Olen elossa vaikka todisteita onkin sitä vastaan

Voih ja huoh, viime viikot ovat olleet niin täynnä kaikennäkoistä etten oikein edes tiedä mistä aloittaa. Olen juhlinut, tehnyt uusia tuttavuuksia (mm. erään mieshenkilon joka näyttää Tuulin isoveljen ja charlieissocoolliken risteymältä), kehittänyt loistavan halloweenasun, valvonut, riehunut, juossut bussien perässä, saanut tuplavesikellot kantapäihin korkokenkäkävelyiden takia, ostanut uuden ihanan huulipunan, aloittanut päiväkirjan pitämisen taas kerran ja nähnyt aivan liikaa loistavia elokuvia.
Kirjoitan tätä muuten koulun koneella ja tässä ei tietenkään ole kaikkia kirjaimia. Päätin ratkaista tämän ongelman kopioimalla ä-kirjaimen mun leikepoydälle ja yksinkertaisesti olemalla ilman muita puuttuvia kirjaimia koska kirjoittaminen kävisi tälloin liian hitaaksi.

Tosiaan, edellistä postausta seuranneena päivanä mut potkastiin pois mun hostperheestä. Täysin ilman syytä, sen takaan, ja siksi se olikin äärimmäisen hämmentävää. Mä sain puhelun, että sulla on kakskytviis minuuttia aikaa pakata ja sua tulee hakemaan taksi. Mulle ei suostuttu kertomaan että mihin se taksi mut veisi tai mitään, joka teki tilanteesta vielä kaoottisemman / hysteerisemmän / hämmentävämmän. Kun pakkasin ja raahasin mun kamoja kahdet portaikot alas (se on muuten aika tujua hommaa, mulla on sitä kamaa kertynyt ihan kiitettävästi), mun hostäiti vaan istui sen huoneessa. Kun istuin kadulla odottamassa taksia, se vaan katsoi mua ilmeettomänä ikkunasta. Viis tuntia aikasemmin tää sama henkilo leperteli mulle miten se ei halua erota vihollisina. Ihmiskunta on kummallinen.

Loppu hyvin kaikki hyvin, taksissa hetken istuttuani tajusin että se on menossa Carolinen luokse ja sinne tosiaan päädyin. Sen jälkeen tapahtui soittelua Suomen Exploriuksen, mun vanhempien ja mun aluevalvojan toimesta toisilleen ja suhteellisen suurimittakaavaisen draamailun jälkeen mä sain jäädä Carolinelle asumaan pysyvästi.

Mä luulin että Carolinen kanssa asuminen tuntuisi ainakin aluksi jollain tapaa oudolta ja että me molemmat kaivattaisiin kamalasti omaa aikaa koska me nähdään toisiamme koulussakin lähes koko ajan, mutta niin ei ainakaan tähän mennessä ole käynyt. Me vietetään suurimman osan kotonakin vieteystä ajasta keskenämme ja se on itseasiassa aika hauskaa. Me myos ollaan alotettu katsomaan True bloodia koska norjalainen toverini omistaa kaikki jaksot ja valehtisin jos väittäisin että en olisi koukussa siihen.

Netin pitäisi saapua ensi tiistaina. Ero Ananasmaniasta tuntuu pahimmalta, koska sen välityksellä olen yhteydessä niin moniin ihmisiin. Facebookkiin pääsen toisinaan kun olen vierailemassa internetillisten tovierieni luona, se ei kirpaise niin paljoa, mutta blogin hylkääminen kirpaisee. Ei auta muuta kuin sinnitellä.

Kummat ensin, hyvät vai huonot?

Kyllä, minulla on uutisia. Hyviä sekä huonoja ja ne molemmat ovat vahvasti kytköksissä toisiinsa. En oikeastaan ole varma, että mikä uutisista on hyvää ja mikä huonoa koska niissä kaikissa on puolensa.

