Heipähei, te punajuurikkaat ja muut oliot! Tiedottaisin vain itse otuksen pyynnöstä, ettei Ama suinkaan ole kuollut tai muutenkaan vahingoittunut, ei ollenkaan, hän on onnellisesti Teelandiassa ja katselee Big Brotheria, jossa on asukkaina Jedward! Kaiken muun ollessa kerrassaan mainiosti, vain nettiyhteys häneltä vielä uupuu, mutta ei huolta, se saapuu pian!
Ystävällisen terveisin Eino-täti, the virallinen tiedottaja.
24.8.2011
17.8.2011
Excuse me while I kiss the sky
Ette uskokaan kuinka kauan olen halunnut tehdä tämän merkinnän pelkästään tuon nimen takia! Varmaan monta kuukautta olen juuri tismalleen tämän postauksen nimeksi kaavaillut tuota ja vihdoin! Ei, en olen napannut tuota lausahdusta Jimi Hendrixin biisistä (löysin sen kipaleen vasta äsken kun googlailin otsikkolausetta), vaan Norjan mäkimaajoukkueelta.
Mutta kuitenkin, näin tapahtunee aika tasan kahdentoista tunnin kuluttua. Lentokone on aika taivaalla mun makuun.
Tänään kävin koululla ja hyvästelin mun ystävät. Ostin Einolle kokiksen tuparilahjaksi koska en itse tupareihin pääse. Mun huone on suhteellisen järkyttävässä kunnossa ja vain muutama tavara uupuu matkalaukusta.
Mun Red bull -kokoelma on muuten hieno. En valitettavasti voi ottaa sitä mukaani.
Viesti äidilleni: ei, et saa heittää noita pois sinä aikana kun olen Skotlannissa vaikket tölkkejäni suuremmin rakastakaan. Ne on mun vauvoja.
Seuraavan päivityksen blogiini suoritankin sitten kun olen Iso-Brianniassa! Jos toimiani mielitte seurailla sinä aikana kun en blogiani päivittelemään pääse:
Mutta kuitenkin, näin tapahtunee aika tasan kahdentoista tunnin kuluttua. Lentokone on aika taivaalla mun makuun.
Tänään kävin koululla ja hyvästelin mun ystävät. Ostin Einolle kokiksen tuparilahjaksi koska en itse tupareihin pääse. Mun huone on suhteellisen järkyttävässä kunnossa ja vain muutama tavara uupuu matkalaukusta.
Mun Red bull -kokoelma on muuten hieno. En valitettavasti voi ottaa sitä mukaani.
Viesti äidilleni: ei, et saa heittää noita pois sinä aikana kun olen Skotlannissa vaikket tölkkejäni suuremmin rakastakaan. Ne on mun vauvoja.
Seuraavan päivityksen blogiini suoritankin sitten kun olen Iso-Brianniassa! Jos toimiani mielitte seurailla sinä aikana kun en blogiani päivittelemään pääse:
Followatkaa toki.
11.8.2011
Mistä lähtien kesällä on ollut lunta
"Lumipalloilmiö eli lumivyöryilmiö tarkoittaa tilannetta, jossa tapahtuma tai ilmiö kasvaa koko ajan voimakkaammaksi, suuremmaksi tai merkittävämmäksi. Sana voi sisältää myös merkityksen, että tällöin tapahtuman kehitystä on vaikea pysäyttää tai kääntää päinvastaiseksi."
Aikaisemmin en tiennytkään, että lumipallon lähtökäskyn voi aiheuttaa positiiviseksi tarkoitettu asia. Ai niin, olisin kiitollinen jos vyöry voisi tehdä palveluksen ja viedä kaiken tämän epävarmuuden ja vainoharhaisuuden mukanaan pois. Tuomansa päänsärynkin ja tunteen rintakehässä myös, en tarvitse niitä.
En suuremmin kaipaa tätä tunnetta sisälleni nyt.
