"The only person standing in your way is you."

Torstaina olimme kaveriporukalla katsomassa Black swan -elokuvan. En tiennyt siitä etukäteen mitään muuta, kuin että Natalie Portman oli voittanut parhaan naispääosan esittäjän Oscarin roolistaan tässä kyseisessä pätkässä ja että elokuvan tapahtumat sijoittuvat baletin maailmaan, en ollut nähnyt edes Black swanin traileria saatika sitten lukenut yhtäkään arvostelua. Jostain syystä tämä leffa vain kiehtoi ja kutsui katsomaan, onneksi. Muuten olisi jäänyt loistava puolitoistatuntinen näkemättä.

Elokuva piti ahdistavuudellaan katsojaa otteessaan koko ajan ja tämä oli osasyy siihen, miksi siihen kovasti tykästyin. Black swan muuttui alun kepeähköstä vaaleudesta loppuaan kohden niin visuaalisesti kuin tapahtumallisestikin tummasävyiseksi ahdistavuudeksi. En koskaan ole suuremmin välittänyt elokuvista, jotka edes vivahtavat lajityypiltään trilleriin, mutta poikkeus vahvisti tälläkin kertaa säännön - Black swanin aikana oikeastaan jopa nautin siitä, että mieleni teki olla katsomatta mitä tapahtuu.

Black Swan oli huikea sekä visuaalisesti, äänimaailmallisesti että ohjauksellisesti. En yhtään ihmettele sitä, että sen ohjaaja Darren Aronofsky (ohjannut aikaisemmin esimerkiksi loistofilmit The Wrestler ja Unelmien sielunmessu) sai työstään Oscar-ehdokkuuden. Tämä ehdokkuus ei todellakaan jäänyt Black swanin ainoaksi, se oli ehdolla myös parhaasta elokuvasta, kuvauksesta, leikkauksesta ja aikaisemmin mainitusta naispääosasta, jonka Natalie Portman ansaitusti pokkasi.

Ihmiset, menkää katsomaan tämä elokuva!

Toivoton jumitus

Olavi Uusivirta - Betonikaupunki

"Vie minut takaisin betonikaupunkiin,

jonka varjoihin kadottiin.

Hukuta minut silmiisi yönsinisiin,

jättiläisen suolakyyneliin.

Pysäytä kellot siihen hetkeen,

kun sinulle antaudun,

ikuisesti mä olen sun.

Vie sinne missä kauan sitten 

kadonnut hämärä ilta peittää

mun lumiset lapsenkasvot."

Evensen näytti meille peukaloa!

Edelleen olen niin ekstaasissa Lahdesta. Vähän väliä iskee sellanen fiilis, että jumaleissön, ihan tosiaan olin siellä.

Olin siellä. Otin kahdeksansataa kuvaa. Seisoin paikallani viisi tuntia eikä se haitannut tippaakaan. Kuvasin videon Anders Bardalista joka jammailee menevän biisin tahtiin. Näin kun Thomas Morgenstern ja Tom Hilde heittivät high fivet. Näin Matti Nykäsen. Melkein rupesin itkemään silkasta onnesta. En tosin Nykäsen, vaan koko tapahtuman takia.

Miettikää nyt, miettikää, että Facebookissa puolivitsillä heitetty juttu...

...muuttui ihan totiseksi todeksi!

Hymyilempä typerästi juuri nyt. Naurattaa.

Hyppyristä täytyy ponnistaa

Tapahtuipa aikaisemmin tänään niin, että olin kävelemässä bussipysäkiltä kotiin ja voihkin surkeana mielessäni sitä, että pian joudun kävelemään kodilleni johtavan jyrkän ja jäisen mäen ylös. Siinä on tässä viime päivinä useimmiten kulunut noin kymmenen minuuttia koska se on tosiaankin niin sileä, että siinä voisi huoletta luistella. Ihan tosissani jo suunnittelin mielessäni, että miten aloitan postauksen lauseella: "Rakastan talvea, mutta nyt herra Halla on mennyt jo liian pitkälle."

Joku suurempi voima oli kuitenkin kerrankin kuullut avunhuutoni ja auttanut neitoa hädässä. Kun olin vajonnut syvimpään mahdolliseen mielen alakuloon tästä mäkifaktasta, katsahdan eteeni ja huomaan, että ko. mäki on hiekoitettu täysin! Tämä piristi mielialaani äärettömän suuresti ja kiitän valtavasti sitä jaloa ihmistä, joka kyseisen jaloakin jalomman teon oli tehnyt. Se tulee helpottamaan vastaisuudessakin elämääni äärettömän paljon.

Loputon rakkauteni, jota ylempänä vuodatin, ei siis missään tapauksessa johdu siitä, että muka olisin vetänyt lipat tämän rakastamani kumpareen laidalla sormin ja varpain laskettavan kertamäärän kuukauden sisällä.

Tänään koulussa luovan kirjoittamisen tunnilla teimme haikukokeiluja. Tämä tapahtui niin, että jokainen meistä leikkasi kirjoittamansa haikun (haiun? haikun?) säkeet erilleen ja vei toisen ja kolmannen säkeen pois, jonka jälkeen uusi haiku muodostettiin siten, että valittiin uusi toinen ja uusi kolmas säe kahdesta kasasta umpimähkään napaten.

Mun omasta, sattuman kasaamasta pikkurunosta tuli aivan kerrassaan ihastuttava.

Haistoin tänäänkin

mutta pystyn näkemään

ämpärissäsi.

Pidän tuosta varsin kovasti vaikka se onkin sekopäisen hassu. Ehkä juuri siksi siitä pidänkin koska se vain on täysin tyyliseni, ken tietää.

Päivän kokonaisfiilis: