30.9.2011

Nyt aaltojen paremmalla puolella

Tällä hetkellä voisin sanoa, että mulle kuuluu hyvää. Paljon parempaa kuin viime postauksen aikaan ja olen siitä erittäin iloinen. Saksa ei enää stressaa niin hirmuisesti, koska oivalsin kuinka hyödyllistä on kun omistaa saksalaisen ystävän ja alan muutenkin päästä kärryille asioissa hieman enemmän. Tai ainakin siltä musta tällä hetkellä tuntuu. Draama on stressaavaa edelleen, mutta yritän parhaani mukaan kääntää sen stressin siihen, että saisin jotain oikeasti aikaan. En osaa olla ahdistunut siitä kaveripolitiikastakaan ainakaan toistaiseksi, meidän vaihtariporukka on vapaa-ajalla niin loistava että se väkisinkin kaikottaa negatiivisuuden toisaalle.

Tänään tein huomattavan paljon erilaisia asioita. Koulun jälkeen kävelimme norjaedustuksen kanssa läheiselle kuntosalille ja me kaikki liityttiin sen jäseniksi. Se on itsessään suhteellisen hyvä motivaattori salille- tai uimaanlähtöön kun se kerran on jo maksettu etukäteen. Me saatiin hienot jäsenkortitkin ja mun kuva siinä on varsin hehkeä. Anetten piti lähteä omiin rientoihinsa liittymisen jälkeen, mutta mä ja Caroline uitiin jotain puoltoista tuntia ja sen jälkeen olo tuntui ihanan toimeliaalta. Jonkun luonnonoikun takia me ollaan menossa uimaan huomenaamulla puoli kymmeneltä. Mä ehdotin sitä. Mitä ihmettä tapahtuu. Hiuksetkin värjäsin tänään! Tai no okei, jos ollaan tarkkoja niin Caroline värjäsi ne ja ne on varsin mukavat.

Pidän hirveästi saksalaisesta Laurasta ja norjaedustuksesta johon kuuluvat siis Caroline ja Anette. Laura tykkää halata ihmisiä, Caroline on mun synnytyksessä erotettu kaksoispuolisko ja Anette saa ihania ideoita koko ajan - tänään se toi meille paperilyhdyn ja kun tuli pimeää, me sytytettiin sen sisälle liekki ja päästettiin lentoon. Se lensi niin kauas ja korkealle ettei sitä enää erottanut ollenkaan. Olo tuntuu toisinaan kodilta täällä. Kuten tunti sitten kun mä kiipesin norjaedustuksen kanssa bussipysäkille seisomaan ja laulamaan High school musicalia pilkkopimeälle pellolle.

Kiitos kaikille aikaisempaan postauksen kommentoineille.  Olen tosi huono vastaamaan kommentteihin nykyään enkä oikeastaan voi selitellä sitä yhtään millään, mutta sanon tämän uudelleen: kiitos. Ja koska olen myös tylsä tämän postauksen kuvapuolella enkä halua jättää tätä kuvattomaksi, niin siinä teille kuva merisaukoista jotka pitävät toisiaan kädestä kiinni nukkuessaan etteivät ne ajelehdi pois toistensa luota:
Photobucket
Rikoin muuten jo viime postauksella maagisen 18 postausta per kuukausi -jumitukseni. Tämä on jo kahdeskymmenes tässä kuussa, mitä tapahtuu?

26.9.2011

Hei hei mitä kuuluu

Sanoisinko, että mielenkiintoista, kiitos kysymästä. Periaatteessa mulle kuuluu tällä hetkellä hyvää, mutta toisaalta taas todellakaan ei. En oikeastaan tiedä, että kumpaan puoleen mun pitäis ja kumpaan osaan keskittyä.

