Pala puuttuu, jotain on liikaa

Näissä kuvissa näette nuoremman Aman. Kuvissa hän on noin viisitoista tai kuusitoista. Tätä Amaa kaipaan.

Tätä Amaa kaipaan niin paljon, että toisinaan se sattuu liikaa ja jään sängynpohjalle makaamaan koska kipeys on liian ylitsepääsemätöntä. Tiedän, että tämä Ama on siellä alla jossain ja tiedän että se tulee takaisin, mutta yli vuosi ilman sen pysyvää läsnäoloa tuntuu nakerruksena sydänjuurissa enkä enää jaksaisi sitä.

Ai niin, kaipaan yläasteaikaisia tennareitanikin. Rakastin ne pohjista puhki, nyt ne lepää hyvinpalvelleiden kenkien hautausmaalla. Kengännauhat on ehkä tallessa, mutta ei mukanani Skotlannissa.

Kaikissa amakuvissa esiintyvä keltainen rakkauspiponi ei muuten suunnitellusti esiintynyt kaikissa kuvissa, huomasin sen jälkeenpäin ja alkoi hymyilyttämään.

Teksti asioista joista puhumista yleensä välttelen

Kaikella on syynsä, sanotaan. Yleensä se pitää paikkansa. Tai ainakin niin on mukava ajatella. Ennen kuin sanon mitään mitä olin ajatellut, hoidan pois alta velvollisuuden joita mun blogia lukevat perheenjäsenet aiheuttaa – äiti, sulla ei oo mitään syytä huolestua mistään mitä tulet lukemaan. Niin, kuten sanoin, kaikella on syynsä. Myös sillä, että miksi mä en oo viimeisen puolivuotisen aikana ole juurikaan julkaissut kuvia itsestäni yhtään missään. Syy sille on, että mä vihaan kameroita, inhoan inhoan inhoan jos joku yrittää tähdätä mut otokseensa. Jos mun kanssa samassa huoneessa on useita kameroita ja ihmiset ottaa kuvia spontaanisti, Chisua lainaten mun koti ei tosiaankaan oo siellä. Kamalinta on se sosiaalinen tapahtuma, kun kamerapainoitteisen eventin jälkeen kaikki kokoontuu koneen ääreen katsomaan kuvia mitä on otettu. Yleensä tällasissä tilanteissa tuijottelen seinää tai analysoin kattopaneeleita mahdollisimman huomaamattomasti ja toivon Joulupukilta elämäpikakelauskaukosäädintä. Peileistä en pidä myöskään, paitsi aamuisin, meikkaaminen ilman sitä on hankalahkoa. Toinen syy on, että mä en liian monella tavalla oo läheskään samassa kunnossa kuin olin esimerkiksi kaksi vuotta sitten. Valitettavasti.

Tämäkin juontuu jostain. Se jokin on että mun itseluottamus tai joku itseyteen liittyvä varmuus ja hyvänolon tunne on suurimmaksi osaksi aika surullinen. On ollut aika surullinen jo melko kauan. Olin ajatellut että en puhuisi tästä Ananasmaniassa, mutta hitot, ajatusten jäsentäminen julkaisukelpoiseen muotoon on aina saanut mun oman pääkopan selkeytymään joten rikon omaa kirjoittamatonta sääntöäni. Yksi mun motiiveista lähteä vaihtoon oli, että täällä mä ehkä saisin mahdollisuuden rakentaa mun itseluottamusta takaisin ja toimia täysin puhtaalla työpöydällä, ympäristössä jossa en ole koskaan ollut. Noh, ei ainakaan tähän mennessä oo kamalasti toiminut, mutta mulla on tästä ajasta yli puolet jäljellä.

Mä osaan olla ulospäin ihan hirveän värikäs, iloinen ja leveähymyinen – niitä mä suurimmaksi osaksi oikeasti olenkin – mutta mä oon tosi herkkä saamaan kolhuja mun sisäpintaan, herkkä ahdistumaan. Yritän päästä tästä kaikesta eroon mutta se on kamalan vaikeaa. Tämä kaikki kai alkoi yläasteella jossa mut otettiin monen tahon toimesta silmätikuksi ja mua kiusattiin. (Ananasmanian historian ensimmäinen kerta kun mainitsin tästä, tämä teksti tosiaan tulee olemaan merkittävä. Toivon että en tule katumaan tämän kirjoittamista jälkeenpäin.) Jokainen voi varmaan kuvitella, että kun kuuntelee vuosi toisensa jälkeen niin monilta että mussa on jotain vikaa, se alkaa vaikuttamaan jotenkin. Vaikka olisi kuinka vahva, niin alitajuntaan ei voi vaikuttaa. Jotkut sanoo että hei haloo Amanda, sun yläasteesta on kohta kaksi vuotta, yritä jo päästä yli. Voi kun se toimisikin niin, kuten sanoin, yritän niin paljon.

Surullisin asia mun särössä ei tosiaankaan ole se, että en viihdy kameran edessä. Surullisin asia on mun ajatukset jotka juoksee mun päässä panikoivaa, vainoharhaista ympyrää raajat holtittomasti heiluen. Kun tapaan uusia ihmisiä, ylitulkitsen niiden eleitä ja ilmeitä ja lähden tahtomattanikin liikkeelle siitä oletuksesta, että se toinen osapuoli ei pidä musta. Pelkään, että olen ärsyttävä, epämiellyttävä jatai -kiinnostava. Huono lähtökohta uusille ihmissuhteille ja jos annan mun ulkoisen käytöksen seurata sitä maratoonaria mun pään sisällä, olo vaan pahenee sillä en saisi seurata sitä. Joskus mun huonoimpina hetkinä mä epäilen jopa mun lähimpien ystävien amansietokykyä ja sen riittävyyttä, ihmettelen että miten mä oon saanut niin mahtavia ihmisiä ympärilleni.

Haluan muistuttaa, että tämä kaikki mistä olen kirjoittanut, on vain yksi osanen kokonaisuutta. Ei, mä en ole synkkä ihminen ja ei, en ole masentunut. Olen varma, että jokaisella on melankolinen puolensa ja tä on mun. Toisinaan se pääsee vain kasvamaan hieman isommaksi kuin haluaisin, mutta mulla ei oo mitään hätää. Tä kaikki on joiltain osin parantunu huomattavasti verrattuna vaikka viime tai edellisvuoteen, mutta parannettavaa tietenkin riittää aina. Lainaten jotain viisasta henkilöä, paskan murheen määrä tässä maailmassa on vakio. Sen kanssa voi tosin pärjätä ja sitä voi lapioida näkymättömiin. Niin mä ainakin ajattelin tehdä.

Avautuminen silloin tällöin pitää patoutumat loitolla.

Kauneuden eteen täytyy kärsiä, vai miten se menikään

Kuten mainitsinkin aikaisemmin, värjäsin hiukseni. Varsinkin itse värin laittaminen sattui, mun päänahka ei ollut värinpoiston jälkeen mitenkään erityisen hehkeässä kunnossa. Luoja siunatkoon mun letti oli kamala ennen tätä, latvat oli oranssit, keskiosa hopeaporkkanaa, harmaa tyvikasvu ja sitä ennen blondi koko pään ympäröivä random liuska - en kaipaa sitä hetkeen uudelleen! Nyt hiuspehko siis on kullahtavan vaaleanruskea ja pidän tästä väristä varsin paljon. Ensi värjäyskerralla tähtään varmaankin tummempaan ja kylmempään ruskeaan, haluan kokea brunetteuden ensimmäistä elämässäni kertaa läpikotaisin. Mun naama noin isona mun blogissa on muuten aika pelottava kokemus. Ainakin ruudun tällä puolen.