Yritän kovasti saada tunteeni sanoiksi
Eräs viisas nainen kerran sanoi minulle, että on ihmisiä jotka pitää tavata ja paikkoja joissa pitää käydä jotta voi löytää itsensä. Hän ei olisi voinut olla enempää oikeassa, lukeutuuhan hän itsekin elämäni suuntaa muuttaneisiin ihmisiin. En kuitenkaan ikinä, villeimmissä unelmissanikaan voinut kuvitella, että lukion alettua saisin näitä ihmisiä mun elämääni niin paljon kerralla.
Muistan mekkoon pukeutuneen pitkähiuksisen tytön ja hänen hauskannäköiset ystävänsä esittelyillasta. Ihmettelin, miten kummassa he saattoivat olla niin hyvää pataa erään opettajan kanssa ja heidän naurunsa sai minutkin hymyilemään vieressäni istuvalle otukselleni. Kun joitain kuukausia tämän jälkeen soitin tähän kouluun kysyäkseni pääsykokeesta saamiani pisteitä, sattumalta esittelyillasta tuttu opettaja vastasi ja sanoi minulle lauseen jonka perusteella pääsisin kouluun sisään varmasti. Olin äärettömän iloinen, tietenkin, olinhan odottanut tätä kolme vuotta. Hypin ympäri yläasteeni pihaa ja hymyilin typerästi vähintään loppuviikon putkeen.
En voi kuvitellakaan, kuinka iloinen olisin ollut jos olisin tiennyt, mitä tulen kouluunpääsemiseni jälkeen saamaan. Kuten sanoin, mieleeni ei edes juolahtanut miten elämäni saattaisi muuttua. Kuulostan varmasti siltä kuin liioittelisin, tekisin kärpäsestä härkästä ja värittelisin värikkäillä vahaliiduilla asioita suuremmiksi. Onneksi mun ei kuitenkaan tarvitse tehdä niin. Olisin halunnut liittää tähän tekstiin sopivan kappaleen, mutta minusta tuntuu että kaikki tuntuisi tähän yhteyteen niin laimealta.
Ensimmäisenä lukiopäivänä oli ryhmäytymisleikkejä. Otukseni, minä ja tyttö jolla oli hauska nimi pääsimme selvittämään ihmissolmua, vaihdoin hauskannimisen tytön kanssa pari sanaa. Myöhemmin kotona olin ahkera stalkkeri ja pohdin pitkään, kehtaisinko lisätä tytön kaverikseni naamakirjassa. Kehtasin lisätä. Kun koulu kunnolla alkoi, hymyilevä pitkätukka sattui istumaan viereeni psykologiantunnilla. Mekkotyttö tutustumisillasta, se hauskanniminen ja hänen kaksi ystäväänsä, jotka tunnistin muutaman kuukauden takaa myöskin, istuivat eteemme ja voi kuinka iloinen siitä olinkaan - kaikki he vaikuttivat niin kiinnostavilta ja omanlaisiltaan! Tunnilla meille annettiin tehtäväksi haastatella toisiamme pienissä ryhmissä. Tein tehtävän eteeni kansoittuneiden ihmisten kanssa ja tässä vaiheessa he saivat mielessäni henkilöllisyydet. Hatarat sellaiset, mutta henkilöllisyydet kuitenkin.
Kaikeksi kutkutuksekseni me jäimme keskustelemaan haastattelun aiheista - ja kaikesta aiheita enemmän ja vähemmän sivuavista jutuista - niin pitkällisesti, että tunnin loputtua emme olleet ehtineet edetä annettua monistetta juuri yhtään. Tämän seurauksena keskustelumme osana toiminut mukavaääninen tyttö pyysi meitä jatkamaan keskustelua välitunnilla, tietenkin suostuin! Meidän keskustelussamme välitunnilla oli psykologiantunnin ihmisten lisäksi mukana otukseni ja muutama tyyppi joiden kanssa en ollut puhunut aikaisemmin koskaan. Sen keskustelun muistan varmasti hamaan vanhuuteeni saakka, se oli jonkun suuren alku. Muistan myöhemmin otuksen kanssa jutelleeni, että lentävä spagettihirviö oli puolellamme tuodessaan nämä ihmiset heti eteemme.