Muutama päivä sitten ehkä kilometrin päähän mun kodista avattiin ihan jumalattoman iso kauppa, joka on auki vuorokauden ympäri. Ne myy ihan kaikkea pakastekissanruuasta vauvanvaatteisiin ja olin siellä tänään kaverien kanssa ekaa kertaa. Mukaan tarttui sitruunantuoksuista suihkusaippuaa ja hiusväriä, joka pääsee mun päähän perjantaina. Ihan vain siltä varalta, että epäonnistun (tai kaksi itsensä mukaantunkenutta värjääjääni epäonnistuu), olen aikatauluttanut tämän värjyyprosessin perjantaille. Täten mulla on sitten viikonloppu aikaa korjailla, mutta uskoisin että aikaan saadaan ihan hyvää jälkeä.

Lauantaiaamuna heräsin ja ennen kuin avasin silmäni, luulin että makasin kotonani Suomessa. Kun avasin silmät ja tajusin, että äänet joita luulin äidikseni ja siskokseni, olivatkin hostäitini ja televisio, olo tuntui tosi omituiselta.

Perjantaina oli meidän koulun oppilaskunnan tai jonkun muun tämänsuuntaisen tahon järjestämän juhlat naapurikaupungissa, ostin sitä varten mekonkin. Toisen muutaman vuoden sisällä ostamani, hui. Korkokengätkin löytyi ja kolmen tunnin tanssimisen ja hyppimisen jälkeen en tuntenut varpaitani kolmeen tuntiin. Kun tulimme juhlapaikasta ulos, mun korvat oli tavattoman lukossa, mutta se ei suuremmin haitannut - mulla oli ihan tajuttoman hauskaa. Vähän päälle kuukauden päästä uudelleen.
Photobucket
Lettujenpaistoa ja kädet jotka eivät kuulu mulle. Letut olivat hyviä.
Koulussa menee englannin ja kuvaamataidon suhteen hyvin. Mä oon yksi mun luokkani parhaimpia englannissa, joka siis on tasoltaan higher ja se on tosi mukavaa, menen tunneille mielelläni. Kuvis on mukavaa koska mulla on siellä hyvää seuraa ja se on aika vapaata ja ne tunnit kuluu ihan liian nopeasti. Saksa ja draama taas on... noh, stressaavia. Mun saksanryhmässä on ihmisiä, jotka on opiskelleet saksaa yhdeksän vuotta. Eli suunnilleen yhtä kauan kuin mä oon opiskellu englantia. Siellä edetään tosi nopeaa tahtia ja tehdään mun makuun aivan liikaa suullista juttua, mä en mitenkään erityisemmin loista siinä lajissa. Draama on stressaavin kouluaine mitä mulla on koskaan ollut. Tällä hetkellä me kirjoitetaan ja tuotetaan näytelmiä, ensimmäiset näytökset on ensi viikon tiistaina. Mä en ihan tosissani tiedä, miten tulen selviämään ja mun kurkussa kuristaa kun näen jo sieluni silmin mun toisen draamaopettajan muhun pettyneet kasvot.

Kaveririntamalla menee myöskin kaksipiippuisesti. Mulla on kavereita koulussa ja koulun ulkopuolella, mutta mulle lähimmät kaverit on muista vaihtareita. On mulla paikallisiakin kavereita, joidenkin kanssa oon hengannut vapaa-ajallakin, mutta pelkään vain ihan hirveästi tehdä mitään aloitteita niiden suhteen. Tiedän kyllä, että mun pitäisi vaan ryhdistäytyä, ottaa itseäni niskasta kiinni ja uskaltaa, onhan ne paikalliset mun kanssa koulussakin vapaaehtoisesti, mutta mun takaraivossa kummittelee epävarmuus ja inhottava ääni kuiskimassa, että ne on sun kanssa koulussa vain siksi, että ne sääli sua kun olit yksin. Pelkään, että mun oma epävarmuus ja epätietoisuus pilaa kaiken. Olen kieriskellyt siinäkin, epävarmuudessa, aivan liian paljon viime viikkoina, osittain syystä ja osittain syyttä. Tänään draamatunnilla aloin lähes itkemään kun silloin totaalisen hukassa ollut itsevarmuuteni joutui tekemisiin melkein viisiminuuttisen monologin kanssa. Haluaisin, että se pysyisi mukanani vähän säännöllisemmin, sillä arvottomuus on yksi ilkeimmistä tunteista mitä on. Tämän vuoden aikana haluan kahlita sen pois kokonaan.

