Yearbook profiles feat. yön pimeät tunnit

Caroline, you creepster, I know you're going to read this anyways, so I'm just going to write this starting thingy in english to prevent you from using Google Translate, because that vicious translating service and finnish are not the best kind of combination. As you said yourself. So, for the sake of my international followers, I will partially change the finnish to english.

As my dear followers have probably noticed, one of my beloved pals here is this certain blonde unicorn-lover from the better side of the world (which suggests Norway, of course) - Caroline. Also known as The Whalehamster. Because we are sisters here and live in the same house, we naturally wrote each other's profiles to the sixth year's yearbook (se on tavallaan matrikkeli mut laajempi ja vaan koulun vanhimmille). I'd like to share those fine pieces of art with you.

And oh, you darling who lives upstairs and is a failure when it comes to revising history - I know you will appreciate my picture choices. I chose them for your joy.

Haluaisin tässä myös ilmaista, että mä oon tajuttoman huono suomentamaan mitään silleen, että se pysyisi sulavana ja että se olis samalla mahdollisimman sanasta sanaan käännettyä. Ei, mun suomi ei siis oo ruostunut, mä oon vaan sukka kääntäjä.

WHAT I WROTE FOR WHALEHAMSTER

Caroline is one of those people who is full of surprises. When I first met her, I couldn't imagine that I would discover that much good quirkiness, bubbliness, endless iTunes library full of excellent music and a twisted type of humour that – sadly – matched mine perfectly. She worships Alan Rickman, regardless of his age. I think she would found a church for him if she just could. The services would contain watching Harry Potter movies – especially the first and the last, because in these two Snape's wigs are perfect – all day, reading the holy books called 'The Game of Thrones' and listening to k-pop. I'm positive she would actually do that.

Caroline is nothing but normal – she likes narwhales, spontanious experiences, bacon on top of bacon and zombies. I don't know for sure, but I think her plans for the future are to not to grow old. She can be so much at the same time – she is the silly eleven year old who suggests you to do something ridiculous and the mature big sister who shakes you out of your self pity and commands you to get your shit together. All in all, Caroline is quite a special kid.

Käännös:
Caroline on yksi niistä ihmisistä, jotka ovat täynnä yllätyksiä. Kun tapasin hänet ensimmäisen kerran, en voinut edes kuvitella löytäväni niin paljon hyvänlaatuista outoutta, kuplivaisuutta, loputtoman iTunes-kirjaston täynnä loistavaa musiikkia ja kieroutuneen huumorintajun joka - valitettavasti - mätsäsi omani kanssa täydellisesti. Hän palvoo Alan Rickmania, iästään huolimatta. Minusta tuntuu että hän perustaisi Rickmanille kirkon jos vain pystyisi. Jumalanpalvelukset sisältäisivät Harry Potter -elokuvien katsomista - varsinkin ensimmäisen ja viimeisen, sillä niissä Kalkaroksen peruukki on täydellinen - päivät pitkät, pyhien Game of Thrones -kirjojen lukemista ja k-popin kuuntelemista. Olen aivan varma että Caroline ihan oikeasti toteuttaisi tämän.

Caroline on kaikkea muuta paitsi normaali - hän pitää sarvivalaista, spontaaneista kokemuksista, pekonista pekonilla ja zombeista. En ole varma, mutta luulen että hänen tulevaisuudensuunnitelmansa on jättää aikuiseksikasvaminen sikseen. Hän voi olla niin paljon samaan aikaan - hän on se pölö yksitoistavuotias joka ehdottaa sinulle jotain naurettavaa tekemistä ja se kypsä isosisko joka ravistelee sinut ulos itsesäälistäsi ja käskee sinua kasaamaan itsesi. Kaiken kaikkiaan Caroline on varsin omanlaisensa lapsi.

