Torstaina olimme kaveriporukalla katsomassa Black swan -elokuvan. En tiennyt siitä etukäteen mitään muuta, kuin että Natalie Portman oli voittanut parhaan naispääosan esittäjän Oscarin roolistaan tässä kyseisessä pätkässä ja että elokuvan tapahtumat sijoittuvat baletin maailmaan, en ollut nähnyt edes Black swanin traileria saatika sitten lukenut yhtäkään arvostelua. Jostain syystä tämä leffa vain kiehtoi ja kutsui katsomaan, onneksi. Muuten olisi jäänyt loistava puolitoistatuntinen näkemättä.
Elokuva piti ahdistavuudellaan katsojaa otteessaan koko ajan ja tämä oli osasyy siihen, miksi siihen kovasti tykästyin. Black swan muuttui alun kepeähköstä vaaleudesta loppuaan kohden niin visuaalisesti kuin tapahtumallisestikin tummasävyiseksi ahdistavuudeksi. En koskaan ole suuremmin välittänyt elokuvista, jotka edes vivahtavat lajityypiltään trilleriin, mutta poikkeus vahvisti tälläkin kertaa säännön - Black swanin aikana oikeastaan jopa nautin siitä, että mieleni teki olla katsomatta mitä tapahtuu.
Black Swan oli huikea sekä visuaalisesti, äänimaailmallisesti että ohjauksellisesti. En yhtään ihmettele sitä, että sen ohjaaja Darren Aronofsky (ohjannut aikaisemmin esimerkiksi loistofilmit The Wrestler ja Unelmien sielunmessu) sai työstään Oscar-ehdokkuuden. Tämä ehdokkuus ei todellakaan jäänyt Black swanin ainoaksi, se oli ehdolla myös parhaasta elokuvasta, kuvauksesta, leikkauksesta ja aikaisemmin mainitusta naispääosasta, jonka Natalie Portman ansaitusti pokkasi.
Ihmiset, menkää katsomaan tämä elokuva!
17.3.2011
Toivoton jumitus
Olavi Uusivirta - Betonikaupunki
"Vie minut takaisin betonikaupunkiin,
jonka varjoihin kadottiin.
Hukuta minut silmiisi yönsinisiin,
jättiläisen suolakyyneliin.
Pysäytä kellot siihen hetkeen,
kun sinulle antaudun,
ikuisesti mä olen sun.
Vie sinne missä kauan sitten
kadonnut hämärä ilta peittää
mun lumiset lapsenkasvot."
16.3.2011
Evensen näytti meille peukaloa!
Edelleen olen niin ekstaasissa Lahdesta. Vähän väliä iskee sellanen fiilis, että jumaleissön, ihan tosiaan olin siellä.
Olin siellä. Otin kahdeksansataa kuvaa. Seisoin paikallani viisi tuntia eikä se haitannut tippaakaan. Kuvasin videon Anders Bardalista joka jammailee menevän biisin tahtiin. Näin kun Thomas Morgenstern ja Tom Hilde heittivät high fivet. Näin Matti Nykäsen. Melkein rupesin itkemään silkasta onnesta. En tosin Nykäsen, vaan koko tapahtuman takia.
Miettikää nyt, miettikää, että Facebookissa puolivitsillä heitetty juttu...
...muuttui ihan totiseksi todeksi!
Hymyilempä typerästi juuri nyt. Naurattaa.
taikasanat:
fanityttöilen,
mäkihyppy,
rakastan,
tapahtumat
Hyppyristä täytyy ponnistaa
Tapahtuipa aikaisemmin tänään niin, että olin kävelemässä bussipysäkiltä kotiin ja voihkin surkeana mielessäni sitä, että pian joudun kävelemään kodilleni johtavan jyrkän ja jäisen mäen ylös. Siinä on tässä viime päivinä useimmiten kulunut noin kymmenen minuuttia koska se on tosiaankin niin sileä, että siinä voisi huoletta luistella. Ihan tosissani jo suunnittelin mielessäni, että miten aloitan postauksen lauseella: "Rakastan talvea, mutta nyt herra Halla on mennyt jo liian pitkälle."