Motivaatio noista sängystä aamuisin on tosi matala. Johtuen siitä, että mä en vain yksinkertaisesti halua nousta ylös, toisinaan saatan painaa kolmen minuutin torkkua kaksikymmentä kertaa. Yksi melko huolestuttava merkki on myös se, että alan laskemaan tunteja seuraavaan viikonloppuun kun herään maanantaiaamuna. Viime loman jälkeen aloin laskemaan päiviä seuraavaan (tänään 18 päivää) ja ahdistaa elää pelkästään sen ajatuksen varassa, että pian helpottaa.

Juuri tismalleen tällä hetkellä melkein itkettää. En halua mennä huomenna kouluun ja mun sormet on hirmuisen kylmät. Vaikka aina yritän olla hirveän itsenäinen niin myönnän, että kaipaan mun vanhempia ja niiden antamia neuvoja ja tukea. Yksi asia jota ikävöin hirveästi on se, että jos mulla oli mitä tahansa sydämellä, mulla oli aina joku jota mä saatoin mennä halaamaan ja joka sanoi et sä pärjäät kyllä. Mulla on ikävä Aadaakin vaikka se onkin vähän tyhmä.

En oo aikoihin tuntenut oloani niin yksinäiseksi kuin täällä. Illat on pahimpia kaikista.

21.9.2011

Äärimmäisen hyödyllistä ostostelua

Näin vain puhekuplia joissa luki "Osta minut!"
Voih.
Photobucket
Photobucket
Photobucket

20.9.2011

Tälle on ehkä osittain nimikin

"Kulttuurishokki tarkoittaa ihmisen vaikeutta sopeutua vieraaseen kulttuuriin. Siihen liittyvät oireet voivat olla psyykkisiä ja fyysisiä, voimakkuudeltaan eriasteisia ja jokainen kokee sen eri tavoin. --
2. Shokin kynnysvaihe: Pienet asiat alkavat ärsyttää ja uuden kulttuurin huonot puolet ja käytännön ongelmat tulevat esiin. Väsymys, masennus ja koti-ikävä ovat tämän vaiheen yleisiä oireita."
Photobucket
(vanhoja rakennuksia Edinburghin lähes öisessä keskustassa)
Tämä viikonloppu on varmaankin ollut tähänastisista pahin. Mulla on jatkuvasti kylmä, koska tässä talossa ei näemmä ymmärretä miten keskuslämmitys toimii. Haluaisin koko ajan kaivautua peiton alle ja olla tulematta pois, koska siellä varpaatkin lämpiää. Ainakin jos mulla on villasukat jalassa. Mua väsyttääkin jatkuvasti kotona ollessani vaikka lomalla oon nukkunut ainakin kellon ympäri per yö.

Kahden viime päivän aikana mun mieleen on kivunnut ensimmäistä kertaa hirmuisen suuri mielihalu olla Suomessa. Ei, mua ei kaduta lähtö tänne enkä mä oikeasti halua takaisin Suomeen koska luovuttaminen ei oo mun alaa, Suomi ja miten siellä asiat olis paremmin, on vaan vallannut mun pään.

Olen tällä hetkellä kuin täydellinen oppikirjan mukainen esimerkki kulttuurishokin kakkosvaiheesta. Se alkoi iskea tasan kuukauden jälkeen ja kaikki kakkosvaiheen oireet pätee ja hyvin. Ärsyynnys, väsymys, masennus ja ikävä, kaikki löytyy. Pienet asiat todellakin alkavat ärsyttää. Kun tulin tänne, saatoin naureskellen kuittailla tuplahanoista tai pullaleivästä, mutta nyt nuo kaksi asiaa saattaa pilata olemassaolollaan mun koko aamun. Kuten mainitsinkin, mua väsyttää ja urakalla. Masentuneisuus ilmenee mussa äärimmäisenä motivaation puutteena yhtään mihinkään ja kyllä, mulla on ikävä.

