Together

Rakas ystäväni Eino kirjoitti omaan blogiinsa viimeisen Harry Potterin yönäytöksestä johon minä ja muutama muu friikki, Eino siis mukaanlukien, osallistuimme. En itse olisi osannut kirjoittaa näitä ajatuksia yhtään paremmin, joten lainaan pätkän tämän otuksen kirjoitusta.

"Viime yönä minä ja yli 16 000 muuta suomalaista täytimme elokuvateatterit ja katselimme, miten meidän kotimme sytytettiin tuleen, miten jotkut ystävistämme kuolivat ja miten osasta tuli sankareita ja lopultakin näimme hyvän pääsevän jälleen valloilleen maailmassa, jota me kaikki rakastamme.  En ole koskaan kuullut yhtä monen ihmisen itkevän ja nauran yhtä aikaa niin, että molemmat, sekä itku, että nauru kumpuavat syvältä sydämestä asti.  

J. K Rowling on jättänyt pysyvän jäljen tähän maailmaan. Hän opetti minua ja miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä rakastamaan, ymmärtämään, luottamaan, uskomaan itseemme, antamaan anteeksi ja valitsemaan oikein silloinkin, kun kaikki valo näyttää kadonneen. Se on enemmän, kuin yhdeltäkään opettajalta voi koskaan pyytää."

Aika rankkaa

Luoja siunatkoon sitä, että voin katsoa Nickelodeonia milloin haluan. Avatar on paras piirretty ikinä. Ja kun sanon 'ikinä', myös tarkoitan sitä.

Muistakaa tämän pyhän sarjan hieno neuvo: älä anna tunnelin masentaa.

"Mr. Ocean, what do you do for a living?"

Ja 30 päivää -haaste jatkuu! Tälle päivälle pamahti suhteellisen hankala kohta, lempileffaa on hankala määrittää kun katson hirveästi elokuvia ja suosikeissani on elokuvia paljon. Päätin tehdä jonkinlaisen jouston ja kompromissin, esittelen yhden ulkomaisen ja yhden kotimaisen lempielokuvani!

Suomalainen lempielokuvani on Dome Karukosken ohjaama Napapiirin sankarit.
Kävin katsomassa kyseisen pätkän leffateatterissa muutaman friikkitoverini kanssa ja oi, pidin kovasti! Elokuvan huumori puri muhun ja nauroin melkein koko ajan ties mille, elokuvan yleistunnelmakin oli äärimmäisen hilpeä! E yhtään ihmettele, miksi Napapiirin sankarit on menestynyt hyvin ulkomaisia elokuvafestivaaleja myöten, sehän on lähes silkkaa neroutta!

Napapiirin sankareissa oli myös aimo roiskaus kerrassaan loistavia näyttelijöitä, se nostaa sen pisteitä luonnollisesti entisestään. Kari Ketonen teki loistavan suorituksen sivuroolissa ja pönkitti asemaani lempinäyttelijöideni joukossa. Jasper Pääkkönen ja Timo Lavikainen, joka teki suhteellisen samanlaisen roolin aikaisemmassa elokuvassaan Helmiä ja sikoja, eivät myöskään tuottaneet pettymystä. Iloisen yllätyksen taas tarjosi Jussi Vatanen, joka tulikin myöhemmin tutummaksi Putouksen toisesta tuotantokaudesta.

Ulkomainen suosikkini on yhdysvaltalainen Ocean's Eleven, ohjaajanaan Steven Soderbergh.

Ocean's Eleveniin törmäsin täysin vahingossa, olin Anttilassa etsimään törsäyskohdetta viidelle eurolleni, jotka halusin kuluttaa johonkin. Etsin Brokeback mountainia, mutten löytänyt sitä. Onneksi. Ostin sen sijaan nimittäin Ocean's Elevenin pelkästään sen takia, että sen kansi vaikutti mielenkiintoiselta ja muutama kaverini oli sanonut katsoneensa sen. Elokuva on Napapiirin sankarien tapaan komedia, pidän kepeistä leffoista jotka voi katsoa vaikka kolme kertaa putkeen jos haluaa. Elokuvassa rosmot huijaavat isoa kihoa ja sen kerronta huijaa katsojaa jatkuvasti, ah!