Joku suurempi voima oli kuitenkin kerrankin kuullut avunhuutoni ja auttanut neitoa hädässä. Kun olin vajonnut syvimpään mahdolliseen mielen alakuloon tästä mäkifaktasta, katsahdan eteeni ja huomaan, että ko. mäki on hiekoitettu täysin! Tämä piristi mielialaani äärettömän suuresti ja kiitän valtavasti sitä jaloa ihmistä, joka kyseisen jaloakin jalomman teon oli tehnyt. Se tulee helpottamaan vastaisuudessakin elämääni äärettömän paljon.
Loputon rakkauteni, jota ylempänä vuodatin, ei siis missään tapauksessa johdu siitä, että muka olisin vetänyt lipat tämän rakastamani kumpareen laidalla sormin ja varpain laskettavan kertamäärän kuukauden sisällä.
Tänään koulussa luovan kirjoittamisen tunnilla teimme haikukokeiluja. Tämä tapahtui niin, että jokainen meistä leikkasi kirjoittamansa haikun (haiun? haikun?) säkeet erilleen ja vei toisen ja kolmannen säkeen pois, jonka jälkeen uusi haiku muodostettiin siten, että valittiin uusi toinen ja uusi kolmas säe kahdesta kasasta umpimähkään napaten.
Mun omasta, sattuman kasaamasta pikkurunosta tuli aivan kerrassaan ihastuttava.
Haistoin tänäänkin
mutta pystyn näkemään
ämpärissäsi.
Pidän tuosta varsin kovasti vaikka se onkin sekopäisen hassu. Ehkä juuri siksi siitä pidänkin koska se vain on täysin tyyliseni, ken tietää.
Päivän kokonaisfiilis:
14.3.2011
Fiiliskuva
Mua on muuten kuvailtu Paavo Pesusienessäkin uraa tekevän Jalmarin näköiseksi silloin, kun painan nenänpääni kiinni ylähuuleeni.
Otan sen yleensä kohteliaisuutena.
Peukalo-Evensen, nuorempi Määttä, Kuningaskotka ja toverit
Lauantai oli yksi mun tähänastisen elämäni fantastisimmista hienoimmista upeimmista päivistä koskaan.
Asioiden selkeyttämiseksi sanon, että olen tehnyt tämän postauksen äärimmäisen hysterian ja unenomaisen hattaratilan alaisena, joten pyydän, että pistätte juttujeni mahdollisen sekavuuden sen piikkiin. Jos selitykseni ei tästä vielä auennut, voin tarkentaa, että pääni sisällä pyörii alituiseen yksi sana, joka kuuluu näin:
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
Lauantaiaamuna matkamme hilpeä ja riemukas alkoi ja tämän kuvassa näkyvän siunatun auton renkaat suuntasivat kohti Lahden Salpausselän mäkihypyn maailmancupin joukkuemäken kilpailua. Tähän kyseiseen autoon olivat kuskin lisäksi ahtautuneet minun lisäksi Tuuli, Katri, Elina ja Eino. Matka tuntui kilometrimäärää ajatellessa kamalan pitkältä, 250 kilometriä kun oli, mutta ajallisesti se tuntui hurahtavan hetkessä.
Ajan saa hurahtamaan vallan helposti laulamalla mäkihyppyaiheisia lauluja, puhumalla vaan yleisesti rakentavasti kaikesta maan ja taivaan välillä ja pitämällä yhden ruokatauon jonka aikana maistoin ensimmäistä kertaa elämässäni paninia. Hysteria alkoi jo väreilemään ilmassa, kun Katri huomasi ikkunasta pienen siivun Salpausselän betonimäkeä, joka siis oli määränpäämme.
Kisatilanne oli hienompi kuin olin osannut kuvitella. Paikalla oli varmasti yli tuhat katsojaa ja me olimme ehdottomasti koko alueen parhaalla eturivipaikalla. Olimme myös varustautuneet kaikessa yksinkertaisuudessaan varsin loistavilla kylteillä, joilla kannustimme Suomea, Itävaltaa, Norjaa ja Thomas Morgensternin pipoa. Olimme sen reunustan melkein anoat Norja-kannattajat ja ehkä tämä oli osasyy siihen, kun maailmanennätysmies, norjalainen Johan Remen Evensen näki meidän kyltin niin se näytti meille peukaloa.