Edinburghissa järjestetään zombiewalk halloweenina. Aikeina on osallistua siihen Carolinen ja Lauran ja mahdollisesti muutaman koulutoverin kanssa. Saan ehkä värjätä Carolinen hiukset hopeiksi sitä varten, hihii. Asuakin voisi alkaa pikkuhiljaa suunnittelemaan, koska itseni tuntien sen työstämisessä saattaa mennä tovi.

Nyt mun olo on jotenkin tosi hassu. Monella eri tapaa. Meillä oli hauska ilta kuuden vaihtarin voimin ja suklaaletut olivat hyviä vaikkei mun periaatteessa olisi pitänyt sallia niitä itselleni. Nyt ärsyttää että sallin, mä en tule onnistumaan ikuisuusprojektissani koskaan jos vaan jatkan näin. Tunnen itseni aivan liian keskiverroksi aivan liian monessa kategoriassa juuri nyt.

Muhun iski randomisti tajuton ikävä Tuulin kitaraa ja sen talon tuoksua kohtaan. Hassua, mutta se kai on elämää.

Näkökenttäni uudet reunukset ovat liian levottomat jeesusasentoon

Katsokaa alla olevaa kuvaa. Etsikää minusta yksi ero verrattuna aikaisempiin mun naamakuviin joita olette nähneet.

Oi kyllä, olen vihdoin päässyt niistä ärsyttävistä, sumeista ja rumistakin silmälaseistani eroon. Tänään koitti siis auvon päivä vaatimattomassa elämässäni - uudet ihanat mustasankaiset ja isot silmälasini noudettiin liikkeestä. Nämä ovat aivan kerrassaan ihastuttavat ja näillä näkeekin jotain. Aikaisempien lasieni pinnoite kun tosiaan oli niin kulunut, että niillä kaikki näytti enemmän tai vähemmän harmaalta. Tai likaiselta.

Kesäni on tähän mennessä sujunut aivan ihanasti ja aion käyttää tulevat kaksikymmentä viimeistä päivää aivan yhtä tehokkaasti kuin aikaisemmatkin. Friikkien kanssa olemme luonnollisesti nähneet useasti, viimeksi edellispäivänä kokoonnuimme yön yli kestäneeseen suomalaiset leffat kunniaan -leffailtaan. Katsoimme Saippuaprinssin (ne ohjaajat olivat niin selkeästi yhdessä ettei mitään rajaa, äänitehostemies oli hieno mies ja alkutunnari myöskin), Helmiä ja sikoja (hienoja miehiä täälläkin, pisti miettimään että mistä voisin ostaa oman Last hetero -paidan), Pahat pojat (Jasper Pääkkönen alkaa pikkuhiljaa nousemaan jumalasemaan) ja Napapiirin sankarit (Jasper Pääkkönen jatkaa matkaansa jumalasemaa kohti, Jussi Vatanen!) ja hauskaa oli.

Haluan myös kertoa sen, että on enemmän kuin kivaa olla random friikki omien friikkien kanssa. Juosta puoli seitsemältä aamulla ilman kenkiä autotienviereiseen hiekkakasaan koska se tuntuu polvissa saakka mukavalta, keskustella melkein vakavissaan Mikaelin ja pyhän kolminaisuuden ja punaisen ja sinisen maalin toisiinsa liittävistä asioista. Ja papukaijamerkeistä. Heikkikommuuni näiden ihmisten kanssa olisi maanpäällinen pala taivasta.

Suosittelen suomalaisten elokuvien katsomista ja randomiutta kaikille erittäin lämpimästi.

Te kysyitte mitä vaan, minä vastaan mitä vaan

Mistä löydät näitä taustoja blogiisi?
Yleensä olen löytänyt blogini taustakuvat googlaamalla "tumblr backrounds", ihan ensimmäiseltä sivultakin tulee vaikka millä mitalla ihania taustakuvasivuja, kuten esimerkiksi KLIK, KLIK ja KLIK.

Miksi alotit bloggaamisen?

Olen aina ollut surkea pitämään päiväkirjaa, yritykseni yleensä lopahtavat viikossa, joten päätin yrittää päiväkirjan virtuaalista muotoa. Ihan siis päiväkirjanpitämisen vuoksi, että voisin jälkeenpäin lukea ja katsoa, että mitä olen tehnyt ja mitä päässäni on liikkunut. Ja koska Ananasmania täyttää pian vuoden, virtuaalinen päiväkirja taisi tosiaan olla mun juttuni.

Miksi bloggaat ja miksi blogisi on uniikki?

Bloggaamisen syitä avasinkin vähän tuossa ylempänä - blogi on mulle päiväkirja. Toinen syy bloggaamiselleni on varmaankin se, että Ananasmanian kautta läheiseni Suomessa saavat selville sen, miten mulla Skotlannissa menee ja mitä olen siellä puuhaillut ilman, että mun pitäisi informoida kaikkia erikseen esimerkiksi sähköpostin välityksellä. Blogini on uniikki koska on olemassa vain yksi Ama, vain yksi minä ja tämä blogi heijastaa uniikkia Amaa ja hänen ajatuksiaan.

Millaiset hiukset sulla on ollut ja on nyt?
Ensimmäiset viisitoista vuotta mun hiukseni olivat blondit. Luonnollisen blondit, olenhan luonnolliselta värintäni blondi. Ne olivat myöskin pitkät, yli hartioille saakka, kunnes saapui seitsemännen luokan kevät ja leikkasin ne melko lyhyeksi, polkkaa lyhyemmäksi. Otsatukan kera. Sen jälkeen olen pitäytynyt lyhyehköissä otsatukkahiuksissa suhteellisen pysyvästi. Lukion jossain vaiheessa värjäsin hiukseni punaisiksi:

Tällä hetkellä lettini on samanmallinen kuin yllä, mutta vaaleanoranssi blondeilla raidoilla. Varmaan värjään hiukseni takaisin blondeiksi ennen kuin lähden Skotlantiin, en nimittäin tiedä kampaajamahdollisuuksista siellä ja jäätävää juurikasvua en siellä halua.

Miten kuvailet sun tyyliäsi ja olemustasi?
Mun tyyli on vaihteleva, värikäs ja panostukseni riippuu siitä, mikä mua minäkin päivänä sattuu huvittamaan tai mitä jaksan. Tyyliini kuuluu oleellisesti pitkät ja väreillä lakatut kynnet (tällä hetkellä ne ovat pidemmät kuin aikoihin ja kirkuvanoranssit) sekä kirkas huulipuna jota ilman mua ei yleensä nää missään julkisella paikalla. Lempihuulipuniani ovat peruspunainen, pinkki ja violetti. Tykkään pukeutua persoonallisesti, mutta joskus tulee päiviä kun tyyliseikat eivät vain jaksa kiinnostaa sitten yhtään ja olen kokomustissa tylsyyksissä.

Unelma-ammattisi pienenä?
Ihan pikkupikku-Aman unelma-ammattia en muista, mutta sen muistan, että ykkös- ja kakkosluokalla halusin olla opettaja. Historian ja äidinkielenopettaja. Yläasteen alussa hylkäsin haaveeni ajatellen, että en kuitenkaan kestäisi kiukuttelevia oppilaita ja samojen asioiden jauhantaa, mutta lukion aikana sama opettajahaave on pikkuhiljaa alkanut palailla mieleeni uudelleen.