WHAT SHE WROTE FOR HONEYBADGER

Amanda is one of those people who seems to be originality in its purest form. She has opened my world to so many new things I’d never thought existed, bacon on top of bacon being one of them, and how to properly joke about Amsterdam being another one. To describe Amanda in one word is hard, but I’d say ‘adventurous’ is the closest word in terms of accuracy. Taking some “fresh air” is after all one of her favourite things to do as well as giggling loudly about something on r/WTF, as well as drooling over smexy Ville Valo from HIM.

Amanda is quite a splendid photographer and loves to capture the world in pictures too. I know that wherever she goes, her camera goes with her as she wants to experience the world in every way possible, most preferably with a Polaroid camera. I’m absolutely sure that if a rainbow could take a physical shape, it would turn into Amanda; she’s just one of those people that radiate imagination and inspiration, and can rock all kinds of colours, rings and nail polishes most people wouldn’t ever dream of. You just have to love her!

Sama suomeksi jos englanti ei luonnistu:
Amanda on yksi niistä, joka tuntuu olevan puhdasta alkuperäisyyttä. Hän on avannut minun maailmani niin monille uusille asioille joiden en edes tiennyt olevan olemassa, yksi niistä asioista on pekoni pekonilla, ja miten Amsterdamista vitsaillaan kunnolla. On vaikeaa kuvailla Amandaa yhdellä sanalla, mutta sanoisin, että "seikkailunhaluinen" lähentelee eniten paikkaansapitävyyttä. "Raikkaan ilman" haukkaaminen on kuitenkin yksi hänen mielipuuhistaan, kuten myös kovaan ääneen hihittäminen jollekin r/WTF:ssa ja kuolaaminen ylikuumalle Ville Valolle HIMistä.

Amanda on aika loistava valokuvaaja ja rakastaa tallentaa maailman valokuviin. Tiedän, että minne tahansa hän meneekään, hänen kameransa kulkee hänen kanssaan, sillä hän haluaa kokea maailman niin monella tavalla kuin vain mahdollista - mieluiten Polaroid-kameralla. Olen aivan varma, että jos sateenkaari voisi ottaa fyysisen muodon, se muuttuisi Amandaksi; hän vain on yksi niistä ihmisistä jotka säteilevät mielikuvitusta ja inspiraatiota ja voivat saada kaikki värit, sormukset ja kynsilakat toimimaan paremmin kuin suurin osa ihmisistä voisi edes kuvitella. Häntä on vain pakko rakastaa!

And because everyone loves cats, I will end this magnificent blog post with a picture of our part-time cat - Izit.

Pieniä huomioita elämästä ja vähän muustakin

Muutama viikko sitten oltiin norjaedustuksen kanssa paikallisten järjestämissä bileissä. Kolme ihmistä, paikallisia jopa, sanoi että mä ja Caroline kuulostetaan englantimme kanssa siltä että me oltaisiin irlantilaisia. Saavutus sekin, tultiin Skotlantiin ja saatiin kolmessa kuukaudessa irkkuaksentti, mikäs sen hienompaa. Epäilen kyllä vahvasti näiden ihmisten aksentintunnistuskykyä.

Mulle on koko pienen elämäni taottu päähän että pattereiden päälle ei saa laittaa vaatteita tai mitään muutakaan koska ne syttyy palamaan ja kaikki kuolee. Täällä ihmiset kuivattaa lähes poikkeuksetta vaatteensa ja pyyheliinansa näiden kyseisten huoneenlämmittimien päällä. Maassa maan tavalla tietenkin, ehkä skotit ei halua olla niin paloturvallisia kuin ehkä kannattaisi.

Täällä on valokuvausautomaatteja aika hassun paljon, jokaisesta isosta supermarketista niitä löytyy vähintään kaksi ja jopa meidän paikallisessa miniminiapteekissa on moinen. Automaattien tiheys tietenkin on aiheuttanut sen, että aina toisinaan pistän jonkun kanssa viisi puntaa palamaan ja salamavalot välkkymään, on tosi mukavaa omistaa ihan konkreettinen muisto jostakin päivästä.

