Helteiden tihutyö tosiaan onnistui

Nämä elohopeaa rajusti nostattaneet viimeaikaiset kelit ovat tosiaan onnistuneet muutamassakin oletettavassa missiossaan - rantaihmisten kansainvaelluksen herättämisessä ja useampien eläväisten ajatteluelimistön sulattamisjähmettämisessä. En ole rantaihminen, joten ensimmäisen päämääränsä täyttämisessa en ole voinut hellettä auttaa, mutta jokainen voi varmaan tehdä omat päätelmänsä tämän jalon sääilmiön toisen tehtävän onnistumisesta käyttäen apunaan esimerkiksi rakkaan verkkopäiväkirjani viimeaikaista päivitystahtia.

Inhottaa aina kirjoittaa tällaista typerää ininää siitä, miten en ole päivitellyt täällä niin aktiivisesti kuin vastuullisen bloginpitäjän ehkä kuuluisi, mutta asia vain on niin, että motivaatio postata tänne yhtään mitään  laski suuresti oman läppärini väliaikaisen menetyksen myötä. Tosiaan, koneeni virtajohto ja akku ovat siirtyneet paremmille metsästysmaille. Tai oikeastaan sähköisimmille elektroniikkalaitumille, ollakseni korrekti. Mutta tosiaan, läppärilläni Helga-Ernestillä on kuvanmuokkausohjelmani ja kuvatiedostoni. Tämä fakta valitettavasti on merkinnyt myös postausintoni laskemista, koska pidän omien kuvieni mielivaltaisesta tunkemisesta merkintöihini.

Ei, tämä ei ole mitään lopullista, kirjoitan tätä vain siksi, että tällä osittaisella tauollani on rationaalinen syy, joka myös ajallaan tulee lainehtimaan pois. En myöskään aio sulkea blogiani vain harvojen ja valittujen luettavaksi vaikka viime postauksessa, apaattisen mielentilan vallitessa, niin hieman uumoilinkin. Viime postaukseen kommentin jättäneet anonyymit saivat mut piristymisen lisäksi tajuamaan sen, että jos suljen blogini, se on joiltain muilta ihmisiltä pois. Ajattelin jatkavani valittamistani myös tulevaisuudessa, se on valitettava osa pakettia joka pitää kestää jos Ananasmaniaa lukee.

Kiitos viime postauksen anonyymeille, olette ihania. Kuten myös muu lukijakuntani, kommenttinne piristävät aina ja on kerrassaan loistavaa, jos blogiani on mukava lukea. Muistakaa muuten se, että otan mielihyvin vastaan häirintää myös sähköpostiini jos jollekulle moinen olo tulee. Osoite löytyy tuolta vasemmasta reunasta.

Musta muuten tuntuu, että pelkän tämänkertaisen sieluni vuodattamisen ansiosta motivaationi Ananasmaniaa kohtaan saattaa nousta hyvinkin pian. Toivokaamme siis niin. Tekstipainotteisien postausten yllättävä hyökkäys on muuten perin pelottava ilmiö. Se tosin hälventynee Helga-Ernestin ensiviikkoisen paluun myötä.

Kiitos, hei ja muistakaa olla tukehtumatta mandariiniin.

Herätys

Kesäloma alkoi.

Sitä odotettiin kauan, se vitkutteli ja vänkyili mutta kaiken sen hidastelun jälkeen tämä useiden oppilaiden ja opiskelijoiden pyhä parin kuukauden helpotus päätti olla jalo ja saapua. Vihdoin.

Olo tuntuu kiittämättömältä, kun en vain yksinkertaisesti osaa olla siitä niin aurinkoisen leveästi hymyilevän iloinen kuin pohjimmiltani haluaisin. Pessimismi näyttää juurtuneen aivokuoreeni liian tiukasti.

Ulkona on äärimmäisen kaunista, meri ei ole enää liian kylmä ja voisin kävellä paljain varpain ovesta ulos suoraan rantaan jos vain haluaisin. Ei haittaa vaikken nukkuisi ollenkaan koska ei ole mitään minkä takia ylipäätään voisi joutua heräämään miltei tappavan aikaisin. Ei läksyjä, ei kokeita, ei turhaa stressattavaa.