Onko maan ulkopuolella elämää? Kenties suurisilmäisiä vihreitä miehiä?
Luokittelen itseni ääriääriskeptikoksi, eli suhtaudun oikeastaan kaikkeen ei-arkipäiväiseen mitään-ei-voi-tietää-asenteella, mutta jos ajatellaan sitä, mikä minun mielestäni voisi olla mahdollista, niin vastaus olisi kyllä. Maan ulkopuolella voi olla elämää, kenties suurisilmäisiä vihreitä miehiä, kenties sateenkaarirobottiyksisarvisia, sitä voimme vain arvailla.

Mihin maahan et ikinä matkustaisi?
Tšekkiin. Tää on todella hankala kysymys, jota en oikeastaan ole miettinyt ennen tätä hetkeä... Vastaus tähän olisi varmaankin, että Irakiin. Matkustaminen islamvoittoiseen, melko terrorialttiiseen ja kuivaan maahan ei suuremmin pistä matkusteluviettiäni surraamaan.

Mitä tekisit miljoonalla?
Lahjottaisin osan hyväntekeväisyyteen, osan sijoittaisin osakkeisiin ja/tai pistäisin korkoa tuottavalle säästötilille. Jäljelle jäävän rahasumman käyttäisin mitä luultavimmin matkustelemiseen ympäri maailmaa, kirjoihin, ylipäätään taiteeseen ja mäkihyppykisojen kiertämiseen. Ostaisin itselleni ehkä muutaman asunnon eri puolilta maailmaa, en välttämättä kovinkaan prameita, pelkkä mun viihtyminen riittäisi. Ne tietenkin kalustaisin boheemin suloisesti. Ostaisin itselleni paljon erivärisiä isoja silmälaseja!

Jos joku koputtaisi ikkunaasi yöllä, mitä tekisit?
Tässä saattaisi hyvinkin käydä niin, että hyvät unenlahjat omaavana jatkaisin nukkumista kuin onnellinen porsas. Jos kuitenkin oletetaan että heräisin, aivan ensimmäiseksi pelästyisin. Kovasti. Varmaan tipahtaisin pois sängyltä. Sänkyni nimittäin on ikkunan vieressä ja nukun yleensä sälekaihtimet nostettuina ylös, joten jos kesken unien avaan silmät, nään suoraan ikkunastani ulos.

Pelästymisen jälkeiset tapahtumat riippuisivat täysin koputtajan henkilöllisyydestä. Jos kyseessä olisi vain hyväntahtoinen karvaotus joka halusi herättää minut jotta vastaisin hänen vilkutukseensa, vilkuttaisin hänelle takaisin. Jos ikkunani takana olisikin ollut eksyksissä oleva Norjan mäkihyppymaajoukkueen edustaja joka haluaisi vain tietää miten soutaa takaisin Lillehammeriin, tietenkin neuvoisin hänelle tien. Saattaisin ehkä lähteä mukaankin, spontaani ihminen kun olen. Jos koputtelija näyttäisi pahantahtoiselta ja/tai Walter Hoferilta, ensi töikseni sulkisin sälekaihtimeni ja herättäisin jonkun kertoakseni etupihaamme kansoittavasta pahantahtoisesta eläväisestä.

Minkä kautta lähdet vaihtoon?
Lähden vaihtoon vähän vähemmän tunnetulla ja pienemmällä, mutta äärettömän ystävällisella ja herttaisella vaihtarijärjestöllä nimeltään EXPLORIUS. Brittilässä mulla toimii vastaanottavana järjestönä paikallinen ETS.

Jännittääkö?
Ei. Jos kysyisit saman kysymyksen kun olen lentokoneessa matkalla Edinburghin lentokentälle, vastaus olisi erilainen.

Mitä viet tuliaisiksi?
Hyvä kysymys, johon mulla ei ole vielä käsinkosketeltavaa vastausta, ajatuksia ja ostoaikeita kylläkin. Olen ajatellut viedä jotain suomalaista brändiä, kuten Aarikkaa, Marimekkoa tai Pentikkiä. Sen lisäksi luultavasti vien salmiakkia, ruisleipää ja muuta Suomen sielua kuvastavaa syömäkelpoista. Leipäjuustoa!

Paljonko vuodellesi tuli hintaa?
Itse vuosi maksoi noin 8 000 euroa, siihen tulee lisäksi vielä vakuutus ja mun vuoden käyttörahat.

Top 5 -maat?

1.

2.

3.

4.

5.

Mistä saat ideoita tähän sun blogiin?
Jos puhutaan postausideoista, niin niitä kumpuaa ihan mun päivittäisestä elämästä. Tai joissain tapauksissa elämättömyydestä, tylsyys toisinaan innoittaa varsin voimakkaasti postailemaan.

Mitä mieltä olet Harry Potterin Snape/Lily -parituksesta?
Rakastan sitä paritusta. En tiedä, miten suuremmin voisin suhdettani tähän paritukseen kuvailla. Snape/Lily on kaikin puolin traaginen. Ehkä tämän kysymyksen vastauksessa voisin luontevasti kertoa, että itkin kuin viimeistä koko Prinssin tarinan ajan uusinta Harry Potter -leffaa katsoessani.

Purjo vai parsa?

En alennu Einon tasolle.

Jos saisit valita yhden mäkipaikkakunnan, jonne menisit kisaa katsomaan, mikä se olisi ja miksi?

Se yksi mäkipaikkakunta olisi ehdottomasti Planica, Planica monenkin syyn takia. Se olisi viimeinen kisa ennen seuraavan talven Kuusamoa, Planicassa olisi tajuttomasti väkeä paikalla ja se on edelleen mäkien kuningas.

Mikä on elämäsi suurin saavutus?
Yläasteelta selviytyminen omana itsenäni ja henkisestikin melkein yhtenä palana.

Liittyisitkö Vapaustaistelijoihin, jos Jet pyytäisi sinua liittymään?


Kuka on mielestäsi coolein mäkihyppääjä?

Tästä tittelistä ei ollut edes taistelua. Kaikki huutaa "Oh!" - täältä tulee Roman Kudelka

Martin Koch!

Miksi salskea ja urheilullinen nuorimies Jari oli sidottu laituriin?
Jos multa kysytään tällainen kysymys niin SAAMANNE PITÄÄ! [lisätkää maailmanvalloitusnaurua tähän]
Salskea ja urheilullinen nuorimies Jari oli suuri Itävallan mäkihyppymaajoukkueen fani ja hän rakasti varsinkin erästä hyppääjää nimeltään Manuel Fettner. Erään kerran Jari oli tullut kesällä lomailemaan Itävaltaan ja kun hän suoritti normaalia jokapäiväistä ikkunastakiikarointiaan hotellihuoneessaan, hän huomasi että Itävallan mäkihyppymaajoukkue on viereisessä hotellissa! Jari lähtikin siis oitis viereiselle hotellille joka sijaitsi saman järven rannalla kuin hänen omansakin.