Vähän aikaa sitten mieleeni juolahti, että Ananasmania saattaa antaa hieman vääristyneen kuvan mun sosiaalisesta elämästä ja kaverimäärästä täällä. Siksi haluankin tässä kertoa, että Caroline ei suinkaan ole mun ainoa toverini skottimaalla vaikka meidän pärstöjä suhteellisen usein samoissa valokuvatuksissa esiintyykin - muiden kaverieni kanssa en ihan ole sillä tasolla että voisin räpsiä niistä kuvia ihan vapaasti (ja lisäksi en ole kamalasti jaksanut raahata Rubenia mukaan mihinkään viimeaikoina seliseli). Tulen kyllä vastaisuudessa varmasti esittelemaan skottitoverini täälläkin, nyt ei vain ole vielä sen aika.

Aloitin tänään pärstäkuva päivässä -projektin Carolinen (mun pitää ihan tosiaan keksiä sille joku lempinimi, sen koko nimi on niin pitkä ja se tuntuu viralliselta) kanssa, mielenkiinnolla sit seurataan et kuinka kauan sitä mahdan jaksaa tahi muistaa. Olis kyllä tosi jees jos jaksaisin suorittaa sitä koko vuoden, siitä kertyisi jotain parisataa kuvaa ja voisin sitten jälkeenpäin nauraa kuinka typerältä olen näyttänyt. Ja tietenkin tehdä siitä videon ja ladata tänne. Jos siis tulen tässä onnistumaan.

Carolinen koneen näppäimistöllä on äärimmäisen ärsyttävää kirjoittaa koska joudun valitsemaan äiden ja öiden pisteet erikseen, norjalaisvastineet kyseisille kirjaimille saa mun tekstin näyttämään ihan liian häiritsevältä. Vai mitæ sanoisitte jos pæættæisin alkaa kirjoittaa næillæ vuonomaan æækkøsillæ? Hæiritsevææ, eikø? Jep, niin mustakin.

Suomen kielen käyttämättömyyden huomaa siitä, että joskus mun sanajärjestykset on tosi hassuja. Ei mun oma äidinkieli tietenkään mitenkään erityisesti rapistu, mutta jotain hassuuksia puheeseen toisinaan livahtelee. Olen muuten aloittanut kirjoittamaan massiivista vaihtaripostausta jossa yritän kattaa suunnilleen kaiken mitä multa ollaan udeltu ja mikä ehkä saattaisi kiinnostaa teitä.

Aamen ja muistakaa katsoa Salkkareita!

EDIT JOTAIN TUNTI ALKUPERÄISTÄ JULKAISUAIKAA MYÖHEMMIN: 
Apua, luin tän mun tekstin jälkeenpäin ja nauroin aivan liikaa mun joillekin sanajärjestysomituisuuksille, melkein nolottaa kun kyseessä on kuitenkin mun oma kieli mutta ei voi mitään. Halusin vaan jakaa teidänkin kanssa että mä tosiaankin oon sanajärjestystaantunut, korjasin ne hömelyydet kylläkin tästä jo poies.

Perjantainen ja lauantainen Edinburgh sekä minä

Tällä hetkellä olo on vähän hölmö, stressaa niin että sattuu. Perjantai ja tuleva maanantai on lomaa, se helpottaa hieman mutta ei tarpeeksi. Tänään oli hauskaa kaupungissa ja löysin mekon. En tosin ole varma, että onko se oikeasti mekko vai pelkkä tunika, mutta eipä sillä ole kamalasti väliä. Ostin elämäni ensimmäisen poskipunan ja mietin, eikö täkäläisen paahtoleivän ole edes tarkoitus maistua miltään.

Ensimmäiset peiliteineilyt täällä ja uusi paitani jota rakastan melkein yli kaiken.

Sama heppamies on seikkaillut blogissani aikaisemminkin. Pitäisi varmaan selvittää kuka se on.

Jatkoa sarjaan "Kopioi kadulla näkemiesi kohteiden ilmeet". Viimeksi kohteena oli The Queen, jos muistatte.