Tässä päästäänkin siihen negatiivisen ajatusmallin ikiomaan ja näemmä varsin viihtyisään vuokrahuoneistoon pääni takaosassa. Sen sijaan, että nauttisin näistä aikaisemmin luettelemistani kiistämättä ihanista kesäloman osa-alueista, ajattelen kaikkea aivan muuta.

Läppärini virtajohto on rikki. En voi mennä juoksulenkille. Enimmäkseen siksi, että eilinen korkokenkävaellus ei sopinut mun jaloille. Saan pian päänsäryn. En saa asioita aikaan jotka pitäisi kaiken järjen mukaan saada. Kadotan kaiken. Tietokoneen hiirikin meni rikki. Olen epäonnistuja. Näemmä valittajakin. Ja lisään vain itse vettä omaan myllyyni.

Alan muuten pikkuhiljaa vakavasti harkita sellaista vaihtoehtoa, että joko sulkisin blogini niin, että vain kutsutut pääsisivät lukemaan sitä tai perustaisin sellaisen verkkopäiväkirjan jonka pyhittäisin pelkästään tälle viime viikkoina lisääntyneelle valittamiselle.

Osaisinpa olla iloinen jostakin, olla ahdistumatta kaikesta. Ja toisinaan ravistella itseäni kovakouraisesti tullakseni järkiini.

Kesäloma sentään alkoi.

Pyydän olla ajatukseton

Ville Valon ääni on niin kaunis

ja ulkoa tulee viima joka on kaunis mutta kylmä

mutta väsyttää liikaa välittääkseni enää.

Meille ei tule vapautta

vaikka pääsisimme selleistä ulos

vaikka häkkejä ei olisi

vaikka jalkaraudat muuttuisivat ruusukkeiksi

me emme vapaudu

elleivät ajatuksemme virtaa syyttävinä

ja omatunto paljasta syyllisiä

sisällämme - sieluissamme - sydämissä

kun kyyneleet valuvat silmistä

ja kaikkialta keihäät sinut lävistävät

muuri murtuu

seinä sortuu

kaikki kahleet putoavat

sydämessä soi laulu

rajaton vapaus siivillensä nousee

Kadotettu  -  Timo K. Mukka

Viime päivinä olen saanut siivet useasti

Aika karkaa taas. Olen kirjoittanut siitä tänne erittäin usein ja tulen kirjoittamaan myös tulevaisuudessa koska näemmä aika ei lopeta karkaamistaan. Vieläkään. En tiedä, onko se hyvä vai huono asia, että tämä kellolla mitattava suure livistää jatkuvasti käsistäni. Ovelana se on kasvattanut kaksi terää - ajan kuluessa nopeasti myös vaihtovuoteni lähenee vauhdilla, samalla kuitenkin aika läheisteni kanssa täällä hupenee vähintään yhtä rivakasti.

Onneksi mulla on, ainakin useimmiten, taito elää hetkessä. On helppo piilottaa vähenevät päivät tulevan kesäloman kutittelevan auringonpaisteen taakse niin, että olemassa on vain tuoksuva ruohikko varpaiden alla ja taivaallinen musiikki joka pystyy viemään jonnekin aivan muualle.

Se on vaikeaa, kun toisinaan ei ole hetkeä mihin tarttua, ei mitään minkä taakse piiloutua. Onneksi ajan valuminen ei lopu silloinkaan, koska sellaisina hetkinä auttaa vain se, että aika lipuu pään läpi ja vie mennessään pikkuhiljaa kaiken turhan taas hetkeksi.

Tuntuu aika hassulta. Viimeinen koeviikko Suomessa yli vuoteen on ohi ja se meni jopa ihan hyvin. Seuraavat kokeet onkin sitten englanniksi. Matikka jollain muulla kielellä kuin suomella kauhistuttaa mua jo reippaasti etukäteen, mutta onneksi asioilla on tapana lutviutua. Ainakin yleensä.

Mun isäntäperhetiedot voi periaatteessa kolahtaa mun sähköpostiin milloin vain ja se näkyy mun käytöksessä siten, että tarkistan sähköpostia joka päivä kello yhdeksän ja viiden välillä vähintään kymmenen kertaa. Odottaminen on tuskallisen kutkuttavaa.

Muuten, kyselkää ihmeessä multa Formspringissä!