Käyskennellessään hotellin pihalla Jari joutui lähes shokkiin huomatessaan itse Manuel Fettnerin! Manuel joutui lähes shokkiin huomatessaan lähes shokissa olevan suomalaisfanin - Manuelilla oli fanifobia - ja huusi apuun Thomas Morgensternin ja Gregor Schlierenzauerin. Thomas ja Gregor saapuivat paikalle nopeasti (ja yhdessä, kuten aina) ja alkoivat heti suorittaa Manuelin heille antamaa käskyä viedä Jari pois, Jari tietenkin vastusteli poisvientiään voimakkaasti. Koska Thomasin pipo (jota hän siis piti 24/7, kesälläkin) kiristi estäen verenkierron hänen päässään, joutui Gregor suorittamaan kaiken ajattelun Jarin suhteen. Gregor pohti ja pohti, miten hän saisi Jarin sekä rauhoittumaan että pois Manuelin luota?

Manuelin paetessa Gregor sai kun saikin idean! Hän sanoi ohjeet Thomasille ja niinpä he kaksi lähtivät raahaamaan rimpuilevaa ja panikoivaa Jaria kohti laituria.
"Veden läheisyys kuulemma rauhoittaa ihmisiä", totesi Gregor itsetietoisena Thomasille, "ja varsinkin suomalaisia. Tuhannen järven maa ja sillee."
Ja täten Gregor ja Thomas sitoivat Jarin kiinni laituriin. Sitomisvälineenä he käyttivät Thomasin piposta irroittamaansa harmaata lankaa.
"Ei mitään hätää, suomalainen", sanoi Thomas rauhoitellen Jarille (hän oli tottunut suomalaisten rauhoitteluun, viime kaudella Anssi Koivuranta oli saanut usein paniikki-ikäväkohtauksia yhdistetty-eroahdistuksensa takia ja Thomas oli aina löytänyt oikeat sanat hänen rauhoittelemisekseen), "me irroitamme sinut heti kun olet hieman rauhoittunut."

Heti tämän sanottuaan Thomas tajusi että heidän käyttämänsä harmaa lanka oli tosiaankin tullut hänen pipostaan (joka siis langankäytön takia oli täysin turmeltunut) ja hän purskahti itkuun ja lähti soperrellen juoksemaan takaisin hotellihuoneeseensa, pipo oli hänelle kaikki kaikessa, sillä oli kuulemma nimikin (huhujen mukaan pipon nimi olisi ollut G14, mutta Thomas ei itse suostunut kommentoimaan tätä juorua millään lailla).
"Odota siinä, tulen irroittamaan sinut kohta, mutta nyt Thomas tarvitsee minua", Gregor huudahti Jarille ja lähti juoksemaan Thomasin perään, "minulla on omat keinoni miten saan hänet aina rauhoittumaan."
Jostain syystä ketään ei kuitenkaan ilmestynyt irroittamaan Jaria muutamaan tuntiin.

Siksi salskea ja urheilullinen nuorimies Jari oli sidottu laituriin.

Mikä on majavanimesi?


Kumpi on kivampi, Miss Innsbruck vai Kosmetologi?
Olet julma ja tunteeton ihminen kun kysyt tällaisia kysymyksiä, taivas varjele... Pakko sanoa, että Kosmetologi, koska se, etten pidä hänestä perustuu vain yhteen kuvaan (hrr...). Miss Innsbruckin ja minun yksipuolinen inhosuhteeni pohjautuu monellekin asialle ja on kestänyt kauemmin kuin kosmetologiviha, joten pitkin hampain siis valitsen Kosmetologin.
Teille jotka ette ole tietoisia että mitä hittoa tämä kysymys koskee, voin kohteliaana bloginpitäjänä kertoa sen verran että tämäkin kysymys on liittyväinen mäkihyppyyn.

Miksi Sofi Oksasen Puhdistus on mielestäsi hyvä kirja?
Puhdistus on mielestäni hyvä kirja, koska pidän Sofi Oksasen kirjoitustyylistä hirveän paljon, rakastan sitä, miten kirjan tapahtumat etenevät monessa aikatasossa, Puhdistuksen hahmot ja tapahtumat olivat kiinnostavia ja mielestäni oli karmivan kiehtovaa, että kirjan miljöö ja osittain tapahtumatkin perustuivat meidän maailmamme todelliseen menneisyyteen.

Millaisen uuden tositv-ohjelmaformaatin kehittäisit?
Uudessa ohjelmaformaatissani (itse ohjelman nimi voisi olla esimerkiksi "Atleetin käsivara") erinäisille urheilijoille (ihan talviurheilijoista moottoriurheilijoihin) yli maiden rajojen annettaisiin videokamerat ja he saisivat avata oman urheilulajinsa kulissien takaista maailmaa faneilleen. Urheilijat siis kuvaisivat jokapäiväistä urheilijan elämäänsä ja fanit nauttisivat. Tarvitaanko nykyajan tositv-formaattiin muuta? Ovat ne tositv-ohjelmat vähemmälläkin toimineet. Ja tälle sarjalle löytyisi varmasti pysyvä katsojakanta.

Mikä on sun ekan lapsesi nimi?
Ei harmaintakaan aavistusta. En ole sellaista tyyppiä joka suunnittelisi jotain näin yksityiskohtia tulevaisuudestaan tarkoituksella ja mikään nimi ei ole muhun erityisemmin kolahtanut että hei, lapsestani tulee tämänniminen.

Mikä on sun lempikalakeitto?
Kalakeitto ei ole suurinta herkkuruokaani, mutta sanotaan vaikka että lohi sinne soppaan parhaiten sopii.

Tuumia Harry Potter kirjoista?
Harry Potterit ovat melkein mun elämäni, ne on puhdasta neroutta nidottuna kansien väliin. Luin ensimmäisen Harry Potterini lapsena ja olen kasvanut niiden kanssa, toinen kotini on Tylypahkassa ja kirjojen hahmot ovat mulle tajuttoman läheisiä. Harry Potterit ovat saaneet mut itkemään, nauramaan ja tuntemaan. Ennen kaikkea ne ovat saaneet mut rakastamaan.

Kadutko jotain menneisyydestäsi? 
En.

Onko joitain asioita, joita haluaisit ehtiä vielä tekemään ennen kuin lähdet vaihtoon?
Mulla ei missään vaiheessa oikein ollut mitään must do -asioita jotka mun pitäisi ennen lähtöä tehdä. Jos jotain sellaisia ilmenee, yritän tietenkin ne tässä vajaassa kuukaudessa toteuttaa, mutta elämä jatkuu vaihtovuoden jälkeenkin. Isäntäperheelle olisi kiva saada kirje lähetetyksi ennen lähtöä, mutta se ei ehkä ollut ihan sellainen asia jota kysymyksessä haettiin.

Mistä mäkihypyn kesä-gp:tä voi seurata, näytetäänkö sitä tv:ssä jollakin kanavalla...tiedätkö miten ulkomailla voi seurata mäkihyppyä ilmaiseksi, siis voiko sitä katsoa jostakin muualta kuin mtv3 katsomosta?
Kesä-gp:tä näytetään Eurosportilla ja satunnaisilla ulkomaalaisilla nettitv-kanavilla. Eräältä ihanalta puolalaiselta sivulta (KLIK) voi seurata seuraavat kolme kisaa jotka järjestetään Puolassa. Suosittelen katsomaan! Ulkomailla mäkihyppyä voi katsoa myöskin näiltä samoilta satunnaisilta nettitelevisiokanavilta, jotka löytää yleensä vain etsimällä oikein kovasti. Tai Tumblrista kysymällä. En itse ole näiltä kanavilta talvimäkihyppyä katsonut, mutta tiedän sellaisten olevan olemassa.

Mikä on sun elämäsi tarkoitus?
Elää siten, että olen oma itseni ja että mua ei jälkeenpäin kaduta että jäi jotain tekemättä.