Tutustuimme ja muodostuimme porukaksi yllättävän nopeasti. Jaksan edelleen ihmetellä, kuinka automaattisesti meillä vain klikkasi yhteen, kuinka helposti vanha, jo entuudestaan toisensa tunteva porukka otti kolme ulkopaikkakuntalaista höpsöä mukaan. Myöhemmin neljäskin veikkonen liittyi seuraan riemukkaaseen. Kun muutama pikkusisarus mieltyi minunkin mielessäni osaksi joukkoamme, meitä oli - ja on - yhteensä yksitoista.
Halloweeninä me saimme puolitahattomasti nimenkin - friikit. Nimi on täydellinen ja ihana ja täysin meille sopiva. Se on juurtunut erittäin vahvasti meidän kaikkien puheenparteen ja tuntuu täysin luonnolliselta käyttää sitä nimityksenä meistä. Olisihan äärettömän tylsää sanoa vanhemmille kaupungillelähtiessä että meillä on tapaaminen koulukaverien kanssa. Varsinkin nykyään kun me ollaan niin paljon enemmän kuin koulukavereita. Friikit on meille toinen perhe.
Tämän ihanan porukan kanssa olen oppinut tuntemaan paremmin muita ja ennen kaikkea itseäni. Olen kasvanut ihmisenä ja saanut niin paljon sekä pienessä että suuressa mittakaavassa uskomattomia kokemuksia. Friikkien kanssa olen nauranut, itkenyt, nauranut ja itkenyt yhtä aikaa. Kiljunauranut. Olen huutanut, laulanut ja tehnyt molempia samaan aikaan. Heidän kanssaan olen valvonut kokonaisia öitä, tanssinut, juossut pitkin katuja ilman kenkiä, rakastanut metsiä ja puhunut niin paljon että suutani on alkanut kuivamaan. He ovat saaneet minut ajattelemaan, rakastamaan ja kaipaamaan. Arvostamaan pieniäkin asioita joita en aikaisemmin ollut arvostanut. Herättäneet minussa laajemman skaalan tunteita kuin mikään koskaan milloinkaan on saanut aikaan. Friikkien kanssa olen ahdistunut, olen riidellyt oikeasti ja olen riidellyt mukaoikeasti, heitä olen halannut ja tehnyt heidän kanssaan milloin mitäkin. Leikkinyt linnunmunaa ja majavaa, hyppinyt ympäriinsä kuin hullu, nähnyt kotkien lentävän Lahdessa, hämmentänyt, rakastunut, heitellyt elektroniikkaa ikkunoista ja pelännyt henkilöllisyyden saanutta sämpylää. Friikkien kanssa olen oppinut näyttämään ulospäin enemmän siltä, mitä näkyy mun sisällä. Mä oon oppinut uudet merkitykset sanoille random ja spontaani.
Friikkiystävistäni joka ikinen on kaunis, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Arvostan heistä jokaista aivan hirveän paljon, jokainen friikeistä on tietenkin omanlaisensa, mutta keskenämme olemme niin samanlaisia, että väkisinkin pysymme tiiviinä. Ei ole itsestäänselvyys, että omistaa tällaisia ihmisiä elämässään näinkin paljon, enkä tätä itsestäänselvyytenä pidäkään. Aina välillä kuulee sieltä sun täältä sellaista lätinää, että teininä solmitut ystävyyssuhteet harvemmin kestävät pidemmälle aikuisuuteen. Kymmenen vuoden päästä aion nauraa näin ajatteleville ihmisille ivallisesti, kun friikkien kesken pidämme taiteilijaillalliskutsuja vuorotellen toistemme luona ja muistelemme sitä, miten jo teineinä seisoimme yhdeksän tuntia Betonin edessä talvipakkasella.
Kun kirjoitan tätä, kello lähenee jo kolmea. Se tarkoittaa sitä, että olen kirjoittanut tätä jo pian kolme tuntia, mutta se ei haittaa tippakaan. Koska olen ehkä huono sanomaan tarpeeksi usein näitä asioita, sanon ne näin ja nyt, vaikka sitten aamuyöstä. Haluan sanoa teille, friikit, että tulen kaipaamaan teitä ihan käsittämättömän paljon kun lähden Skotlantiin. Kirjoitettuani äskeisen lauseen, purskahdin itkuun, tämän tekstin kirjoittaminen on saanut minut ajattelemaan asioita kamalan paljon. Olen varma, että varsinkin vaihtovuoteni vaikeissa kohdissa ikäväni tulee olemaan niin pelottavan hirmuinen, etten uskalla edes ajatella sitä vielä.
