Perjantainen ja lauantainen Edinburgh sekä minä

Tällä hetkellä olo on vähän hölmö, stressaa niin että sattuu. Perjantai ja tuleva maanantai on lomaa, se helpottaa hieman mutta ei tarpeeksi. Tänään oli hauskaa kaupungissa ja löysin mekon. En tosin ole varma, että onko se oikeasti mekko vai pelkkä tunika, mutta eipä sillä ole kamalasti väliä. Ostin elämäni ensimmäisen poskipunan ja mietin, eikö täkäläisen paahtoleivän ole edes tarkoitus maistua miltään.

Ensimmäiset peiliteineilyt täällä ja uusi paitani jota rakastan melkein yli kaiken.

Sama heppamies on seikkaillut blogissani aikaisemminkin. Pitäisi varmaan selvittää kuka se on.

Jatkoa sarjaan "Kopioi kadulla näkemiesi kohteiden ilmeet". Viimeksi kohteena oli The Queen, jos muistatte.

Tuo kellorakennus on ehkä joku tärkeä paikka. Ainakin sen ulkopuolella on usein kilttimiehiä.

Kultainen haukka oli vain liian hieno.

Norjaedustus istuu jättimäisen jalan päällä Edinburghin keskustassa.

Jälkiruoka italialaisessa. Oli hyvää.

Cruella DeVilin auto tai ainakin melkein!

Hieno yhdistelmä Lauran lettiä, huulirasvaa laittavaa Anettea, minua, Carolinea ja iltaista Edinburghia bussin ikkunasta.

Kiitos.

Aika rankkaa

Tällä kyseenomaisena hetkenä kaipaan eniten suomalaista ruokaa. Mulla on ollut kovempi ikävä mun rakkaita Suomessa kuin mulla on ikävä nyt ruokaa, mutta ruokaikävä on mun tän hetkisistä tunteista suurin. Kuulostaa aivan varmasti tosi mielenkiintoiselta kun mun ensimmäiset kunnon ulinat koskee ruokaa, mutta se on kuitenkin aika tärkeä osa elossapysymistä.

Mulla on ikävä leipää, jossa on ravintoarvoa ja rakennetta (täällä ei valitettavasti tunneta käsitettä "ruisleipä"), rasvatonta maitoa ja kunnon juustoa. Sellasta juustoa jota voi viipaloida juustohöylällä (joka on aika tuntematon käsite myöskin) ja joka ei ole kamalan suolaista.

Toi ylläoleva purkka on kuitenkin varmaan parasta syötävää mitä olen täältä löytänyt. Tä ei ole mitään sarkasmia tai muuta vähättelyä jota usein harrastan, toi purkka on ihan sairaan hyvää. Se on mansikka-omena-vadelmaa ja oon vetänyt sitä jo neljä pakettia. Oijoi.

Tänään muuten yritin opettaa mun registration classin coach teacheria Mr. Dicksonia (noin 60-vuotias harmaantunut ja kaljuuntunut mieshenkilö) sanomaan 'mansikka' suomeksi, koska se pyysi. Mr. Dickson on aivan loistava, tajuttoman hauska tyyppi. Eikä oppinut sanomaan mansikka, kun se tuntui naurattavan sitä liikaa.

Mulle saa lähettää postissa suomalaista ruokaa jos tuntuu siltä ettette halua pitää mua tuskissa.

Jos metsään haluat mennä nyt... ja niin edelleen

Tervetuloa Ama-partiolaisen luontonurkkaan! Tänään tutustutan teidät metsiin ja sen meille suomiin kevätkesäisiin antimiin! Jotta pääset metsätunnelmaan, suosittelisin menemään metsään, kuten alla, tai hakeutumalla paikkaan jossa on puita. Ei kuitenkaan autoteiden lähellä oleviin puupaikkoihin.

Sitten täytyy etsiä kuusi. Ama löysi oivan kuusen ylläolevan kuvan vasemmasta reunasta. Kuten tarkkasilmäisimmät ovat saattaneet huomata, tähän aikaan vuodesta kuuset kasvattavat uusia neulasia. Tähän tapaan:

Jos olet metsässä tai kuusien lähellä, maistakaa ihmeessä noita vaaleanvihreitä vauvaneulasia! Herra paratkoon kun kuullostan nyt jollain tapaa haksahtaneelta mutta olen täysin henkisesti tasapainoinen ja vieläpä ihan tosissani. Nuo vihreät jutut lähtevät irti ihan vaan nyppäisemällä ja maistuvat kirpeiltä. Ei ne nyt mihinkään karkkiin verrattavissa ole, mutta ne on hyviä! Mitä pienempi neulashässäkkä, sitä parempi.

Tämän tosiaan opin partiossa maistamalla noita naperona ihan omatoimisesti. Hieno harrastus, hienoista hienoin.