Tämän leffan näyttelijäkaarti ei sisällä mitään suoranaisia mielinäyttelijöitäni, mutta hyvää työtä Brad Pitt, Matt Damon, George Clooney ja kumppanit kuitenkin tekivät. Henkilöhahmojen kirjavuus, erilaisuus ja paljous iskivät ja olen katsonut Ocean's Elevenin niin monta kertaa, etten enää edes muista. Kaksi seuraavaa osaa, mielikuvituksellisesti Ocean's Twelve ja Ocean's Thirteen, ovat myöskin mainiota, eivät tosin edeltäjänsä tasoisia. Katsomisen arvoisia kuitenkin.

day 02 — your favorite movie / day 03 — your favorite television program / day 04 — your favorite book / day 05 — your favorite quote / day 06 — whatever tickles your fancy / day 07 — a photo that makes you happy / day 08 — a photo that makes you angry/sad / day 09 — a photo you took / day 10 — 15 random fact about you / day 11 — something you're looking forward to / day 12 — whatever tickles your fancy  / day 13 — a fictional book  / day 14 — a non-fictional book / day 15 — a fanfic / day 16 — a song that makes you cry (or nearly) / day 17 — an art piece (painting, drawing, sculpture, etc.) / day 18 — whatever tickles your fancy / day 19 — a talent of yours / day 20 — a hobby of yours / day 21 — a recipe / day 22 — a YouTube video / day 23 — a place you've travelled to / day 24 — whatever tickles your fancy / day 25 — your day, in great detail / day 26 — your week, in great detail / day 27 — this month, in great detail  / day 28 — this year, in great detail / day 29 — hopes, dreams and plans for the next 365 days / day 30 — whatever tickles your fancy

"The only person standing in your way is you."

Torstaina olimme kaveriporukalla katsomassa Black swan -elokuvan. En tiennyt siitä etukäteen mitään muuta, kuin että Natalie Portman oli voittanut parhaan naispääosan esittäjän Oscarin roolistaan tässä kyseisessä pätkässä ja että elokuvan tapahtumat sijoittuvat baletin maailmaan, en ollut nähnyt edes Black swanin traileria saatika sitten lukenut yhtäkään arvostelua. Jostain syystä tämä leffa vain kiehtoi ja kutsui katsomaan, onneksi. Muuten olisi jäänyt loistava puolitoistatuntinen näkemättä.

Elokuva piti ahdistavuudellaan katsojaa otteessaan koko ajan ja tämä oli osasyy siihen, miksi siihen kovasti tykästyin. Black swan muuttui alun kepeähköstä vaaleudesta loppuaan kohden niin visuaalisesti kuin tapahtumallisestikin tummasävyiseksi ahdistavuudeksi. En koskaan ole suuremmin välittänyt elokuvista, jotka edes vivahtavat lajityypiltään trilleriin, mutta poikkeus vahvisti tälläkin kertaa säännön - Black swanin aikana oikeastaan jopa nautin siitä, että mieleni teki olla katsomatta mitä tapahtuu.

Black Swan oli huikea sekä visuaalisesti, äänimaailmallisesti että ohjauksellisesti. En yhtään ihmettele sitä, että sen ohjaaja Darren Aronofsky (ohjannut aikaisemmin esimerkiksi loistofilmit The Wrestler ja Unelmien sielunmessu) sai työstään Oscar-ehdokkuuden. Tämä ehdokkuus ei todellakaan jäänyt Black swanin ainoaksi, se oli ehdolla myös parhaasta elokuvasta, kuvauksesta, leikkauksesta ja aikaisemmin mainitusta naispääosasta, jonka Natalie Portman ansaitusti pokkasi.

Ihmiset, menkää katsomaan tämä elokuva!