Teille aion lähettää kortin joka paikasta missä Iso-Britanniassa ollessani käyn. Lähetän teille aidot brittiläiset joululahjat. Ja käsinkirjoitettuja kirjeitä jotka olen kirjoittanut ruskealle tuoksuvalle paperille, jota tulen ostamaan pienestä kapeasta liikkeestä josta tulee mieleen Viistokuja. Tulen ihastelemaan vanhojentanssipukujanne Skypen välityksellä ja näyttämään tekstittämääni sotalapsinäytelmän taltiointia ylpeänä paikallisille ystävilleni.
Friikit, te olette viisaan naisen sanojen ihmisiä mun elämässäni, korvaamattomia, lukeudutte tärkeimpiin asioihin mitä mulla on ja haluan että te tiedätte sen.
Mä rakastan teitä.
Muistan mekkoon pukeutuneen pitkähiuksisen tytön ja hänen hauskannäköiset ystävänsä esittelyillasta. Ihmettelin, miten kummassa he saattoivat olla niin hyvää pataa erään opettajan kanssa ja heidän naurunsa sai minutkin hymyilemään vieressäni istuvalle otukselleni. Kun joitain kuukausia tämän jälkeen soitin tähän kouluun kysyäkseni pääsykokeesta saamiani pisteitä, sattumalta esittelyillasta tuttu opettaja vastasi ja sanoi minulle lauseen jonka perusteella pääsisin kouluun sisään varmasti. Olin äärettömän iloinen, tietenkin, olinhan odottanut tätä kolme vuotta. Hypin ympäri yläasteeni pihaa ja hymyilin typerästi vähintään loppuviikon putkeen.
En voi kuvitellakaan, kuinka iloinen olisin ollut jos olisin tiennyt, mitä tulen kouluunpääsemiseni jälkeen saamaan. Kuten sanoin, mieleeni ei edes juolahtanut miten elämäni saattaisi muuttua. Kuulostan varmasti siltä kuin liioittelisin, tekisin kärpäsestä härkästä ja värittelisin värikkäillä vahaliiduilla asioita suuremmiksi. Onneksi mun ei kuitenkaan tarvitse tehdä niin. Olisin halunnut liittää tähän tekstiin sopivan kappaleen, mutta minusta tuntuu että kaikki tuntuisi tähän yhteyteen niin laimealta.
Ensimmäisenä lukiopäivänä oli ryhmäytymisleikkejä. Otukseni, minä ja tyttö jolla oli hauska nimi pääsimme selvittämään ihmissolmua, vaihdoin hauskannimisen tytön kanssa pari sanaa. Myöhemmin kotona olin ahkera stalkkeri ja pohdin pitkään, kehtaisinko lisätä tytön kaverikseni naamakirjassa. Kehtasin lisätä. Kun koulu kunnolla alkoi, hymyilevä pitkätukka sattui istumaan viereeni psykologiantunnilla. Mekkotyttö tutustumisillasta, se hauskanniminen ja hänen kaksi ystäväänsä, jotka tunnistin muutaman kuukauden takaa myöskin, istuivat eteemme ja voi kuinka iloinen siitä olinkaan - kaikki he vaikuttivat niin kiinnostavilta ja omanlaisiltaan! Tunnilla meille annettiin tehtäväksi haastatella toisiamme pienissä ryhmissä. Tein tehtävän eteeni kansoittuneiden ihmisten kanssa ja tässä vaiheessa he saivat mielessäni henkilöllisyydet. Hatarat sellaiset, mutta henkilöllisyydet kuitenkin.