Tuo kellorakennus on ehkä joku tärkeä paikka. Ainakin sen ulkopuolella on usein kilttimiehiä.

Kultainen haukka oli vain liian hieno.

Norjaedustus istuu jättimäisen jalan päällä Edinburghin keskustassa.

Jälkiruoka italialaisessa. Oli hyvää.

Cruella DeVilin auto tai ainakin melkein!

Hieno yhdistelmä Lauran lettiä, huulirasvaa laittavaa Anettea, minua, Carolinea ja iltaista Edinburghia bussin ikkunasta.

Kiitos.

Pääkaupunkikin kutsui

Tasan viikko sitten Helsinki kutsui Amaa. Menin sinne tapaamaan erästä ystävätärtäni nimeltään Julia. Meillä oli varsin hauskaa. Tämän matkan ansiosta käytin junaa ensimmäisen kerran päälle kuuteen vuoteen. Junankäyttö oli jännää.

Tuli se Helsinkikin sitten nähtyä ensimmäistä kertaa melkein-kunnolla. Olen siis aikaisemmin käynyt Helsingissä vain mennäkseni Helsinki-Vantaalle ja kerran mennäkseni teatteriin, noilla reissuilla ei kamalasti itse kaupunkiin ehtinyt tutustua. Ellei kuikuilua auton ikkunasta lasketa.

kuva 1: Metrossa ensimmäistä kertaa lyhyen elämäni aikana! Me tunnettiin olomme niin maalaistytöksi kun me seistiin niissä rullaportaissa ja katsottiin ympärillemme woah täällä on paljon ihmisiä nämä rullaportaat ovat pitkät tämä on ihmeellinen uusi kokemus -asenteella.

kuva 2: Arnolds pitkästä aikaa ja spinny vielä pidemmästä. Kuvassa näkyy myös punainen vasta-aseeni tuolloin iskua yrittäneeseen migreeniin. Aseen nimi oli Perttu, se piti inhimillistää että pystyin nielemään sen mahdollisimman nopeasti.

kuva 3: Söpö kauppa Itäkeskuksessa inspiroitti meidät tuunaamaan Julian kameran ja puhelimen ja minun oma puhelimeni nimeltään 성 sopi osaksi kolmikkoa täydellisesti.

kuva 4: "Mä otan kuvan Timo Soinista kun se seuraavaks menee ohi."

Mäkihyppyiltamat - "Juhlita koskaan ei Gregorin häitä"

Heti aluksi sanon kaikille ohjeen, jonka olen varmasti kertonut myös aikaisemmin - hommatkaa itsellenne omituisia, sekopäisiä ja täysin haksahtaneita kavereita. Se kannattaa, ihan mielenterveydenkin kannalta.

Mulla on tällaisia ystäviä ja se on äärettömän ihanaa. Se tuli taas todistettua, kun perjantaina hilauduimme Einon, Elinan ja Katrin kanssa Tuulille pitämään rankasti mäkihyppypainoitteista iltaa. Kameraa en tietenkään tajunnut ottaa mukaani, muiden kameroiden sisältöä en jaksa odottaa lähetettäväksi. Alla oleva kuva on piirretty iltpäivän hysteerisinä tunteina Tuulin toimesta.

Katsoimme kaksi mäkihyppyaiheista leffaa, suomalaisen Matin ja korealaisen Take offin, jonka opetus oli se, että jos itse olet saanut kipsin jalkaasi koska kaaduit sumun takia, älä pistä kehitysvammaista yhdeksänvuotiasta pikkuveljeä asialle. Lauantaina katsoimme myös vähän MM-Osloa ja pidimme sekä mäkihyppytreenit että viralliset kuvaukset meidän omaa mäkihyppyjoukkuettamme varten.

Yllä näette Vieras-Korean virallisen mäkihyppyjoukkueen yhteiskuvan. Joukkueen sponsorina toimii kuka muukaan kuin Red bull!