Loman ihanuuksia

The Maccabees - Toothpaste kisses

Hiihtoloma on mennyt ihanan rennoissa tunnelmissa. Olen nukkunut ihan kamalan paljon, nukkuminen on ehdottomasti yksi ihmiselämän parhaista puolista. Olen myös ylettömän nukkumisen vastapainoksi lenkkeillyt, ulkona oli tänäänkin vain -5 astetta pakkasta, sehän tuntuu melkein lämpimältä, joten lenkkeily on taas mahdollista.

Aloitin joskus helmikuun alkupuolella pitämään ihan fyysistä päiväkirjaa vuosien tauon jälkeen ja ihme ja kumma, oon muistanut kirjoitella sitä päivittäin. Ajattelin yrittää kehittää päiväkirjan raapustelemisen säännöllisesti jonkinmoiseksi tavaksi, tavoitteenani nimittäin on pitää tapahtumista kirjaa kun olen Briteissä. Mä nimittäin ainakin koen päiväkirjojen pääideaksi sen, että niitä voi lukea jälkeenpäin ja näinkin huonomuistiselle ihmiseläjälle kuin mä, olisi se vallan loistavaa.

Katsoin tänään Elinalta ja Katrilta synttärilahjaksi saamani Mulanin ja pakko sanoa, että siinä on kyllä yksin Disneyn ehdottomasti parhaista piirroselokuvista ikinä. Siinä on niin tajuttoman loistavia repliikkejä, että naureskelin niille yksinäni.

"Sinulla on näköjään miekka, minullakin on! Se on hyvin miehekästä ja ..rajua!"

"Haluaisitko jäädä päivälliselle?" "Haluaisitko jäädä ainiaaksi?"

Voin myös kuvitella, että paljonko olisin pienenä pelännyt sen hunnijoukon johtajaa jos olisin katsonut kyseisen elokuvan kun olin pieni, se oli oikeasti pelottava nytkin!

Jos olette luopioita ettekä ole kyseistä loistopätkää nähneet, teillä on vielä lomaa aikaa katsoa se, jos lomanne siis on jo alkanut. Jos lomailette vasta myöhemmin, ei ole mitään tekosyytä jättää Mulania katsomatta.

Olkaa muuten ihania ja piristäkää iltaani - kyselkää multa Formspringissä!

Kannatti mennä katsomaan

Tiedän mitä ajattelet. "Apua, tappajatekstipostaus!", am I right? Voin sanoa näin lohdutukseksi, että ei, teksti ei pure ketään. Ainakaan kovinkaan rajusti.

Kannatti tosiaan. Siis se Harry Potter ja kuoleman varjelukset -elokuva josta tuossa alla hihkuin oli kerrassaan loistava. En ole oikein vielä selvitellyt päätäni siinä suhteessa, että onko aikaisempi pätkä, Puoliverinen prinssi parempi kuin tämä eilinen, mutta ei sillä oikeastaan ole mitään merkitystä.

Juoneltaan KV olisi voinut seurata enemmän kirjaa. Elokuvan ohjaaja, iloinen heppuli nimeltään David Yates, onnistui roolissaan suhteellisen hyvin. Käsikirjoittaja Steve Klovesia taas, Einon sanoin, voimme vastaisuudessa syyttää kaikesta elämissämme tapahtuvasta pahasta. Siis mitäköhän ihmettä on tämä kyseinen herranen ajatellut lisäillessään elokuvaan kohtauksia, jotka olivat a) täysin turhia ja/tai b) murisuttavan ärsyttäviä.

Elokuvan aikana yllätyin itsekin, kuinka yksityiskohtaisesti muistan Kuoleman varjelusten juonen, oivalsin heti kaikki kirjasta poikkeavat repliikit ja pikkukohdat jotka jäivät leffasta uupumaan. Ymmärrän kuitenkin, että kyseessä on elokuva, ei kirja, ja ei elokuvaa tehdessä aina voida jäädä kirjan asettamien rajojen varjoon jumittamaan. Harry Potter ja kuoleman varjelukset oli miellyttävä katselukokemus, menen varmasti katsomaan uudelleen.