Kaikeksi kutkutuksekseni me jäimme keskustelemaan haastattelun aiheista - ja kaikesta aiheita enemmän ja vähemmän sivuavista jutuista - niin pitkällisesti, että tunnin loputtua emme olleet ehtineet edetä annettua monistetta juuri yhtään. Tämän seurauksena keskustelumme osana toiminut mukavaääninen tyttö pyysi meitä jatkamaan keskustelua välitunnilla, tietenkin suostuin! Meidän keskustelussamme välitunnilla oli psykologiantunnin ihmisten lisäksi mukana otukseni ja muutama tyyppi joiden kanssa en ollut puhunut aikaisemmin koskaan. Sen keskustelun muistan varmasti hamaan vanhuuteeni saakka, se oli jonkun suuren alku. Muistan myöhemmin otuksen kanssa jutelleeni, että lentävä spagettihirviö oli puolellamme tuodessaan nämä ihmiset heti eteemme.
Tutustuimme ja muodostuimme porukaksi yllättävän nopeasti. Jaksan edelleen ihmetellä, kuinka automaattisesti meillä vain klikkasi yhteen, kuinka helposti vanha, jo entuudestaan toisensa tunteva porukka otti kolme ulkopaikkakuntalaista höpsöä mukaan. Myöhemmin neljäskin veikkonen liittyi seuraan riemukkaaseen. Kun muutama pikkusisarus mieltyi minunkin mielessäni osaksi joukkoamme, meitä oli - ja on - yhteensä yksitoista.
Halloweeninä me saimme puolitahattomasti nimenkin - friikit. Nimi on täydellinen ja ihana ja täysin meille sopiva. Se on juurtunut erittäin vahvasti meidän kaikkien puheenparteen ja tuntuu täysin luonnolliselta käyttää sitä nimityksenä meistä. Olisihan äärettömän tylsää sanoa vanhemmille kaupungillelähtiessä että meillä on tapaaminen koulukaverien kanssa. Varsinkin nykyään kun me ollaan niin paljon enemmän kuin koulukavereita. Friikit on meille toinen perhe.
Tämän ihanan porukan kanssa olen oppinut tuntemaan paremmin muita ja ennen kaikkea itseäni. Olen kasvanut ihmisenä ja saanut niin paljon sekä pienessä että suuressa mittakaavassa uskomattomia kokemuksia. Friikkien kanssa olen nauranut, itkenyt, nauranut ja itkenyt yhtä aikaa. Kiljunauranut. Olen huutanut, laulanut ja tehnyt molempia samaan aikaan. Heidän kanssaan olen valvonut kokonaisia öitä, tanssinut, juossut pitkin katuja ilman kenkiä, rakastanut metsiä ja puhunut niin paljon että suutani on alkanut kuivamaan. He ovat saaneet minut ajattelemaan, rakastamaan ja kaipaamaan. Arvostamaan pieniäkin asioita joita en aikaisemmin ollut arvostanut. Herättäneet minussa laajemman skaalan tunteita kuin mikään koskaan milloinkaan on saanut aikaan. Friikkien kanssa olen ahdistunut, olen riidellyt oikeasti ja olen riidellyt mukaoikeasti, heitä olen halannut ja tehnyt heidän kanssaan milloin mitäkin. Leikkinyt linnunmunaa ja majavaa, hyppinyt ympäriinsä kuin hullu, nähnyt kotkien lentävän Lahdessa, hämmentänyt, rakastunut, heitellyt elektroniikkaa ikkunoista ja pelännyt henkilöllisyyden saanutta sämpylää. Friikkien kanssa olen oppinut näyttämään ulospäin enemmän siltä, mitä näkyy mun sisällä. Mä oon oppinut uudet merkitykset sanoille random ja spontaani.
Friikkiystävistäni joka ikinen on kaunis, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Arvostan heistä jokaista aivan hirveän paljon, jokainen friikeistä on tietenkin omanlaisensa, mutta keskenämme olemme niin samanlaisia, että väkisinkin pysymme tiiviinä. Ei ole itsestäänselvyys, että omistaa tällaisia ihmisiä elämässään näinkin paljon, enkä tätä itsestäänselvyytenä pidäkään. Aina välillä kuulee sieltä sun täältä sellaista lätinää, että teininä solmitut ystävyyssuhteet harvemmin kestävät pidemmälle aikuisuuteen. Kymmenen vuoden päästä aion nauraa näin ajatteleville ihmisille ivallisesti, kun friikkien kesken pidämme taiteilijaillalliskutsuja vuorotellen toistemme luona ja muistelemme sitä, miten jo teineinä seisoimme yhdeksän tuntia Betonin edessä talvipakkasella.