Tiedän, että tämä tulee pikkuhiljaa menemään ohi, mutta tällä hetkellä tuntuu pahalta. Ja kun se "pikkuhiljaa" tässä tapauksessa tarkoittaa ehkä kuukautta, en mä usko et tä parissa päivässä kaikkoaa.

Kurkussa kuristaa hirveän suuri tahto ja toive kuulla mun suomalaisten rakkaiden puhetta.

17.9.2011

St. Giles' Cathedral

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

Perjantainen ja lauantainen Edinburgh sekä minä

Tällä hetkellä olo on vähän hölmö, stressaa niin että sattuu. Perjantai ja tuleva maanantai on lomaa, se helpottaa hieman mutta ei tarpeeksi. Tänään oli hauskaa kaupungissa ja löysin mekon. En tosin ole varma, että onko se oikeasti mekko vai pelkkä tunika, mutta eipä sillä ole kamalasti väliä. Ostin elämäni ensimmäisen poskipunan ja mietin, eikö täkäläisen paahtoleivän ole edes tarkoitus maistua miltään.
Photobucket
Ensimmäiset peiliteineilyt täällä ja uusi paitani jota rakastan melkein yli kaiken.
Photobucket
Sama heppamies on seikkaillut blogissani aikaisemminkin. Pitäisi varmaan selvittää kuka se on.
Photobucket
Jatkoa sarjaan "Kopioi kadulla näkemiesi kohteiden ilmeet". Viimeksi kohteena oli The Queen, jos muistatte.
Photobucket
Tuo kellorakennus on ehkä joku tärkeä paikka. Ainakin sen ulkopuolella on usein kilttimiehiä.

Photobucket
Kultainen haukka oli vain liian hieno.
Photobucket
Norjaedustus istuu jättimäisen jalan päällä Edinburghin keskustassa.
Photobucket
Jälkiruoka italialaisessa. Oli hyvää.
Photobucket
Cruella DeVilin auto tai ainakin melkein!
Photobucket
Hieno yhdistelmä Lauran lettiä, huulirasvaa laittavaa Anettea, minua, Carolinea ja iltaista Edinburghia bussin ikkunasta.

Kiitos.

13.9.2011

Olipa kerran tasan vuosi sitten

Photobucket
Rakas Amanda menneisyydestä, tietäisitpä vaan missä olet ja mitä tekemässä tasan vuoden päästä. Veikkaan, että olisit varmaankin aika iloinen.

Ihan pian mulle tulee kuukaus täyteen. En oo kertaakaan toivonut olevani kotona, en todellakaan. Myönnän, mulla on ollut täällä toisinaan vaikeaa, mutta kotiin en oo kertaakaan halunnut. Joskus on ollut sellainen olo, että en halua olla täällä, mutten kyllä Suomessakaan, se meni tosin aika nopeasti ohi. Huonoja päiviä ei kylläkään ole ollut paljoakaan verrattuna siihen, että olen täysin vieraassa maassa vieraiden ihmisten keskellä. Asenne auttaa naurettavan paljon, uskokaa pois.

Itseasiassa viimeksi mua on mun vaihtovuoden takia ahdistanut oikeasti äärettömän kunnolla viimeksi yli puoli vuotta sitten, kun vuottani alettiin maksamaan. Silloin olin täysin varma, että se oli surkea ja hutiloitu päätös jota tulen katumaan ja pitkään sekä hartaasti. Se olo meni ohi, kuten pöhköt olot usein menevät, ja onneksi olen tässä ja nyt.