Ilta venyi yöksi ja yö vahingossa aamuksi ja heh, mä en nukkunut ollenkaan, kuten ei moni muukaan. Tuli sitten sellaiset noin 40 tunnin valvomiset mutta ei haittaa kun ei ainakaan vielä ole tullut migreenikohtausta. Viesti teille, joukkuetoverini: ootte ihan mahtavia vaikka Morgi onkin kuningas Harald.

Olen laajentanut otettani internetin ihmeellisessä maailmassa, nyt mut löytää myös TUMBLRISTA.

Koska Azkaban on vain rakennus

Tämän viikon perjantaina me friikit olimme äärimmäisen ovelia. Koska ystävämme Hetti täytti jo 17 eikä pitänyt itse juhlia, me päätimme tehdä sen! Hetiltä salaa ja yllätyksenä, tosin. Sehän on ihan tunnettu fakta, että velhot tulevat täysi-ikäisiksi 17-vuotiaina, joten juhlien teemaksi valittiin mun läpällä heitetyn ehdotuksen pohjalta Harry Potter.

Pippalot järjestettiin Islalla ja menettelimme niin, että päästyämme koulusta me kaikki hiipparoitsimme Islan kotiin, pukeuduimme teemaan sopivasti. Hetin, jonka kanssa Isla siis oli sopinut vain ihan normaalisti hengaavansa koulun jälkeen oli tarkoitus soittaa kun hyppää bussiin kohti Islan kämppää ja me olisimme olleet häntä vastassa bussipysäkillä.

Tässä kohtaa tapahtui fail numero yksi. Hetti vahingossa köröttelikin bussillaan sen linjan päätepysäkille, jolloin Islan äiteineen lähti noutamaan juhlakalua sielä parin kilometrin päästä. Me menimme Islan pihalle vastaan.

Itse yllätys onnistui hyvin, Hetti oli täysin puun takaa yllätetty ja ei aluksi kuulemma edes tunnistanut meitä rooliasujemme takaa. Hyvää syntymäpäivää -veisut heitettyämme ja hieman repeiltyämme olimme suuntaamassa askeleemme pakkasesta takaisin sisälle.

Tässä kohtaa tapahtui fail numero kaksi. Avaimet olivat unohtuneet sisälle ja lähimmät vara-avaimet olivat yli puolen tunnin ajomatkan päässä. Ja ulkona oli kylmä! Kenelläkään meistä ei ollut edes kunnollista takkia, pipoista puhumattakaan. Täten sitten ahtauduimme autoon lämmittelemään!

Meitä tosiaan oli autossa kymmenen, kolme etupenkillä, viisi takapenkillä ja minä ja Tuuli takaluukussa.

Takaluukusta kuvattua materiaalia auton tilavuudesta. Odottelimme, että joku toi meille Kyröstä (?) vara-avaimen ja pelasimme laulupelejä autossa kököttäessämme. Voin sanoa, että jos istut auton takaluukussa yli puoli tuntia, paikat tulevat olemaan hieman jumissa. Kuitenkin pääsimme sisälle taloon kun vara-avain saapui! Tälle failien yhteenliittymälle tulemme kyllä nauramaan ja kauan.

Itse Gilderoy Lockhart ojensi lahjamme Hetille. Lockhartin lisäksi Islan luona seikkailivat Pansy Parkinson, Draco Malfoy, Scabior, Rita Luodiko, Dudley, professori Pimento ja Bellatrix, joita voitte tämän postauksen kuvista bongailla mielenne mukaan.

Dudley suorittaa parhaillaan toimintoa "I whip my Lockhart's hair back and forth". Ja ei, en jostain maagisesta syystä ole löytänyt kuvanmuokkausohjelmastani mustavalkoisia kuvia tuottavaa toimintoa vaan jostain syystä tämä otos löytyi kamerastani jo mustavalkoisena. Ilta oli kyllä ylipäätään aivan loistava. Purjo pääsi mukaan vaikka mihin, sitä käytettiin mikrofoonina, kitarana ja posessed by a ghost -tanssiliikkeen viuhkana.