Kun kirjoitan tätä, kello lähenee jo kolmea. Se tarkoittaa sitä, että olen kirjoittanut tätä jo pian kolme tuntia, mutta se ei haittaa tippakaan. Koska olen ehkä huono sanomaan tarpeeksi usein näitä asioita, sanon ne näin ja nyt, vaikka sitten aamuyöstä. Haluan sanoa teille, friikit, että tulen kaipaamaan teitä ihan käsittämättömän paljon kun lähden Skotlantiin. Kirjoitettuani äskeisen lauseen, purskahdin itkuun, tämän tekstin kirjoittaminen on saanut minut ajattelemaan asioita kamalan paljon. Olen varma, että varsinkin vaihtovuoteni vaikeissa kohdissa ikäväni tulee olemaan niin pelottavan hirmuinen, etten uskalla edes ajatella sitä vielä.
Teille aion lähettää kortin joka paikasta missä Iso-Britanniassa ollessani käyn. Lähetän teille aidot brittiläiset joululahjat. Ja käsinkirjoitettuja kirjeitä jotka olen kirjoittanut ruskealle tuoksuvalle paperille, jota tulen ostamaan pienestä kapeasta liikkeestä josta tulee mieleen Viistokuja. Tulen ihastelemaan vanhojentanssipukujanne Skypen välityksellä ja näyttämään tekstittämääni sotalapsinäytelmän taltiointia ylpeänä paikallisille ystävilleni.
Friikit, te olette viisaan naisen sanojen ihmisiä mun elämässäni, korvaamattomia, lukeudutte tärkeimpiin asioihin mitä mulla on ja haluan että te tiedätte sen.
Mä rakastan teitä.
10.8.2011
Elämäni jänskyys saapui tällä kertaa postin mukana
AAAAAAAAAAA!
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!
Sieltä ne sitten tuli. Nimittäin lentotiedot. Viikon päästä torstaina on siis herätys 05:30 ja matka kohti Helsinki-Vantaata alkaa. Helsinki-Vantaalta lähtee kone kahdeksalta Tukholmaan jossa mulla on aika vähän aikaa vaihtaa konetta ja sieltä matka jatkuu Edinburghiin jossa mun hostvanhemmat on mua vastassa. Hui. Ei tässä mitään, varmaankin eksyn sinne lentokentälle Tukholmassa - en oo koskaan lentänyt yksin saatika vaihtanut konetta yksin.
Sain myös kortin hostvanhemmiltani, hostäitini ihana käsiala näkyykin tuossa ylemmässä kuvassa. Kortin kääntöpuolella komeilee joku Edingurhin linnoista iltavalaistuksessa ja tekstiosiokin on varsin ihana. Siinä hostini muun muassa sanoivat odottavansa minua kovin ja olleensa kiireisiä sisustaessaan mun tulevaa huonettani.
Olen niin innoissani ettei mitään rajaa! Hihi.
9.8.2011
Kehitetty erityisesti henkisesti ja fyysisesti vaativiin tilanteisiin
Nimittäin Red bull. Tämä jumalten juomaksikin kutsumamme energian eliksiiri tavoitti viime talvena minutkin pyhällä kosketuksellaan. Voinette varmaan jo arvata, että olen uponnut tähän jaloon lahkoon aivan liian syvälle päästäkseni siitä pois. Ja se on ihanaa.
Alla näkyvä minun käsialaani oleva mainoskuvamainen otos avaamattomasta ja erittäin kutsuvasta tölkistä saa positiivisesti latautuneet kylmät väreet juoksemaan selkäpiitäni pitkin. Pelkän ajatuksen voimalla voin kuulla tölkin sihahtavan, punaisen härän huumaavan tuoksun leviävän ympärilleni ja voin jo lähes maistaa sen taivaallisen hekuman jonka makuaistini kohtaa kun kulautan tätä eliittien juomaa kurkkuuni.