Vaikka olen ollut täällä vasta kuukauden kymmenestä, voin sanoa oppineeni tästä jo paljon. Mun englanti on kehittynyt huimaa vauhtia, huomaan sen siitä, että ymmärrän joka päivä näiden nopeaa ja hassua aksenttia paremmin ja paremmin. Mulla on kaksi erityisen hyvää mittaria mun kehittymiselle - mun draamaryhmäläinen tyttö ja mun hostvanhempien lapsenlapsi, niiden aksentti ja puhenopeus on vertaansa vailla. Kun ensimmäisen kerran kuulin niiden puhuvan, en saanut sanaakaan selvää, nykyään ongelmia tuottaa vaan muutaman slangisanat, mutta alan päästä siinäkin kärryille, koulussa on onneksi ihmisiä jotka kääntää sitä slangia mullekin.

Mulla on ollut oman vaikeuteni tän perheen kanssa, mutta onneksi nekään ei ole olleet ylitsepääsemättömiä. Olen äärettömän onnellinen siitä, että pääsin juuri tähän perheeseen, me kaikki ollaan sellaisia, että me puhutaan jos joku painaa meidän mieltä. En koskaan oo pitänyt tuppisuisuuden harrastamisesta suuremmin ja on ihanaa, että sama tunne jaetaan täälläkin. Olen viettänyt viimeiset kaksi tuntia keskustellen hostäitini kanssa kaikesta taivaan ja maan väliltä, pidän hänestä niin paljon! Meillä on samanlainen huumorintaju ja kuten jo kerroin, me ollaan sovittukin puhuvamme kaikesta suoraan.

Täällä oon ymmärtänyt myös paljon paremmin sen, miten paljon ensivaikutelma voikaan erota todellisuudesta ja kuinka vääriä oletuksia voikaan muodostaa, kun ei tiedä faktoja. Tein, ehkä hieman hutiloiden, päätelmiä eräästä mun hostperheen jäsenestä, joka ei periaatteessa ole tämän perheen jäsen, mutta se puoliksi asuu tässä talossa. Muodostin tästä henkilöstä epämiellyttävän mielipiteen, joka pohjautuikin asioille, jotka multa tänään nyppäistiin pois ja mun piti muodostaa se mielipide uudelleen. Onneksi, voisin sanoa. Kaikki ei todellakaan ole niin mustavalkoista miltä se näyttää.

Mulla on muuten törkeän huono muisti. Unohdin tänään kouluun paperikassin, jossa oli kolme mun paritonta kenkää ja mun huivi, kuvistuntia varten. Tarvitsisin sellaisen kätevän muistipallon joillainen Nevillelläkin oli aikoinaan. Jos sellaisen saisi vaikka kaulakorun riipuksena, elämäni helpottuisi äärettömän paljon.

Yksi mun enkunryhmäläinen lainaa mulle huomenna kaksi leffaa jotka mun sen mukaan on pakko nähdä ollakseni hyvä ihminen - Titanicin ja Justin Bieber -elokuvan. Tulen varmasti kertomaan mielipiteeni ainakin jälkimmäisestä tänne, sen lupaan. Lupaan myös tehdä postauksen koulusta täällä niin pian kuin voin, sitä ollaankin muutamalta taholta jo pyydelty.

12.9.2011

Tällä hetkellä mulla ei oo hyvä olla

Ehkä siitä johtuen haluan jakaa kanssanne biisin jota oon jumittanut ihan kiitettävästi.
Eikä mua edes hävetä.
Mun silmiä väsyttää.
Väsyttää ihan hirveästi.
Mutta tiedän että mun pitää pysyä hereillä vielä kaksi tuntia ja se on epämukavaa.
Henkinen osuus aiheutti fyysisen päänsäryn.
Ja se osuus Skotlantia joka vaikutti täydelliseltä, ei tällä hetkellä todellakaan ole sitä.

Haluan vain mennä nukkumaan ja herätä huomaten että tämä olikin pahaa unta.
Miksei se voi koskaan toimia.