Kuka hullu muuten haluaa mennä Kinopalatsin ykkössalin eturiviin? Siis mitä ihmettä, olen sen kohtalon kokenut kerran tahtomattani ja sain elinikäiset traumat ja niskakivut. Meillä oli ehkä täydelliset paikat: riviltä kymmenen paikat 12 ja 13, niin keskeltä keskeltä kuin oli mahdollista.

Elokuvan aikana meillä, minulla ja Einolla siis, heräsi kamala ajatus: mitä sitten tapahtuu kun KV 2 tulee ulos ja meillä ei ole enää mitään odotettavaa? Vastaus on karun yksinkertainen: odotamme kuolemaa.

Daniel Radcliffe (itse herra Harry Potter) ja Bonnie Wright (Ginny Weasley) ovat ehkä elokuvasarjan epäonnistuneimmat näyttelijäkiinnitykset, herkästäkin kohdasta saadaan helposti koominen, kun kankaalle losahtaa Radcliffen itkevä epätoivoisesti hönkivä naama. Onneksi myös hyviä näyttelijöitä löytyy.

Rupert Grint on kaikessa suloisuudessaan kerrassaan loistava ja paranee elokuva elokuvalta. Tässä viimeisimmässäkin elokuvassa herra on kerrassaan loistava ja on omaksunut Ronin hahmon lähes hipoen täydellisyyttä. Jos Radcliffe on huonontunut vanhetessaan, niin Grintistä ei todellakaan voi sanoa samaa, päinvastoin. Odotan innolla Rupertin tulevia, HP-sarjan jälkeisiä elokuvia, ooh!

Tom Felton on myöskin loistava, nappivalinta Dracoksi, oikeastaan Felton on kaikkien Draco-mielikuvieni ruumiillistuma ja kaiken lisäksi täydellinen sellainen. Puoliverisen prinssin taivaallinen roolisuoritus oli viimeinen pisara - tämä mies on lähes nero. Harmittaa todellakin, että Felton on liian vanha näyttelemään Artemis Fowlia, herra olisi sopinut rooliin muuten varsin passelisti, mutta Artemis sattuu nyt vain ensimmäisessä kirjassa olemaan 12-vuotias tai jotain vastaavaa.

Helena Bonham Carter onnistui (taas) roolissaan Bellatrixina. Ensinnäkin nainen näyttää aivan Bellan ruumiillistumalta omissa vaatteissaankin ja näyttelijänlahjoja löytyy. Kyseinen rouvashenkilö loisti myös Sweeney Toddissa, ah, rakastan häntä. Carter on vain kuin luotu Bellan osaan ja ja en osaa enää edes muodostaa ajatuksistani järkeviä, suomen kielen kielioppia noudattavia lauseita.

Jamie Campbell Bower ei valitettavasti päässyt ykkösosassa kovinkaan suureen rooliin, mutta hei, se on suloinen! Ja suuremmassa osassa kakkosessa, oletettavasti ellei Kloves ala toteuttamaan sisäisiä demonejaan kovin rajusti. Ensi heinäkuuta odotellessa.

Kiitos, aamen ja saatte multa suuren halin jos jaksoitte lukea!

Vihdoinkin!

Tätä hehkutin tässä postauksessa ja toivoin hartaasti, että joku voisi kääntää aikaa reippaasti eteenpäin. Nyt se aika on kääntynyt. Huomenna, huomenna me mennään Einon kanssa koulun jälkeen katsomaan tämä ihanuus. Vihdoinkin. Pieni sydämeni väpättää innosta.

Pahoittelen kuvapainotteisia postauksia, koeviikko alkaa torstaina ja en ole ottanut Rubenia kouluun joten uutta kuvamateriaalia ei ole. Vielä. Kiitos ymmärryksestä.