Oi kyllä, taikasauvan pitämisote kuuluu hahmoon. Tälläkin kertaa muuten olimme sana kerrallaan -tarinaa, jossa selvisi että Päivi olikin Frank ja joku hirtti The Pipon, en muista että kuka tämän hirmuteon teki. Ehkä Henry Lau.

Pakko sanoa, että mun ystävät on ihania, just niin sopivan sekopäisiä että on ihan okei puhua Akateemisessa kirjakaupassa roskiksen pohjalle kolmistaan ja huhuilla sieltä Kiinaan ja ahtautua kymmenen hengen voimin autoon ja vilkutella sieltä ohi ajavalle, repeilevälle hiekoitusmiehelle.

Seuraavat teemapippalot onkin sitten mun synttärit ensi kuussa. Hihii.

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Apua, nyt on herranjestas jo vuosi 2011! Tapani mukaan tuun evottamaan ton vuosiluvun kirjoittamisessa harvinaisen kauan. Se tuntuu hassulta sanoakin: kakstuhattaykstoista. Hui. Niin ne vuodet vierii, ensi vuonna mä oon ollut jo iät ja ajat Briteissä ja oon täysi-ikäinen.

Kuitenkin tänä uutenavuotena vietin kaksi yötä ystäväni Einon luona, mukana sekoamassa olivat myös kourallinen muita friikkejä. Haha, hauskaa oli. Mua väsyttää koska uudenvuoden aattona mentiin nukkumaan joskus puol seitsemän, mutta ei haittaa.

Einolle matkustimme bussilla ja matka oli hauska. Ulkonakaan ei ollut niin kylmä.



Aliasta tuli pelattua muutamaankin otteeseen, se on hauskaa kuin mikä. Muutamia lentäviä selittyksiäkin tuli, kuten esimerkiksi se, että Outokumpu on Einon mielestä hullu ja pieni paikka. Uusia sanojakin tapamme mukaan tuli kehiteltyä, kuten takanainen.


Teimme pitsaa, jota myöhemmin söimme.


Tämä kuva on kökösti rajattu ja tärähtänyt, mutta silla on pointti! Katsokaa kuinka ison poninhännän saan vetäistyä! Eww, en tykkää mun hiuksien ylipituudesta ollenkaan. Tekisi mieli ottaa sakset ja napsaista tuon poninhännän pituinen pätkä pois.


Ensimmäinen asia minkä vuonna 2011 teimme, oli tähtisadetikuilla sohiminen ja Tylypahkaan hyppääminen. Kahden päivän aikana myös katsoimme mäkihyppyä, Raw'ta, puhuimme monta tuntia putkeen ja paljon, nauroimme kuin hullut, kiipesimme tajuttoman korkean lumikasan päälle Valintatalon pihalla ja potkukelkkailimme epäonnistuneesti.


Elina vastaan minä.



2011! Vaikka nämä kuvat olisivat kuinka kliseisiä ja kliseisesti toteutettuja niin sisäisen kliseidentoteuttajani on aina unelmoinut tällaisten kuvien ottamisesta ja nyt se pieni unelma toteutui!

Raketeista en ottanut kuvia juurikaan, sillä moiset räjähtävät värisylkäisyt eivät meikäläistä ole koskaan kiinnostanet kovinkaan paljoa. Tämän huomaa luultavasti siitä, että aaton onnistunein ilotulituskuva on tämä:

Mutta tosiaan, hyvää uutta vuotta kaikille ja muistakaa tehdä uudenvuodenlupauksia! Mä ajattelin tänä vuonna jopa toteuttaa omani.

Viimeinen pinnistys

Nyt mut muuten löytää myös LAST.FM:STÄ ja FORMSPRINGISTÄ!
Jos mieli tekee seurailla tai kysellä, feel free.