Oletko koskaan syönyt paperia?
Olen. Useasti. En tosin tarkoituksella, vaan esimerkiksi Hesburgerin käärepaperia vahingossa. Paljon. Monta kertaa. En tosin suuremmin pidä paperin mausta, olen syönyt paljon maukkaampiakin ruokia. Tosin purkkiananas on paperia pahempaa, sen voin myöntää.

Oletko koskaan lentänyt unissasi?
Jos tällä kysymyksellä tarkoitetaan unissaanlentämistä eli siis lentämistä samaan aikaa kun nukun, en ole ihan varma. Kuitenkin olen uneksinut monesti että lennän, rakastan sellaisia unia! Aikoinaan opettelin näkemään selkouniakin pelkästään siksi että pääsisin uneksimaan lentämisestä useammin.

Kumpi on parempaa, kiivi kuorineen vai red bull?

Tähän on hyvä lopettaa.

Meinasin ihan tosissani äsken tukehtua

Tervetuloa blogihaasteen edellyttävään faktamaanantaihin! Seuraavat viisitoista faktaa lukemalla pääsette hieman syvemmälle Amaotuksen päähän!

1. En yleensä astu rappusien viimeiselle portaalle ollenkaan. En tiedä miksi, huomasin sen itsekin vasta kun siitä mulle varta vasten sanottiin.

2. Red Bull on mulle pyhä asia. Piste. Siitä ei keskustella. Rypistetyt redbulltölkit ovat pyhäinhäväistys. Niitä ei myöskään heitetä roskikseen.

3. Jos löydän jonkun hyvän kipaleen, mulla ei oo suuremmin tapana säästellä sitä vaan yleensä saatan kuluttaa jotain uutta biisiä 500 kertaa putkeen kunnes kyllästyn.

4. Olen purkan suurkuluttaja. Jos mulla on tylsää, se tarkoittaa lähes automaattisesti sitä, että kävelen keittiön purkkalaatikolle ja valitsen mitä sillä kertaa jauhan.

5. Lakkasin juuri äsken mun kynnet. Joka toinen on oranssi ja joka toinen vaaleanvihreä kera oranssin keskiraidan.

6. Mun huoneen seinällä on Norjan lippu.

7. Tämän tekemisellä välttelen kouluasioiden hoitamista. Kyllähän ne ehtii tehdä myöhemminkin, eikö niin?

8. Vappuna ihana äitini oli ostanut mulle vappupallon. Se on suhteellisen pieni ja pyöreä ja sinivihreä ja siinä on koko muumiperhe. Tykkään siitä tosi paljon ja se on elossa edelleen.

9. Tykkään piilomerkityksistä.

10. Keräilin joskus kolikoita ja vieläkin tunnistan kaikkien maiden eurot jos sellaiset näen. Aikoinani kokoelmani oli niin hieno, olin siitä ylpeä.

11. Mun pöydällä on nyt seitsemän runokokoelmaa eri suomalaisilta runoilijoilta. Lueskelen niitä silloin tällöin hitaasti nautiskellen. Runous on taivaallista.

12. Mulla on tapana nimetä kaikki mun elektroniset tai muuten vaan tärkeät päivittäiset vempaimet jos moisia joskus saan, seuraavan vempainen nimeksi tulee Hubert.

13. Mun mielestä olis tosi hienoa, jos Iker Casillas joutuis paitsioon.

14. En osaa kontaktoida yhtään mitään yhtään millään. Mua ei siis niihin hommiin kannata missään tilanteessa usuttaa.

15. Mä en oo koskaan ollu hevosen selässä.

15 random facts about you / something you're looking forward to / whatever tickles your fancy  / a fictional book  / a non-fictional book / a fanfic / a song that makes you cry (or nearly) / an art piece (painting, drawing, sculpture, etc.) / whatever tickles your fancy / a talent of yours / a hobby of yours / a recipe / a YouTube video / a place you've travelled to / whatever tickles your fancy / your day, in great detail / your week, in great detail / this month, in great detail  / this year, in great detail / hopes, dreams and plans for the next 365 days / whatever tickles your fancy

Vieläkin se jaksaa

Pieni otussydämeni väpätti, ja väpättää edelleen, syystä että Euroviisut iskeytyivät  viime viikonloppuna televisiosta. Olen ollut vannoutunut euroviisufani ainakin vuodesta 2001. Olin silloin kuusi. Tämä tarkoittaa sitä, että tämä jalo laulukilpailu on pitkäaikaisin fanituksen kohteeni. Tulihan tässä juuri kymmenen vuotta faniutta täyteen.

Kaikesta saan varmaan syyttää rakasta ja ihanaa mummuani. Hän on nauhoittanut Euroviisut niin kauan kuin muistan, silloin euroviisutaipaleeni alkuaikoina, VHS-aikakautena, tietenkin vielä ihan konkreettiselle nauhalle. Kun mut ja Aada vietiin toisinaan mummulle hoitoon vanhempieni menojen takia, saatoimme Aadan kanssa katsoa viisut päivässä viisikin kertaa. Pisteidenlaskunkin. Aina. Pidimme biiseistä kirjaa ja annoimme niille pisteitä ja lempinimiä. Oioi sitä aikaa!

Itse en ole koskaan mennyt katsomaan Euroviisuja, mulle riittää kotikatsomo. Olishan se tietenkin tosi hienoa päästä paikanpäälle, muttei ole tullut tilaisuutta tähän mennessä. Ylläolevan kuvan paidan isäni toi Düsseldorfista, jossa hän oli työmatkalla juuri viisuaikaan. Meno oli ollut kuulemma kova.

Mulle kuittaillaan hyväntahtoisesti jatkuvasti siitä, että oon kävelevä euroviisutietopankki. Pakko sanoa, että väkisinkin jotain tietoa alkaa jäämään päähän kun katsoo saman vuoden Euroviisut 20 kertaa suhteellisen lyhyen ajan sisällä. Tietenkin tästä taipaleesta  on jäänyt paljon muutakin kun vain nippelitietoa käteen. Nimittäin musiikillisia elämyksiä.

Kaikkien aikojen ehdottomasti paras biisi tässä kisassa on ollut Norjan loistava veto vuonna 2005. Sijoittui finaalissa yhdeksänneksi. Ei ainakaan hetkeen tällä menolla ole haastajaa Wig Wamin In my dreamsille tulossa. Ah.



Toinen koko euroviisuhistorian parhaista kappaleista oli Turkin viisu vuodelta 2010. Rockilla mennään taas. Tämä kappale löytyy muuten iPodistanikin. Bändin nimi on harvinaisen urpo, maNga, mutta se annettakoon anteeksi.



Yleensä kaikki suosikkini ovat päässeet semifinaaleista ihan finaaliin saakka, mutta jostain kumman syystä viime vuonna Liettuan biisi ei sinne saakka kelvannut. En sitten tiedä, että eikö Eurooppa ollut valmis oikeasti hyvälle musiikille. Kuitenkin, tämä kappale on loistava ja jää soimaan päähän. Pitkäksi aikaa. Teitä on varoitettu. Musiikkivideo on muuten hellyttävä.



Apua, kun alan miettimään, että mitkä viisut haluan jakaa kanssanne, niitä tulee mulle jatkuvasti vain lisää ja lisää mieleen ja kohta tästä postauksesta tulee äärimmäisen jytky... No, näkee sitten että miten käy. Viime vuoden viisutarjonta oli muuten harvinaisen laadukas, vielä yksi vuoden 2010 kappaleista on löytänyt tiensä sydämeni perukoille. Tom Dice, Belgia.