Narniassa tapahtui kummia

My passion - Asleep in the asylum


Pieni selitys otsikosta lienee paikallaan: olimme tänään aamulla sana kerrallaan -tarinaa, joka on äärimmäisen vaikea peli. Kerroimme siis tarinaa niin, että jokainen sanoi kerrallaan yhden sanan ja eräs varsin rakentava pätkä meni näin: "Narniassa - tapahtui - kummia! - sillä - Boromir - olikin - Frank (Iero)!" ..?

Eilen kokoonnuimme melkein koko friikkiporukalla, mukana oli minä, Elina, Katri, Isla Tuuli ja Eino, Wenlalle viettämään Lord of the rings -leffailtaa. Pidennetyt version -leffailtaa, tietenkin.

Kun pääsin perjantaina koulusta, lähes liidin bussilla kotiin. Kotona suoritin ennätysnopean huoneensiivouksen ja muualla yöpymiseen tarvittavien tavaroiden ennätysnopean pakkaamisen ja kas - olinkin jo liitämässä kohti Wenlan matalaa majaa, jonka osoite sai mut hekottamaan. No tosiaan, mikä nykyään ei saisi.

Wenlan huone oli melkein kirjaimellisesti tapetoitu MCR:llä, Oli Sykesillä, Papa Roachilla, My Passionilla ja Kill Hannahilla ja kieltämättä siellä näytti aika miesvoittoisen hyvältä. En kuitenkaan järkyttynyt julisteiden ja muun leikatun tilpehöörin määrästä niin paljoin kuin muut, onhan mulla ystäväni Jenni, jonka huone oli aikanaan varsin kunniallisesti vuorattu eräällä kaikkien rakastamalla naislaulajalla.

Ei, en ylemmässä kuvassa tarkoituksella matki Wenlan toisen kuvan jumalauta miten oon voinu saada mun pepsin jäätymään -facepalmua, kunhan kumartelen kuvan ottajalle, joka taisi olla ehkä Isla.

Katsoimme koko porukalla ensimmäistä leffaa noin puoleenväliin, kun Tuulin ja Elinan piti lähteä katsomaan jotain tanssikurssiin liittyvää esitystä ja me pidimme aliaksentäytteisen tauon leffankatsomisessa. Kun Tuuli ja Katri tulivat takaisin, putki jatkui ja kun se saatiin suoritettua, kaikki nukahtivat melko nopeasti patjoillensa.

Wenla soitti meille maailman parhaan emobiisin. ♥



Vielä loppuun laadukkaita selityksiä ja vastauksia Aliaksesta.

selitettävä sana: nenäliina
mä: Siihen niistetään!
Eino: PELÄTÄ!

selitettävä sana: ryömiä kompuroida
Tuuli: Siis jos sä niinku nouset seisomaan ja lähdet kävelemään...
Wenla: ...?
Tuuli: ... ni sulla voi olla siinä alussa vähän vaikeuksia!

Kiitos, aamen ja hyvää yötä!

Viikonloppuja

Miten tässä käy aina näin. Viikolla kertyy univelkaa ja aikaiset aamut on yhtä tuskaa, ainoa syy millä saan itseni hilattua ylös on ajatus viikonlopusta, silloin saa nukuttua. Hah, niin varmaan! Tässä on nyt joka viikonloppu lukion alkamisen jälkeen käynyt niin, että viikonloppuisin sitä univelkaa kertyy vain enemmän ja tälle kaavalle ei näy loppua, vaan se jatkuu. Tälläkin kertaa.

Eilen nimittäin mä ja Isla menimme Hetille ja pidimme jo kauan suunnitellun Matrix-leffaillan, katsoimme siis koko trilogian yöllä putkeen. Mässättävää löytyi, kuten myös erittäin levotonta juttua. Pahoittelen kuvien vähäistä määrää, niitä on toki enemmän mutta en usko, että kuvien kohteet olisivat julkaisemisesta kovinkaan mielissään.

Allaoleva kuva on viime viikonlopulta Einon luota, silloinkin kerättiin univelkaa tällä tavoin.

Oi kyllä!

Kyllä, nyt myönnän ehdottoman fanityttöyteni.