Tänään oli viimeinen varsinainen koulupäivä! Hurraa sille, huomenna on enää joulukirkko puoli 11 ja sitten kulutan koulunpenkkiä vasta kolmen viikon kuluttua!

Luonnollisesti viimeisenä koulupäivänä me suoritettiin koulussa friikkien kesken joululahjojen jakaminen. Luonnollisestikaan kukaan meistä ei myöskään olisi jaksanut odottaa lahjojen avaamisen kanssa jouluaattoon, joten kyseinen toimenpide suoritettiin myöskin tänään. Kääreistä paljastui kaikkea ihanaa, hihi! Kiitos vielä kaikille.

Eino oli tehnyt mulle mun lempipokemonin, Oddishin, kaulakoruksi hamahelmistä. Aaw tuo on ihana, me likes!

Einolta sain myös totaalisen hurmaavan kalenterin ensi vuodelle, en vieläkään voi käsittää että kuinka osuva ja loistava tuo on! Ehdottomiksi lempikuukausikseni tästä suloisesta kalenterista nousivat:



Muilta friikkiystäviltäni sain myös kaikkea varsin kiherryttävää. Miten ihmiset ovatkin olleet näin kekseliäitä! Valitettavasti en voi esitellä Tuulin, Katrin ja Elinan antamaa lahjaa, koska eräs hyväkäs nimeltään Isla on Ranskassa ja ei ole saanut lahjaansa vielä. Tämä kyseinen Isla kaikenlisäksi lukee blogiani, joten en voi viedä raukkaparalta yllätyksen iloa. Esittelen sen lahjan aivan varmasti sitten, kun tilaisuus tulee! Se on aivan totaalisen mahtava!

Irinalta sain tällaisen ihanuuden kehystettynä:

♥

Kiitos vielä kaikille ihanille friikkilapsosille!

Ps. Kuka tulee mun kanssa pulkkamäkeen joululomalla?

Viisi pientä hiiripoikaa

Eilisen ehkä paras biisi. Sam Tsui - Love the way you lie -mashup. Ah.

Eilen kokoonnuimme hiiriporukalla yhteen juhlistamaan ystävämme Sannan synttäreitä. Haha, mä pidän mun synymäpäivät vasta tammikuussa, olenhan nuori joulukuun lapsi. Oli ihana nähdä taas porukalla, viime näkemästä oli kulunut ihan liikaa aikaa! Sanna sai lahjaksi kaikkea tarpeellista, kuten vaaleanpunaiset karvatossujutut ja Body shop -kamaa.


Jenni oli ihanana leiponut iltaa varten täytekakun, kuten meidän synttäriperinteisiin kuuluu. Vaikka Jennin pikkuveljen mielestä kakun koristelu näytti ihan bakteereilta, se oli oikeasti tajuttoman hyvää! En siis tykkää täytekakuista paljoakaan, joten toi oli multa suuri kehu.

Sanna ja Jenni oli myös tehnyt mulle, Nooralle ja Suville mahtavat joulukortit! Vaikka Ville näyttääkin tossa kannen kuvassa suhteellisen kamalta niin purr noille kahdelle hassulle kun nämä kortit meille väänsivät!


En tajua, että miten Jenni ja Sanna muistivat että mä tykkään kaikista näistä niiden liimaamista tyypeistä, oon ehkä kerran maininnut vasemmassa alanurkassa olevan Kim Bumin ja sen yllä komeilevan Big Bangin. No, Jared Leto ei mua suuremmin ihmetytä, onhan mun yks heitto siitä jäänyt elämään...

Olemme pallokaloja.

Aaa-aaa-aaa, en kestä, tämä on ehkä paras kuva tältä illalta! Suvi pettyi siihen, että tossa pullossa olikin kierrettävä, eikä poksautettava korkki ja taustalla ollaan ihan messissä tässä surun hetkessä.

Hihii, enää 12 päivää jouluun ja pitkään lomaan! Onneksi aika tuntuu nykyään kuluvan niin kamalan nopeasti, kerrankin siitä on jonkinlaista hyötyä!