Baltiasta on Euroviisuihin lähiaikoina tullut muutakin hyvää kuin ylläoleva Liettuan veisu. Nimittäin Viron kappale vuodelta 2009. Viro on kaunis kieli ja se sopii näinkin kauniiseen kappaleeseen. Osasin joskus laulaakin tän pelkän kuulemani perusteella. En varmaankaan osaa enää, kertsi varmaan menisi jos yrittäisin.



Tämän vuoden viisut olivat vähän.. njääh. En nyt oikein tiedä. Muutamia loistavia sieltä kyllä löytyi, mutta suurimmaksi osaksi tarjonta oli tylsää, nähtyä, muovista ja liian tuotettua. Voittaja, Azerbaijan, oli... no se oli suoraan sanottuna suhteellista shaibaa, hrr. En myöskään millään ymmärtänyt Ruotsin Eric Saaden suosiota. Okei, sinusta tulee kuuluisa biisisi mukaan mutta eikö yhtään huolestuta, ettei kappaleellasi ole tippaakaan sisältöä? Onneksi kuitenkin hyviä vetojakin löytyi.

Irlannin ihanat identtiset kaksoisveljekset.


Ja tietenkin Suomen Paradise Oscar, jonka biisi oli kokonaisvaltaisesti koko tämän vuoden paras. Tässä päästään taas siihen, että näemmä Eurooppa äänestää mielummin kulutettua sisällötöntä kuin kaikin puolin loistavaa ja muista poikkeavaa. Loistava kappale kuitenkin.



Tästä postauksesta taisi tulla jytky sittenkin. Tästä taitaa itse kukin pistää merkille sen, että Euroviisut tosiaankin ovat Aman sydäntä lähellä. Voisin jatkaa euroviisuaiheesta vaikka kuinka pitkään, ette uskokaan kuinka paljon materiaalia siitä syntyisi, mutta ajattelin jättää sen toiseen kertaan.

Ja mihin olisikaan sopivampi lopettaa kuin Liettuan kappaleeseen vuodelta 2006. Kerrassaan nerokas. Ja varmasti tarttuva.



Kiitos, näkemisiin ja ymmärtäkää Euroviiujen pyhä kauneus.

Punainen, väreistä jaloin

Koska aikaisemman postauksen kuva ei antanut oikeutta hiusteni todelliselle värille, päätin tehdä asialle jotain. Kas näin, tämä taitaa vastata juurikin sitä, miltä lettini luonnonvalossa näyttää.

Kiitoksia ja nauttikaa tuosta kirpeän aurinkoisesta talvisäästä ennen kuin lumi sulaa pois ja tulee loskaa!

"Sano hyvästit värikypärälle!"

Tai oikeastaan mun tapauksessa sanoin hyvästit ylikasvaneelle blondille olkikasalle joka kasvoi päässäni ja jota toisinaan hiuksiksikin kutsuttiin. Tänään siis ihana kampaajani vapautti mut tästä kuukausien piinasta josta olen täällä blogin puolellakin varmasti ulissut. Nyt on tukkaa lähtenyt ja väri vaihtunut ja Amaotus on iloinen.

Otetaampa katsaus siihen, mikä oli lähtötilanne. Ja kyllä, voin vakuuttaa, että olette onnellisia kuvan naamasensuurista. Eihän sen tarkoitus olekaan muuta kuin esitellä hiuksia, right?

Kyllä, suorina ne tosiaan ylettyivät olkapäille. Ei kiva. Onneksi voin nyt nauraa räkäisesti menneisyyden minälleni, tuohon en enää palaa.

Tilanne nyt näyttää paljon paremmalta aikaisempaan verrattuna. Ja ah tätä väriä! Kun mun kampaajani oli kuivannut mun hiukset värin poispesun jälkeen, jokainen sen paikan työntekijä tuli hiplaamaan mun hiuksia ja ihastelemaan niiden väriä, eikä ihme!

Purr hurr, olen tyytyväinen. Lomakin alkoi. Voisko asiat olla vielä paremmin? En usko.

Näin ennen vanhaan

Koska tämä postaus on koottu täysin vanhojen, hyvien aikojen kunniaksi, valitsin tähän musiikiksi ihkaensimmäisen lempibiisini, joka muuten on pysynyt lempibiisinäni sen ilmestymisvuodesta saakka. Sanoisin, että ihan kiitettävä suoritus, Funeral of hearts nimittäin ilmestyi vuonna 2004.

HIM - Funeral of hearts


Tänään tajusin, että viikkojen, kuukausien ja vuosien vieriminen on nopeaa. Niin nopeaa että melkein kauhistuu mutta kuitenkin tarpeeksi hidasta pysyäkseen kyydissä. Tämä ajatus iskostui päähäni selatessani vanhoja valokuvia meidän maciltä, jonka aikaisimmat kuvat ovat vuodelta 2003. Kuten myös alla oleva kuva meikäläisestä pelaamassa minigolfia Espanjassa.

Ilmeellä ja poseerauksen jalo taito halliten, kuten aina. Vuonna 2003 tosiaan olin kolmannella luokalla ja ehdoton lempivärini oli vaaleanpunainen. Oikeastaan se oli ehdoton lempivärini varmaan vajaat kymmenen vuotta kunnes menin kuudennelle tai viidennelle luokalle ja sielunmaailmani uudistui sen verran, että vaaleanpunainen sai siirtyä taka-alalle.

Ja kyllä, poseerauksen jalo taito oli hallinnassani myös vuosi, pari myöhemmin, kun tämä ylläoleva kuva räpsäistiin Kreikassa. Vaaleanpunainen taisi vielä näihin aikoihin kuulua lempivärikavalkaadiini, kuten pannasta ja hiusten helmistä saattaa huomata. Noiden helmien tarina on muuten mainio, tuohon aikaan olin tajuton Witch-lehden fani ja sen Taranee-hahmollahan oli helmiä hiuksissa, joten tietenkin pikku-Amakin halusi moiset!

Mitkä nostalgian aallot tämä kuva aiheuttakaan! Tässä näkyy siis maisema huoneeni ovelta kun olin vielä ala-asteella. Tämä otos saattaa valottaa sitä ihastustani vaaleanpunaiseen ja tähän päivään jatkunutta innostustani siivoamiseen. Huomatkaa seinien jumalainen väri, jonka kanssa tosiaan elin sinne viime vuoteen saakka. Kiitos, pikku-Ama, kun valitsit nuo seinät silloin viisivuotiaana, noiden kanssa sitten kärsittiin kasiluokalle saakka.

Jos ette muista viime vuonna tekemääni huonepostausta, josta selviää huoneeni nykyinen tilanne, sen voi käydä kurkaamassa tästä. Ja toivottavasti huomata eron. Tuo leppäkerttu on huoneessani edelleen, mutta kaikki muu vanha materia on suurimmaksi osaksi hävitetty, luojan kiitos.

Ja muuten, kyselkää multa Formspringissä! Kiitos, näkemiin.

Sata faktaa

Kiitos ideasta tähän ihanalle Sädelle!