Oon niin Harry Potter -fanityttö ettei mitään rajaa, aa! Kyllä, olen lukenut kaikki kirjat niiden ilmestymisvuonna, kyllä, olen nähnyt kaikki elokuvat useaan kertaan ja kyllä, oi kyllä, olen myös HP-ficceillyt. Voisin viettää kepeästi kuukauden niin, että puhuisin pelkästään Harry Pottereista. Onneksi multa löytyy myös eräs tärkeä ystävä, joka voisi viettää kuukauden näin myös, joten en ole fanaattisuuteni kanssa yksin.

En malta odottaa, että viimeisesta kirjasta tehdyt elokuvat tulee teattereihin. Sitten, kun ensi-iltaliput tulee myyntiin, nappaan ehdottomasti Einon kainaloon ja varaan parhaat paikat salin keskeltä. Oi kyllä, niin tehtiin edellisen leffankin kanssa ja se tapahtunee vielä kahdessa. Kesällä, viimeisen viimeisen elokuvan ilmestyessä kutsuu meitä Helsinki.

Olisiko kellään lainata kelausnappulaa marraskuuhun?

Miten rakastankaan kameraani

The Drums - Let's go surfing

Kymmenen lukijaa, awww, kiitos! :3

Viime päivinä olen ottanut kamerani myös kouluun, joten koulukuvia on kertynyt koneelle nopeasti jotain tuhat, huh. Parhaimmiston pistän tännekin, kuten varmaan olette huomanneet. Kamerani, Canonin EOS550D, jonka näkee esimerkiksi ihan ensimmäisestä postauksestani heinäkuun puolelta, on muuten saanut nimen! Tästä lähtien kutsunen häntä nimellä Ruben, kiitos nimiehdotuksesta jalolle ystävälleni Einolle. Pitäähän kunnon kameralla nyt nimi olla, tuntui aina liian viralliselta sanoa, että missä järkkäri on, otanko järkkärin sinne mukaan, ootko nähnyt järkkärin laturia. Sana 'Ruben' sopii paljon paremmin suuhun, eikö?

  Olen muuten viime aikoina löytänyt kamalasti uusia, ihania bändejä, kuten The Drumsin, oi. Näiden uusiem bändien musiikkia tullaan varmasti näkemään Ananasmaniassakin, niin paljon niistä tykkäilen. Mutta sitten kuviin.

Oi, miten rakastankaan Einon suloista ja lapsekasta käsialaa, aww, sanon mä.

Hyppytunnilla me päästiin meidän lempipuuhan - kortinpeluun - pariin. Pelin nimi oli paskahousu, as usual. Tähän jaloon peliin tutustuin melko läheisesti yhdeksän päivän partioleirillä, sitä pelattiin joka päivä useampaan kertaan. Yleensäkin koulussa jos välkällä ollaan hiukan pienemmässä porukassa, niin jonkun suusta pääsee kysymys: "Pelataaks paskahousua?"

Hihi, semisamikset Säde ja Eikka videotunnilla. Meidän videotunnit on muuten aina melko rakentavia, kuten esimerkiksi Einosta allaolevasta kuvasta huomaa. Kyllä me ollaan oikeasti kuvattukin ja alla näkyvä Einon asustevalikoima liittyi siihen! Meidän ryhmän käytössä ollut kamera ei kylläkään suostunut millään meidän kanssa yhteistyöhön, joten saatiin sellanen kiva Säde kuolee -remix nauhalle.


Kun koulu päättyi neljältä, meillä oli välipala. Sämpylä liilassa kelmussa ja mehua, joka oli oikeasti vain puanista vettä. Jotain tunnin hilluimme salissa leikkien ryhmäytymisleikkejä. Mä esimerkiksi yhden leikin ohjeistuksen mukaisesti kerroin mun elämänkerran jollekin tuntemattomalle minuutissa pidellen samalla sen hartioista kiinni. Outoa, mutta hauskaa! Leikkien jälkeen kipitimme busseille, jotka suuntasivat kohti Naantalia, Muumimaailmaa ja sen Emma-teatteria, jossa katsoimme aivan loistavan huumoriversion nykyaikaisesta Seitsemästä veljeksestä. Jukka Rasila on totaalisen loistava!