11.9.2011

Kolmen viikon aikana mukaantarttunutta tavaraa

Sain vihdoin itseäni niskasta kiinni ja kuvattua sen roinan, jota olen tähän mennessä ehtinyt ostamaan. Kaikki tulossa oleva tavara ei ole tarttunut mukaani yhdellä kertaa vaan pikkuhiljaa tämän kolmen viikon aikana. Joka on pian, ensi torstaina, jo kuukausi. Suhteellisen pelottavaa, en ole koskaan aikaisemmin kokenut näin rajua ajan nopeutumista. Epäilen vahvasti, että tämä johtuu siitä että oon vaihtanut aikavyöhykettä.

Tein muuten uuden ulkoasun. Hihii. Pidän tästä varsin kovasti ja jos joku on pohtinut, niin tavuviivan poisjättäminen oli harkittu teko esteettisistä syistä. Nyt siihen roinaan.
Photobucket
Aloitan käytännöllisimmästä päästä ja etenen siihen ei-ehkä-niin-hyödyllinen-osuuteen pikkuhiljaa. Tämä tässä yläpuolella on kuitenkin äärimmäisen käytännöllinen, onhan se lounasrasia. Se pitää mun juoman kylminä ja hedelmät viileinä ja on muutenkin ihan tajuttoman söpö, eikö? Finias ja Ferb on aivan loistava piirretty, en ollut uskoa silmiäni kun näin tän alennuksessa Sainsbury's:ssä (apua ei tollasia nimiä pysty saamaan järkevästi omistusmuotoon), toi tais olla £4 tai sinnepäin.
Photobucket
Uudet kengät! Enimmäkseen koulukäyttöön, siellä kun pitää olla tummat kengät ja nämä sopivat mun koulupukuun kuin... nenä päähän? Tai kuin Jedwardille pystytuk-- okei mä oon tosi huono keksimään tollasia.
Photobucket
Nämä lukeutuu yksiin parhaimpiin asioihin mitä oon täältä hommannut! Katsokaa nyt, mulla on ihan tosissaan kumiankkakuulokkeet! Voiko siistimpiä löytyä? Ei varmaankaan. Mun aikasemmat kuulokkeet sanoi itsensä irti ja luojan kiitos näin nämä. Ne on itseasiassa tosi hyvät, en olisi kumiankoilla varustetuista kuulokkeista heti uskonut.

iPodista puheenollen, samasta kumiankkakuulokekaupasta tarttui mukaan myös seuraavanlainen kapistus:
Photobucket
Photobucket
iPod mulla siis oli entuudestaan, mukaani tarttui tuo vaaleanpunainen laatikko, joka on kaiutin. Äänenlaatu on hyvä, ei vaadita paristoja ja nuo takaosassa olevat raksit on ne kaiutinosuudet. Täntyyppistä oon etsinyt jo Suomessa ollessani ja vihdoin löysin näppärän tuollaisen!
Photobucket
Yksisarviskaulakoru!
Photobucket
Söpöjä tarroja, joilla ei ole oikeastaan minkään muunlaista fuktiota kuin että ne on söpöjä ja saattavat tulevaisuudessa koristaa puhelimeni takakuorta koska unohdin Tallinnasta ostamani söpöt tarraotukset Suomeen. Aada, jos löydät ne tarrat jostain niin ole hyvä ja käytä jos haluat, joku heittää ne kuitenkin roskiin jossain vaiheessa jos niitä ei käytetä.
Photobucket
Photobucket
Kaksi äärettömän siistiä paitaa äärettömän siististä kaupasta Edinburghista. Edinburghissa on valitettavasti aivan liian monta äärettömän siistiä kauppaa, sydämeni itkee verta siellä kävellessäni koska tiedän, etten tule saamaan läheskään kaikkea mitä niistä liikkeistä haluaisin. Mulla on syviä ongelmia, tiedän.
Photobucket
Ensimmäinen hajuveteni ikinä.

Ja viimeisenä, muttei vähäisimpinä, saanen esitellä shoppailujeni pandaosuuden:
Photobucket
Lompakko, koska vanhani (se ihana turkoosipinkkihellokitty-lompakko, R.I.P.) meni rikki.
Photobucket
Ja ehkä maailman söpöin muovisormus.