Ensinnäkin, vaihdan isäntäperhettäni täällä. Suunnitelmissani on lähteä lätkimään viimeistään tiistaina, silloin keskustelen isäntäperheongelmistani aluevalvojani kanssa. Jos näillä kilahtaa täällä ennen tiistaita, oon pakannut ovelasti mun lipastonlaatikoissa olevat tavarat pusseihin ja täten pääsen siis lähtemään alle kahdenkymmenen minuutin varoitusajalla ulos täältä.

[tähän väliin tuli odottamaton tunnin kirjoitustauko, koska hostäitini pimahti ja päätti sulkea netin]

Tässä välissä hostäitini aloitti suoraa kurkkua huutamisen, että miten kehtaan käyttää nettiä. Hän myös aloitti huutamisen kaikesta muusta ja esimerkiksi ovien ja muiden tavaroiden paiskomisen. Tässä välissä mulle todellakin riitti, pakkasin kaikki tavarani matkalaukkuihin ja aikaistin tapaamistani aluevalvojan kanssa huomiselle.

Unohdin tässä välissä, että mitkä ne hyvät uutiset olivatkaan. Ai niin, tosiaan pääsen täältä pois. Ehkä pääsen jopa Carolinen perheeseen asumaan, joka olisi aivan unelmaa. Mun pää vaan räjähtää tässä perheessä. Carolinella ei tosin ole nettiä, että sinne mahdollisesti muutettuani postaustahti saattaa olla hieman hidastua kunnes siihen talouteen saapuu netti.

Äh, saan päänsärkyä tästä kaikesta.

And I-i will always love you-uu

Tämä on historiallinen postaus. Yksikään tämän merkinnän kuvista ei nimittäin ole minun ottamani. Sen sitä saa, kun jättää oman kameransa lojumaan makuuhuoneeseen, muut valtaavat sen ja sitä ei saakkaan ihan heti takaisin. En kai voi valittaa.

Eilen Carolinen luona järjestettiin hänen hostäidin lapsen aviomiehen synttärit ja koska tykkään kuokkia minulle ilmaistiin että voin tulla paikalle jos haluan, liityin juhlijakansaan. Kuvia itse juhlaosuudesta en tänne viitsi tunkaista. Ihan vain siksi että niissä esiintyy liikaa henkilöstöä jotka eivät ehkä halua naamavärkkejään satojen ihmisten tarkasteltaviksi.

Yllä yksi parhaista yhteiskuvista joka sisältää mut ja Carolinen. Voin valehtelematta sanoa, että Caroline on mun paras ystävä täällä ja me ollaan suunniteltu jo, et miten me ens kesänä järjestetään vierailut toistemme luokse. Haha, mua naurattaa kun tiedän, että se yrittää jossain vaiheessa kuitenkin kääntää tätä tekstiä ystäviemme Larry Pagen ja Sergei Brinin perustaman internetpalvelun kääntötoiminnolla (jota myös Google kääntäjäksi kutsutaan, mutta kukapa ei haluaisi toisinaan tunkea blogiteksteihinsä jotain muka-piilosivistävää) koska mainitsen sen nimen niin monta kertaa tässä ja se saa tulokseksi jotain ihan randomia.

Se on muuten hassua, miten Carolinen nimellä on mun päässä kolme eri muotoa. Ensimmäinen on sen nimi lausuttuna ihan suomalaisittain, toinen on sen englanninkielinen versio (Carolain lausuttaessa) ja kolmas on sen norjalainen muoto (joka lausutaan sellasella riikinruotsihtavalla aksentilla "Kha-ru-li-ne"). Oon epätoivoisesti yrittänyt opetella lausumaan sen nimeä norjalaisittain kohta kaks kuukautta ja edistystä on kieltämättä tapahtunut - aluksi norjalaisedustus nauroi itsensä tärviölle mutta nyt mulle suodaan jo tyytyväisiä nyökkäilyjä. Se on oikeasti vaikeampaa mitä voisi kuvitella.