Red bull ei maistuisi niin taivaalliselta, sillä ei siipineen olisi niin suurta paikkaa minun sydämessäni, ellei tämä ihannoitava juoma olisi löytänyt tietään luokseni niin, miten se aikoinaan löysi ja jos sillä ei olisi kutkuttavia kytköksiä tiettyihin henkilöihin. Red bull kaiken muun kauneutensa lisäksi siis myös yhdistää ihmisiä ja ilmiöitä, nitoo näiden välejä tiukemmiksi. Tätä ominaisuutta kovinkaan monella tölkitettyllä palalla taivasta ei ole.
Muutama esimerkki, olkaa hyvät.
Jos ymmärrät, mitä hauskaa ja hienoa on siinä, että alla olevassa kuvassa näkyvät virvokkeet olivat samassa jääkaapissa allekkain, arvostan sinua.
Yksinkertaisesti sanottuna tämä postaus tiivistyy tähän gifiin:
Kiitos.
Alla näkyvä minun käsialaani oleva mainoskuvamainen otos avaamattomasta ja erittäin kutsuvasta tölkistä saa positiivisesti latautuneet kylmät väreet juoksemaan selkäpiitäni pitkin. Pelkän ajatuksen voimalla voin kuulla tölkin sihahtavan, punaisen härän huumaavan tuoksun leviävän ympärilleni ja voin jo lähes maistaa sen taivaallisen hekuman jonka makuaistini kohtaa kun kulautan tätä eliittien juomaa kurkkuuni.
Red bull ei maistuisi niin taivaalliselta, sillä ei siipineen olisi niin suurta paikkaa minun sydämessäni, ellei tämä ihannoitava juoma olisi löytänyt tietään luokseni niin, miten se aikoinaan löysi ja jos sillä ei olisi kutkuttavia kytköksiä tiettyihin henkilöihin. Red bull kaiken muun kauneutensa lisäksi siis myös yhdistää ihmisiä ja ilmiöitä, nitoo näiden välejä tiukemmiksi. Tätä ominaisuutta kovinkaan monella tölkitettyllä palalla taivasta ei ole.
Jos ymmärrät, mitä hauskaa ja hienoa on siinä, että alla olevassa kuvassa näkyvät virvokkeet olivat samassa jääkaapissa allekkain, arvostan sinua.
Yksinkertaisesti sanottuna tämä postaus tiivistyy tähän gifiin:
8.8.2011
Pääkaupunkikin kutsui
Tasan viikko sitten Helsinki kutsui Amaa. Menin sinne tapaamaan erästä ystävätärtäni nimeltään Julia. Meillä oli varsin hauskaa. Tämän matkan ansiosta käytin junaa ensimmäisen kerran päälle kuuteen vuoteen. Junankäyttö oli jännää.
Tuli se Helsinkikin sitten nähtyä ensimmäistä kertaa melkein-kunnolla. Olen siis aikaisemmin käynyt Helsingissä vain mennäkseni Helsinki-Vantaalle ja kerran mennäkseni teatteriin, noilla reissuilla ei kamalasti itse kaupunkiin ehtinyt tutustua. Ellei kuikuilua auton ikkunasta lasketa.
kuva 1: Metrossa ensimmäistä kertaa lyhyen elämäni aikana! Me tunnettiin olomme niin maalaistytöksi kun me seistiin niissä rullaportaissa ja katsottiin ympärillemme woah täällä on paljon ihmisiä nämä rullaportaat ovat pitkät tämä on ihmeellinen uusi kokemus -asenteella.
kuva 2: Arnolds pitkästä aikaa ja spinny vielä pidemmästä. Kuvassa näkyy myös punainen vasta-aseeni tuolloin iskua yrittäneeseen migreeniin. Aseen nimi oli Perttu, se piti inhimillistää että pystyin nielemään sen mahdollisimman nopeasti.
kuva 3: Söpö kauppa Itäkeskuksessa inspiroitti meidät tuunaamaan Julian kameran ja puhelimen ja minun oma puhelimeni nimeltään 성 sopi osaksi kolmikkoa täydellisesti.
kuva 4: "Mä otan kuvan Timo Soinista kun se seuraavaks menee ohi."