Kiitos, tässä kaikki tältä erää. Jos teillä on muuten nimiehdotuksia pandoille, ankoille tai yksisarvisille, niitä otetaan mieluusti vastaan! Ja muistattehan, että jos teillä on mitä tahansa turistavaa mulle, kysymyksiä, postausehdotuksia tai mitä vaan, en pure.

10.9.2011

Nostalgiaa!

Photobucket
Tämä postaus tulee varmaankin olemaan erittäin random kaikille lukuunottamatta kolmea ihmistä joita mun perheenjäseniksikin kutsutaan. Katsokaa mitä täältä löytyy joka ruokakaupasta! Luulin, että tämä ruoka-aine jäisi ikuisesti vaan muistoksi etelänmatkoilta, mutta näemmä kohtalo päätti toisin.

Purkillinen sydämiä


Sanat ei niinkään ole merkityksellisiä, enemmänkin tunnelma.
Photobucket
Viimeksi olen tuntenut oloni näin yksinäiseksi vuosia sitten. En kamalasti arvosta sitä, että se kurkkuakuristava yksinäisyys on päättänyt palata. Tiedän, ettei tämä viipyily ole läheskään yhtä pysyvää kuin mitä se oli silloin kun sitä ensimmäistä kertaa esiintyi, mutta yhtä pahalta se silti tuntuu. On raskasta olla itse aina se, joka aloittaa.

Mut tähän tunnetilaan on ajanut eilisiltana aloitustönäisynsä saanut tunnedominojono. Se alkoi positiivisesti - elokuva neljän kaverin kanssa antoi syyn itkeä ilman todellista syytä ja Edinburgh on iltaisin sykähdyttävän kaunis. Tästä kummunnut tunteellisuus muuttui matkan varrella epämiellyttäväksi ja kotiin päästyäni se tietyistä syistä vaan paheni. Ei ole mukavaa olla vainoharhainen eikä varsinkaan vainoharhainen jos siihen on oikea syy.
Photobucket
Nyt paha olo tuntuu jo fyysisesti ja mieleni tekee vain puhua kenen tahansa tutun kanssa. Kuulla tuttuja ihmisääniä ja käpertyä peiton alle. Tulla ulos ehkä silloin kun nenäliinat ovat loppu.

7.9.2011

Mikä tätä maata vaivaa

Photobucket
Ihan totta. Mikä järki on noissa hemmetin tuplahanoissa? Ne on maailman epäkäytännöllisimmät ikinä! Suihkussakin on kaks hanaa joista säädetään kylmän ja kuuman määrä ja se on ärsyttävää! En osaa koskaan yhtään arvioida et kuinka paljon mitäkin suihkuhanaa tarvitsen ja liikaa ajateltavaa mun pienelle pääparalle.

Pidän tästä maasta, mutta hanat menee ihan tosissaan yli ymmärryksen.

6.9.2011

Pienet ilot television maailmasta

Tämä on ollut yksi loistavimmista mainoksista joka brittitelevisiossa pyörii. Vaikken tämän mainoksen kohderyhmään suuremmin kuulukaan, tä on harvinaisen osuva ja loistava yhdentoista sekunnin mainokseksi.

Ja tässä on mun iltojeni valo! Jos Jedward ei nappaa, niin 1:30 eteenpäin alkaa se mun huumoria kutitteleva osuus.

Kiitos, hei ja iltani muuttui heti paremmaksi kun sain jakaa nämä elämäni ilot kanssanne.

5.9.2011

Syksyn voi jo haistaa

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Tällä hetkellä voisin luonnehtia oloani ehkä varovaisen onnelliseksi. Syksyn voi jo tuntea kirpeästä aamuilmasta ja pikkuhiljaa muhun alkaa hiipimään tunne, että asiat alkaa liikkua paikoilleen. Mä voisin tulevaisuudessa tuntea jopa kuuluvani tänne. Ehkä.