1. Hei, olen Amanda.

2. Tykkään, kun mua kutsutaan Amaksi.

3. Mulla on pian synttärit.

4. Tämä fakta tekee musta horoskoopiltani jousimiehen.

5. En usko horoskooppeihin.

6. Mutta uskon kohtaloon.

7. Uskon kohtaloon, koska mun elämässä on ollut pari sellaista tapahtumaa joita en suostu uskomaan sattumaksi.

8. Rakastan ilmaisulukiotani.

9. Rakastan myös klementiinejä.

10. Lempivärejäni on kaikki sateenkaaren värit.

11. Mulla oli joskus richardsoninmaaorava nimeltään Uno. Uno kuoli tosi nuorena. Siitä on jo kaksi vuotta mutta mulla on Unoa edelleen hirveä ikävä.

12. En suuremmin pidä kotipaikkakunnastani.

13. Mielestäni bensa tuoksuu tajuttoman hyvälle.

14. Fysiikka on ollut mulle aina täyttä hepreaa.

15. Haluaisin olla siisti ihminen.

16. Toisaalta inhoan siivoamista yli rajojen.

17. Lempivuodenaikani on talvi.

18. Nauran liian kovaa.

19. Pelkään, että Koreat alkavat sotimaan keskenään.

20. Odotan ihan kamalasti ensi syyskuuta ja mun Iso-Britanniaan lähtöä.

21. Tykkään kovasti Vespoista vaikken moista itse omistakaan.

22. Olen 173 senttiä pitkä ja tyytyväinen siihen.

23. Ostin syksyllä ihanat korkokengät kymmenen sentin korolla ja odotan kevättä, jotta ne pääsevät käyttöön.

24. Olen saanut jo kaikki jouluostokset tehtyä.

25. En suuremmin pidä shoppailusta.

26. Disney-leffat ovat puhdasta rakkautta. Herkules ja Leijonakuningas ovat niistä ehdottomasti parhaat.

27. Lempielokuvani muuten on varmaankin Brokeback Mountain.

28. Taking Woodstock kuuluu myös mielileffoihini.

29. Mun muisti on jakautunut kahteen osaan: puoliskoon joka muistaa kaiken epäoleellisen ja toiseen joka ei muista mitään tärkeää.

30. Värjään keväällä hiukseni punaisiksi.

31. Hiukseni eivät ole koskaan olleet minkään muun väriset kuin blondit.

32. Haluaisin rekisteröityä Twitteriin mutten saa sitä aikaan.

33. Formspring houkuttelee myös.

34. Olen laiska.

35. Halaan usein iltaisin Einon antamaa pehmopupua Hermannia.

36. Toisinaan olen erittäin melankolinen ihminen.

37. Vaikka useimmiten pulppuan ja pälisen kuin mikäkin flipperi.

38. Kuten aikaisemmasta kohdasta huomaa, olen myös mestari erilaisissa vertauskuvissa.

39. Haluaisin Skinsin ykkös- ja kakkostuotantokaudet.

40. Olen katsonut kyseisen sarjan kakkostuottarin netistä yhtenä yönä putkeen.

41. Tykkään sormistani. Ne on kivan pitkät ja voin käyttää sellaisia sipsirenkaita sormuksina.

42. Mulla on äärettömän huono ääreisverenkierto, mun kädet on aina jäässä. Siksi lapaset ovat kavereita.

43. Tykkään kiiveistä.

44. Syönkin niitä usein liikaa ja sitten suu kirveltää ei-niin-kivasti.

45. Viihdyn yksin mitä parhaiten.

46. Mutta silti kaverien seura kelpaa milloin vain.

47. Aikoinaan kävin rippikoulun.

48. Mulla ei ole rippiristiä, koska en halunnut että kummini tuhlaisivat rahojaan moiseen.

49. Eroaisin kirkosta jos saisin.

50. Kännykkäni nimi on Prinssi.

51. En ole koskaan nähnyt lempibändiäni HIMiä livenä.

52. Vaikka olen rakastanut kyseistä yhtyettä jo päälle seitsemän vuotta.

53. Omistan silinterin.

54. Hukkaan aina mun puhelimen laturin jonnekin ja se ei ole mukavaa.

55. Puolivuotisen lukiourani aikana olen onnistunut rikkomaan kolme omaa koululaukkuani.

56. Koulussa mulla ja Einolla on yhteinen lokero.

57. Käytin ennen aina jotain massiivisia korviksia mutta en tiedä miksi se on vähän jäänyt.

58. Rakastan huulipunia – mitä kirkkaamman värinen, sitä parempi!

59. Mun ikkunassa on vain yksi verho.

60. Lempi tv-sarjani on ehdottomasti Mentalist.

61. Olen ollut ylen kanavien uutisissa monta kertaa, viimeksi pari kuukautta koulujen alkamisen jälkeen.

62. Harrastan partiota.

63. Luulin, että näiden faktojen keksiminen olisi ollut vaikeampaa.

64. Mulla on tapana laulaa jos huomaan olevani jossain yksin.

65. Suihkussa laulamista en kylläkään harrasta.

66. Varpaissani on edelleen viimekesäistä pinkkiä kynsilakkaa.

67. Vihaan epäoikeudenmukaisuutta.

68. Suvaitsemattomuus on myös yksi asia joka saa mun karvat pystyyn.

69. Ostin joskus erittäin kalliin suomi-englanti-suomi-sanakirjan. Yllättävintä on että siitä on ollut oikeasti hyötyä.

70. Olen lukenut Twilight-sarjan kaikki kirjat, joten voin täysin oikeutetusti sanoa niiden olevan täyttä roskaa.

71. Kuuntelen niin sekalaista musiikkia että toisinaan hämmennyn siitä itsekin.

72. En omista rannekelloa vaikka tarvitsisin moisen.

73. Pidän fantasiakirjallisuudesta.

74. En kuuntele radiota kovinkaan usein ja jos kuuntelen, niin en musiikin takia. Kuuntelen joskus aamuisin Rockin Korporaatiota siksi, koska niillä vaan riittää asennetta.

75. Käytän huulirasvaa äärimmäisen harvoin.

76. Käteni taas rasvaan melkein joka päivä.

77. Olen aamu-uninen. Nukun viikonloppuisin aina vähintään kahteentoista.

78. Kuitenkaan kouluaamuisin kuudelta herääminen ei ole mikään ongelma.

79. Omistan vinon pinon Sims 2 – ja Sims 3 -pelejä.

80. Nettipeleistä paras on ehdottomasti Robot Unicorn Attack. Sitä ei voita mikään.

81. Kuuntelen erilaista musiikkia kausittain. Nyt on menossa korealainen pop -vaihe.

82. Mua harmittaa, koska en saa mahtuman kaikkea tahtomaani musiikkia iPodiini.

83. iPodini nimi on muuten iNari, eli Einari.