Tuulin ja Islan fiilikset juuri näytelmän loputtua, huomatkaa myös se, et mun kädet ei pysyny millään paikallaan. Ennen näytelmää satoi niin pirusti että kastuin ihan läpimäräksi ja ne luonnollisesti tärisi kuin mitkäkin, hörr. Näytelmän jälkeen kuitenkaan ei satanut, vaan silloin sain ikuistettua tuon alla näkyvän auringonlaskun, jonka kaikkia värejä en valitettavasti saanut kuvaan, snif.

Kun Einon kanssa saavuimme kymmenen maissa väsyneinä ja nälkäisinä meille, oli ihana yllätys, kun jääkaapista löytyi meidän molempien lemppariruokaa - kiinalaista. Alla eilisen kuvia, menimme siis Eikan kanssa koulun jälkeen elokuviin katsomaan Sisko tahtoisin jäädä. Olisin niin mielelläni lähtenyt sieltä ennen elokuvan loppumista, en oikein pitänyt siitä. Ohjaus toimi, mutta muuten äh. Odotin koko ajan, että milloin se oikea toiminta alkaisi. Ei se sitten koskaan alkanut. Henkilöhahmot oli epäuskottavia ja tuossa meni todellakin se päälle kuusi euroa hukkaan. Leffan jälkeen harmitti.

Oo, löysin mun tietokoneeseen kaukosäätimen ja oon nyt ihan hurmoksissani, en edes tiennyt tällaisen pienen vempeleen olemassaolosta, varsin kätevää. Ja loppuun vielä eilisen asu.

Elokuvailta

Remember - Dream boy

Katsoin eilen kaksi elokuvaa. Dream boyn ja Antique bakeryn, molemmat jonkun suosittelemana. Toinen sai mut itkemään, toinen nauramaan, molempiin ihastuin.

Dream boy oli haikea, 1970-luvulle sijoittuva, surullinen kahden teinipojan rakkaustarina, joka käsitteli melkoisen raskaita asioita. Aika monet asiat jäivät katsojan oman tulkinnan varaan, toisinaan jopa niin paljon, että se vaikutti paikoittain sekavalta, epäjohdonmukaiseltakin. Kuitenkin Dream boy yltää mun lempielokuvien listaan, johtunee varmaan ainakin osittain siitä, että olen ryhdistäytynyt kunnon leffojen katselemisessa vasta viime vuosina. Musiikki elokuvassa oli todellakin mun makuun, rakastan akustista kitaraa ja väriseviä ääniä. Elokuvan sanoma oli koskettava ja sen haikea tunnelma häilyy mun sisällä edelleen.

Antique bakery oli aivan eri sarjaa Dream boyssa, vaikkei elokuville nauraminen ole mulle yhtään tyypillistä, tälle nauroin. Monessakin kohtaa. Elokuva oli täynnä hyväntuulista musiikkia, oivaltavaa tietokonegrafiikkaa, ihanaa epäjohdonmukaisuutta ja tragikoomisia hahmoja. Vaikka Antique bakeryssa oli havaittavissa pientä ylinäyttelyä ja kliseisiäkin juonikuvioita, se oli erittäin nautittava ja hauska katselukokemus. Valtaosa leffasta oli kepeää draamaa vaikka päähenkilön tarina ei kovin ruusuinen ollutkaan. Tässäkin elokuvassa oli joitain tulkinnanvaraisia kohtia, mutta ainakaan mulle loppu ei jättänyt kuin yhden hennon kysymyksen, jonka vastausvaihtoehdot oli tosin elokuvassa jo annettu.

Tätä kirjoittaessani muuten yllätin itsenikin, en uskonut kykeneväni kirjoittamaan väsyneenä mitään näinkin analyyttistä.