4.9.2011

Edinburgh, eli säkkipillimusiikkia, loputtomia ostoskatuja ja miehiä kilteissä

Lauantaina mun ja Carolinen tie suuntasi kohti Edinburghia, Skotlannin pääkaupunkia. Sinne on vaan noin kahdenkymmenenviiden minuutin matka ja bussi menee suoraan ydinkeskustaan pysäkiltä, joka on kahden minuutin päässä mun kotoota.

Tän hetken jumitusbiisi. Paha jumitusbiisi. Aina kun melodia katoaa mun päästä, joku alkaa hyräilemään tota. Ja tää biisi oli oikeastaan koko Edinbugh-päivän tunnari.

Ostin jonkun verran ties mitä materiaa tällä matkalla ja teen tästä tavaramäärästä postauksen myöhemmin kun saan ko. roinan kuvattua. Tämä on kuvapainoitteisin postaus multa pitkään aikaan, nauttikaa!
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
1: Apua, tuo torni oli varmaan siistein ikinä, kuolin totaalisesti kun näin sen ensimmäisen kerran sillalta jolta otin ton kuvan.
2: Puhelinkoppeja! Jos joku pohtii, niin kyllä, ne on oikeesti toiminnassa.
3: Caroline, The Queen ja äärimmäisen hyvää huumorintajua.
4: Princes Street on Edinburghin pääostoskatu joka ei tosiaankaan lopu koskaan. Se vaan jatkuu ja jatkuu. Luulin aika kauan, että sen nimi olisi ollut "Princess Street", mutta jouduin pettymään.
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
5: Suunnilleen joka puolella on patsaita joistain oikeista ihmisistä. Suurin osa niistä on tosi siistejä ja ne sopii maisemaan.
7: Mitä mä sanoin just niistä patsaista?
6 & 8: Eikä, mitä pipoja! Tajuttoman siistejä, pitää varmaan palata takaisin ostamaan moinen.
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
9: En julkaise tätä kuvaa kauniin edinburghilaisen arkkitehtuurin takia. Syy on onnistuneessa rajauksessa jonka suoritin kuvaustilanteessa.
10: Edinburgh on korukeidas.
11: Keskellä sitä kaikkea on iso viihtyisä puisto. Carolinea piti maanitella että se suostui poseeraamaan niin kuin normaalit ihmiset poseeraa.
12: Sähkökitara! Säkkipilli! Rumpu! Kaksi miestä kilteissä! Tosta säkkipillistä lähtenyt ääni oli luja.
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
13: Tämän kuvan julkaisen kauniin edinburghilaisen arkkutehtuurin takia. Rakastan näitä taloja.
14: Me löydettiin asiallinen kauppa jossa myydään asiallisia vaatteita ja mä poseeraan asiallisesti asiallinen lippa päässä.
15: Kuolen tuon tornin siisteydelle. Kuvasin sitä ihan kiitettävästi.
16: Subway Princes Mallissa. Vimto, toi mun juoma, on hyvää. Ilahduin suuresti kun huomasin et sitä myydään myös tollasissa pienemmissä pulloissa eikä vaan kahden litran kannuissa.
Photobucket
Photobucket
Photobucket
17: Torni! Voiko rakennukseen olla rakastunut?
18: Lähellä sitä hevospatsasta, jonka kuva tuolla on aikasemmin, soitti ihan tajuttoman upee puhallinsoitinbändi, noi oli tajuttoman lahjakkaita! Ne soitti esimerkiks ton Maroon 5:n biisin jonka pistin tonne alkuun. Ja katsokaa rumpalin tyylikästä paitaa!
19: Toi jumalainen pytinki on kylttien mukaan rakennettu tuon patsaassa kuvatun miehen muistoksi. En tiedä tai oikeastaan enää muista kuka tuo mies on tai mitä hän on tehnyt, mutta mun on varmaan pakko ottaa selvää, sen verran suuria sykähdyksiä toi torni mussa aiheuttaa.