84. Pidän homejuustoista.

85. Päässäni on soinut viimeiset puolitoista viikkoa Geographical fuguet.

86. Koneelleni on ladattu Spotify mutta huomaan käyttäväni sitä äärimmäisen harvoin.

87. Rakastan pipareiden koristelua.

88. Pidin puheen peruskoulun päättöjuhlassa.

89. Paras sarjakuva koskaan on Karvinen.

90. Sarjakuva nimeltään Saako tälle edes nauraa on myös vallan mainio.

91. Mulle on huomautettu monta kertaa siitä, että piirrän koulussa tuntien aikana.

92. Kaapinovistani mua katsoo tällä hetkellä yhteensä 35 Ville Valon naamaa.

93. En ole koskaan nähnyt Mulan-leffaa.

94. Mielestäni presidentinvaalien äänestysikärajaa pitäisi laskea.

95. Politiikasta puheenollen, jos pyrkisin eduskuntaan, puolueeni olisi Vihreät.

96. Kylpyammeet ovat typeriä.

97. En ole koskaan pitänyt punasipulista tai ananaksesta.

98. Olen viimeisien kolmenkymmenen kohdan ajan yrittänyt saada auki strösselipurkkia jonka sain avattua vasta nyt.

99. Jos annan mun hiusten kuivia suihkun jälkeen vapaasti, niistä tulee niin vallaton kiharapehko että naurattaa.

100. Mun mielestä oli tosi positiivinen asia, että Kenneth Liukkonen pääsi läpi niistä vaaleista jotka oli äskettäin!

Kirppislöytöjä

Tosiaan, kuten rakkaan Einon blogissa kerrottiinkin, olimme me eilen pienellä kirppisreissulla koulun jälkeen. Oli ihan hirrmuisen hauskaa, kuten aina. Edes jalat ei satu koroilla juoksemisesta enää! Eilinen kirppisreissu oli kyllä tuottoisin aikoihin, vaikka ehdimme käydä läpi vain yhden kolmasosan koko liikkeestä!

Mukaan siis lähti tavaraa yhteensä kahdenkymmenenviiden euron edestä.


Soundi, 50 senttiä.

Toimiva M&M's-laskin, 1 €! Aaaa, en kestä kuinka suloinen tuo on! Vielä toimivakin, se oli ihan pakko-pakko-pakko ostaa.

Mun unelmien kengät, 10 €. Mmm ah, rakastuin. Korkoa on kymmenen senttiä, hui!

Sitten kirppiksen vaatelöydöt, jotka olivat kaikki varsin edukkaita.


Kauluspaita 3 €, liivi 6,50 €. Nuo sopivat yhteen niin hyvin! Ne oli aivan pakko ostaa ja vaikka multa kauluspaitoja löytyykin, niin liivin puutteessa olin. Tuo liivi on alunperin Vilasta ja näemmä käyttämätön, siinä oli Vilan hintalappu vielä tallella!


Ihanaakin ihanampi villapaita 8 €. Oli täysi vääryys, kun löysin yhden tätäkin hurmaavamman kissavillapaidan, mutta se maksoi viiskymmentä euroa! Maailma, mitä olen koskaan tehnyt sulle? No, on tämäkin suloinen, ei harmita enää.

Ah, nyt alan asentelemaan koneelleni kauan odotettua ihanuutta. Ja kyseessähän on:

♥

Kiitos, raitaseepra!

Oi, kiitos raitaseepralle tästä tunnustuksesta, oon kovin mielissäni ja piristyin, hymyilyttää. Omassa blogissaan raitaseepra kirjoitti näin:

"1. Ananasmanian Amanda, joka vaikuttaa mielenkiintoiselta persoonalta ja jonka blogin nimi saa minut hymyilemään."

Tähän juttuun kuuluu, että bloggaaja, jolle tämä kunnia suodaan, kertoo itsestään seitsemän faktaa ja sen jälkeen pistää tämän tunnustuksen eteenpäin seitsemälle bloggaajalle. En haluaisi millään nostaa monista lukemistani blogeista muutamia ylös, joten jätän tämän osuuden tekemättä, en uskoisi sen olevan keneltäkään pois. Mutta ne seitsemän faktaa, olkaa hyvät:

1. Vaatekaappini ovet on vuorattu fanityttömäisesti Ville Valon kuvilla.
2. Musiikkimakuni vaihtelee kausittain. Ysin lopussa kuuntelin raskasta rockia, kesällä kuuntelin indietä ja nyt mukaan on tullut elektro.
3. Mielestäni Jon LaJoie on nerokas!
4. Olen tosi ristiriitainen persoona, kysykää vaikka Einolta!
5. Rakastan äidinkieltä.
6. Voin jättää vaatekappaleen, jonka kovasti haluaisin, ostamatta, jos samanlainen näkyy liian monen muunkin päällä.
7. Sama musiikin suhteen. Mainstreamia en kuuntele ihan periaatteesta.

Oh, Blaise

Hyvää ja parempaa iltaa, tervetuloa Ananasmaniaan. Mun nimeni on Amanda ja toisinaan kuullostan tv-visailun juontajalta. Ylemmästa kuvasta mut voi havaita vasemmalla. Vieressäni seisova suloinen rastaotus on hyvä ystäväni Eino, jonka koottuja kommelluksia voitte lukea hänen blogistaan. Mutta tosiaan, olen Amanda, asun eteläisessä Suomessa ja kesäloman päättyessä aloitan mun lukio-opinnot.

Tykkään kamalasti kynsistäni ja lakkaan niitä usein, lakkoja multa löytyykin useita kymmeniä. Tällä kertaa niissä on Lumenen Quick&Chic-lakkaa sävyllä Syyskanervat.

Varpaiden pinkit lakanjäämät ovat muisto kahden viikon takaisesta lomamatkasta Kreikkaan. Tuhrut isovarpaissani olen taiteillut kovin järkevästi permanenttitussilla ja ne jopa esittävät jotain - ehdottoman lempibändini HIMin logoa. HIM on ollut mun ehdoton ykkösrakkaus musiikin saralla jo vuodesta -03. Keikoille en oo valitettavasti päässyt, pitää pitää peukut pystyssä, et josko herrat suvaitsis saapua vaikkapa ensi vuoden Ruissiin.

Hyökkäilen tosiaan kynäni kanssa muidenkin kuin omien ja toisinaan kaverieni viattomien raajojen kimppuun, paperille piirtelen myös. Suurimmaksi osaksi raapustelen kummallisia hahmoja kuten yllä. Toinen kestoaihe ovat silmät, niitä löytyy ihan joka paikasta - koulukirjoista, mun kämmenselästä, vihkojen marginaaleista, you name it.

Kamerakin eksyy toisinaan mun käteen, varsinkin tää yksilö. Canon 550D on mun sielunkumppani ja rakkaus, joka ymmärtää mua vaikka kukaan muu ei. Kaikki tässä ja tulevissa postauksissa olevat kuvat oon ottanut ja tuun ottamaan hänellä. Lukuunottamatta tietenkin tuota kuvaa, se on otettu pikku-Penalla, erittäin pienellä digikameralla. Nimiehdotuksia otetaan muuten kernaasti vastaan 550D:tä varten!

Ah, toinen suurensuuri rakkauteni, läppärini Helga-Ernesti, joka on siunattu kunniakkaimmalla nimellä joka koneelle voidaan antaa. Taustakuvana toimivan kissan on muuten ikuistanut minä Kreikassa, tykkään siitä kovasti, aww.

Tässä kuvassa uinuvat mun suloiset kaksivuotiset rotanrontit, Hugo ja Oliver. Lempipuuhassaan luonnollisesti.

Tässä taas poseeraa maailman suloisin terrieri, Viivi. Viivi on vasta vuoden, mutta ulkonäköä, luonnetta ja varsinkin egoa löytyy useamman vuoden edestä. Epäilen kyllä vahvasti väitettä, että Viivi näkisi jotain tuon silmät peittävän karvaverhon takaa, katsokaa nyt!

Lopuksi vielä pari kuvaa meidän reissusta Helsinkiin. Ylempänä jälkiruoka suoraan taivaasta - tuoreita mansikoita, jogurttimoussea, suklaa-kaura-pähkinäkeksejä ja jotenkin erikoiskäsiteltyä raparperia, mmm. Toinen kuva on samalta päivältä Pinkin konsertista, tarkempia kuvia en viitsi enkä halua julkaista.

Näkemisiin!