7.8.2011
Hassua, mutta se on elämää
Viime päivinä elämäni on koostunut
asioista jotka pitäisi hoitaa pois alta,
asioista joita teen pakollisia mielummin,
lentävistä miehistä,
lentävien miehien ilmiselvistä ihmissuhteista,
muutamasta naisestakin,
huutamisesta,
kauhunkiljaisuista,
kiljaisuista joiden aiheuttaja pitää elämäni ilmassa,
kolmeminuuttisista sanoja joita en ymmärrä,
sanoista jotka ymmärtää liiankin hyvin,
metsistä,
ajasta joka leikkii lyhyempää mitä oikeasti on,
matkalaukusta jota ei ole,
fyysisestä ahdistuksesta,
umpikujasta,
tekstistä,
nestemäisestä energiasta joka nostaa jalat maanpinnasta,
otuksista joita voin kutsua minun otuksiksini,
talosta joka saa uuden asukkaan,
heppoisesta ruokavaliosta,
siitä että sängyssänukkuminen on yliarvostettua,
helpottavasta oivalluksesta,
kultaakin kalliimmista sukulaisista,
paikoittaisesta ajatuksettomuudesta,
ajatuksista silloin kun niitä ei kaivata,
riemusta,
haikeudesta,
lentämisestä
ja ennen kaikkea siitä,
että en ymmärrä edessä siintävää uutta ja sen hetkellistä pysyvyyttä vieläkään.
asioista jotka pitäisi hoitaa pois alta,
asioista joita teen pakollisia mielummin,
lentävistä miehistä,
lentävien miehien ilmiselvistä ihmissuhteista,
muutamasta naisestakin,
huutamisesta,
kauhunkiljaisuista,
kiljaisuista joiden aiheuttaja pitää elämäni ilmassa,
kolmeminuuttisista sanoja joita en ymmärrä,
sanoista jotka ymmärtää liiankin hyvin,
metsistä,
ajasta joka leikkii lyhyempää mitä oikeasti on,
matkalaukusta jota ei ole,
fyysisestä ahdistuksesta,
umpikujasta,
tekstistä,
nestemäisestä energiasta joka nostaa jalat maanpinnasta,
otuksista joita voin kutsua minun otuksiksini,
talosta joka saa uuden asukkaan,
heppoisesta ruokavaliosta,
siitä että sängyssänukkuminen on yliarvostettua,
helpottavasta oivalluksesta,
kultaakin kalliimmista sukulaisista,
paikoittaisesta ajatuksettomuudesta,
ajatuksista silloin kun niitä ei kaivata,
riemusta,
haikeudesta,
lentämisestä
ja ennen kaikkea siitä,
että en ymmärrä edessä siintävää uutta ja sen hetkellistä pysyvyyttä vieläkään.
4.8.2011
Tajusin sen vasta nyt
Naurattaa vaikka olo tuntuu ehkä surulliselta.
Tasan kaksi viikkoa lähtöön. Ei, mua ei jännitä vieläkään. Ehkä kauhistuttaa, mutta aivan pienen hippusen verran. Pitäisi hoitaa muutamia käytännön asioita, kuten ruotsinkirjojen ostaminen, kampaaja ja kaivaa matkalaukku jostain. Ehkä miettiä, mitä otan mukaan, jotta osaisin arvioida lopullisen tavaramäärän. Huonekin pitäisi siivota. Kuten aina.
Onneksi käytännön asiat voi aina hoitaa hieman myöhemminkin.
Olen viime päivinä katsonut harvinaisen paljon laatuelokuvia ja kuunnellut laatumusiikkia. Kävin Helsingissäkin, kuljin junalla toista kertaa elämäni aikana ja olo tuntui maalaiselta metron korkeissa liukuportaissa. Helsingissä nimesin punaisen pillerin Pertuksi ja Perttu ei kärsinyt ollenkaan. Unirytmiänikin olen onnistunut nyrjäyttämään rankalla kädellä, se ei ole ikinä aikaisemmin ollut näin nyrjähtänyt ja pidän siitä. Nettipeli koukuttaa ja oloni on juuri nyt hupaisan haikea.
Ai niin, rakastumaankin olen ehtinyt.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)