Talosta löytyi myös synttärikakku, olihan kyseessä synttärijuhlat. Kun ilta eteni ja tunnelman jäykkyys hupeni (okei, tunnelma ei missään vaiheessa ollut mitään muuta kuin riemukas, halusin vaan saada tohon jotain rimmaavaa), ihmiset tajusi että sitä kakkua voi käyttää esim. aseena. Siellä siis jossain vaiheessa aikuisetkin ihmiset juoksi ympäri kämppää kakunpaloja käsissä ja yritti tahria sillä mahdollisimman paljon kaikkea liikkuvaa. Mä onneksi säästyin suuremmilta vahingoilta, toisin kuin eräät jotka sai kakkua mm. silmään ja joka puolelle päälysvaatteitaan, koska näytin uhkaavalta melkein yli laitojensa loiskuvan juomani kanssa aina kuin joku kakkuisa sattui lähettyvilleni. Yllä Anette ja Caroline demonstroivat miltä näyttää kun kakku lentää, lentää ja osuu kohteeseen.

Tätä veikkaan Lauran tai Evan huippuotokseksi. Carolinella on mielikuvituksellinen tapa kuivattaa sen pesusta tulleet sukat. Alla näkyy myös, että sillä on mielikuvituksellinen tietokonealusta, joka arvostaa tätä keksintöä suuresti.

Illan paras läppä: "Thank you for flying with Netherland Airlines, here's your free package of weed!"

Rakkaat kansalaiset, pallo on teillä

Nyt pyydän teiltä, rakkaat lukijani, heittäkää mua

haasteilla,

postaustoiveilla,

ylipäätään millä tahansa toiveilla,

kysymyksillä,

anonyymillä

(tai anonyymittömällä)

palautteella

ja asioilla jotka nyt mieleen sattuu.

Ei kuitenkaan millään mikä sattuu osuessaan kohteeseen.

Toteuttamistakuu!

Päätin pystyttää tällaisen nyt, kun Ananasmania on saavuttanut ensimmäistä kertaa historiansa aikana sadan lukijan rajapyykin rikkoutumisen. Kiitos kaikille teille, purr. ♥

Alan muuten pikkuhiljaa pitämään saksantunneista.

Kauneuden eteen täytyy kärsiä, vai miten se menikään

Kuten mainitsinkin aikaisemmin, värjäsin hiukseni. Varsinkin itse värin laittaminen sattui, mun päänahka ei ollut värinpoiston jälkeen mitenkään erityisen hehkeässä kunnossa. Luoja siunatkoon mun letti oli kamala ennen tätä, latvat oli oranssit, keskiosa hopeaporkkanaa, harmaa tyvikasvu ja sitä ennen blondi koko pään ympäröivä random liuska - en kaipaa sitä hetkeen uudelleen! Nyt hiuspehko siis on kullahtavan vaaleanruskea ja pidän tästä väristä varsin paljon. Ensi värjäyskerralla tähtään varmaankin tummempaan ja kylmempään ruskeaan, haluan kokea brunetteuden ensimmäistä elämässäni kertaa läpikotaisin. Mun naama noin isona mun blogissa on muuten aika pelottava kokemus. Ainakin ruudun tällä puolen.

Edinburghissa järjestetään zombiewalk halloweenina. Aikeina on osallistua siihen Carolinen ja Lauran ja mahdollisesti muutaman koulutoverin kanssa. Saan ehkä värjätä Carolinen hiukset hopeiksi sitä varten, hihii. Asuakin voisi alkaa pikkuhiljaa suunnittelemaan, koska itseni tuntien sen työstämisessä saattaa mennä tovi.

Nyt mun olo on jotenkin tosi hassu. Monella eri tapaa. Meillä oli hauska ilta kuuden vaihtarin voimin ja suklaaletut olivat hyviä vaikkei mun periaatteessa olisi pitänyt sallia niitä itselleni. Nyt ärsyttää että sallin, mä en tule onnistumaan ikuisuusprojektissani koskaan jos vaan jatkan näin. Tunnen itseni aivan liian keskiverroksi aivan liian monessa kategoriassa juuri nyt.

Muhun iski randomisti tajuton ikävä Tuulin kitaraa ja sen talon tuoksua kohtaan. Hassua, mutta se kai on elämää.