Kaikesta saan varmaan syyttää rakasta ja ihanaa mummuani. Hän on nauhoittanut Euroviisut niin kauan kuin muistan, silloin euroviisutaipaleeni alkuaikoina, VHS-aikakautena, tietenkin vielä ihan konkreettiselle nauhalle. Kun mut ja Aada vietiin toisinaan mummulle hoitoon vanhempieni menojen takia, saatoimme Aadan kanssa katsoa viisut päivässä viisikin kertaa. Pisteidenlaskunkin. Aina. Pidimme biiseistä kirjaa ja annoimme niille pisteitä ja lempinimiä. Oioi sitä aikaa!
Mulle kuittaillaan hyväntahtoisesti jatkuvasti siitä, että oon kävelevä euroviisutietopankki. Pakko sanoa, että väkisinkin jotain tietoa alkaa jäämään päähän kun katsoo saman vuoden Euroviisut 20 kertaa suhteellisen lyhyen ajan sisällä. Tietenkin tästä taipaleesta on jäänyt paljon muutakin kun vain nippelitietoa käteen. Nimittäin musiikillisia elämyksiä.
Kaikkien aikojen ehdottomasti paras biisi tässä kisassa on ollut Norjan loistava veto vuonna 2005. Sijoittui finaalissa yhdeksänneksi. Ei ainakaan hetkeen tällä menolla ole haastajaa Wig Wamin In my dreamsille tulossa. Ah.
Toinen koko euroviisuhistorian parhaista kappaleista oli Turkin viisu vuodelta 2010. Rockilla mennään taas. Tämä kappale löytyy muuten iPodistanikin. Bändin nimi on harvinaisen urpo, maNga, mutta se annettakoon anteeksi.
Yleensä kaikki suosikkini ovat päässeet semifinaaleista ihan finaaliin saakka, mutta jostain kumman syystä viime vuonna Liettuan biisi ei sinne saakka kelvannut. En sitten tiedä, että eikö Eurooppa ollut valmis oikeasti hyvälle musiikille. Kuitenkin, tämä kappale on loistava ja jää soimaan päähän. Pitkäksi aikaa. Teitä on varoitettu. Musiikkivideo on muuten hellyttävä.
Apua, kun alan miettimään, että mitkä viisut haluan jakaa kanssanne, niitä tulee mulle jatkuvasti vain lisää ja lisää mieleen ja kohta tästä postauksesta tulee äärimmäisen jytky... No, näkee sitten että miten käy. Viime vuoden viisutarjonta oli muuten harvinaisen laadukas, vielä yksi vuoden 2010 kappaleista on löytänyt tiensä sydämeni perukoille. Tom Dice, Belgia.
Baltiasta on Euroviisuihin lähiaikoina tullut muutakin hyvää kuin ylläoleva Liettuan veisu. Nimittäin Viron kappale vuodelta 2009. Viro on kaunis kieli ja se sopii näinkin kauniiseen kappaleeseen. Osasin joskus laulaakin tän pelkän kuulemani perusteella. En varmaankaan osaa enää, kertsi varmaan menisi jos yrittäisin.
Tämän vuoden viisut olivat vähän.. njääh. En nyt oikein tiedä. Muutamia loistavia sieltä kyllä löytyi, mutta suurimmaksi osaksi tarjonta oli tylsää, nähtyä, muovista ja liian tuotettua. Voittaja, Azerbaijan, oli... no se oli suoraan sanottuna suhteellista shaibaa, hrr. En myöskään millään ymmärtänyt Ruotsin Eric Saaden suosiota. Okei, sinusta tulee kuuluisa biisisi mukaan mutta eikö yhtään huolestuta, ettei kappaleellasi ole tippaakaan sisältöä? Onneksi kuitenkin hyviä vetojakin löytyi.
Irlannin ihanat identtiset kaksoisveljekset.
Ja tietenkin Suomen Paradise Oscar, jonka biisi oli kokonaisvaltaisesti koko tämän vuoden paras. Tässä päästään taas siihen, että näemmä Eurooppa äänestää mielummin kulutettua sisällötöntä kuin kaikin puolin loistavaa ja muista poikkeavaa. Loistava kappale kuitenkin.
Tästä postauksesta taisi tulla jytky sittenkin. Tästä taitaa itse kukin pistää merkille sen, että Euroviisut tosiaankin ovat Aman sydäntä lähellä. Voisin jatkaa euroviisuaiheesta vaikka kuinka pitkään, ette uskokaan kuinka paljon materiaalia siitä syntyisi, mutta ajattelin jättää sen toiseen kertaan.
Ja mihin olisikaan sopivampi lopettaa kuin Liettuan kappaleeseen vuodelta 2006. Kerrassaan nerokas. Ja varmasti tarttuva.
Kiitos, näkemisiin ja ymmärtäkää Euroviiujen pyhä kauneus.