Toistan, ihminen, joka on hypännyt pisimmälle kuin KUKAAN KOSKAAN IKINÄ MILLOINKAAN huomioi meidän kannustuksen! Voin sanoa, että tästä riittää iloa äärettömän pitkäksi aikaa. Kisat huipentuivat luonnollisesti palkintojenjakoon, Matti Nykäsen hyppyrinnokalta vetämään yhteen biisiin ja tajuttoman hienoon musiikin kanssa yhteensopivaan ilotulitukseen. Voitti muuten Turun kultturipääkaupunkiavajaisten paukutukset aika kunnialla.
Näimme Janne Ahosen ja Adam Malyszin ennen kuin he lopettavat uransa ja olen siitä äärimmäisen onnellinen. Meidän mäkihyppykatselu-uramme taas ei todellakaan lopu, joten tulevia seikkailuja odotellessa!
Asioiden selkeyttämiseksi sanon, että olen tehnyt tämän postauksen äärimmäisen hysterian ja unenomaisen hattaratilan alaisena, joten pyydän, että pistätte juttujeni mahdollisen sekavuuden sen piikkiin. Jos selitykseni ei tästä vielä auennut, voin tarkentaa, että pääni sisällä pyörii alituiseen yksi sana, joka kuuluu näin:
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
Lauantaiaamuna matkamme hilpeä ja riemukas alkoi ja tämän kuvassa näkyvän siunatun auton renkaat suuntasivat kohti Lahden Salpausselän mäkihypyn maailmancupin joukkuemäken kilpailua. Tähän kyseiseen autoon olivat kuskin lisäksi ahtautuneet minun lisäksi Tuuli, Katri, Elina ja Eino. Matka tuntui kilometrimäärää ajatellessa kamalan pitkältä, 250 kilometriä kun oli, mutta ajallisesti se tuntui hurahtavan hetkessä.
Ajan saa hurahtamaan vallan helposti laulamalla mäkihyppyaiheisia lauluja, puhumalla vaan yleisesti rakentavasti kaikesta maan ja taivaan välillä ja pitämällä yhden ruokatauon jonka aikana maistoin ensimmäistä kertaa elämässäni paninia. Hysteria alkoi jo väreilemään ilmassa, kun Katri huomasi ikkunasta pienen siivun Salpausselän betonimäkeä, joka siis oli määränpäämme.
Kisatilanne oli hienompi kuin olin osannut kuvitella. Paikalla oli varmasti yli tuhat katsojaa ja me olimme ehdottomasti koko alueen parhaalla eturivipaikalla. Olimme myös varustautuneet kaikessa yksinkertaisuudessaan varsin loistavilla kylteillä, joilla kannustimme Suomea, Itävaltaa, Norjaa ja Thomas Morgensternin pipoa. Olimme sen reunustan melkein anoat Norja-kannattajat ja ehkä tämä oli osasyy siihen, kun maailmanennätysmies, norjalainen Johan Remen Evensen näki meidän kyltin niin se näytti meille peukaloa.
Toistan, ihminen, joka on hypännyt pisimmälle kuin KUKAAN KOSKAAN IKINÄ MILLOINKAAN huomioi meidän kannustuksen! Voin sanoa, että tästä riittää iloa äärettömän pitkäksi aikaa. Kisat huipentuivat luonnollisesti palkintojenjakoon, Matti Nykäsen hyppyrinnokalta vetämään yhteen biisiin ja tajuttoman hienoon musiikin kanssa yhteensopivaan ilotulitukseen. Voitti muuten Turun kultturipääkaupunkiavajaisten paukutukset aika kunnialla.
Näimme Janne Ahosen ja Adam Malyszin ennen kuin he lopettavat uransa ja olen siitä äärimmäisen onnellinen. Meidän mäkihyppykatselu-uramme taas ei todellakaan lopu, joten tulevia seikkailuja odotellessa!
taikasanat:
elän,
fanityttöilen,
mäkihyppy,
tapahtumat,
yay
10.3.2011
Onkohan tämä enää edes sallittua
Olen onnellinen.
Olavi Uusivirran Betonikaupunki soi.
Yö odottaa että menisin nukkumaan.
Jotta voisin aamulla herätä ja mennä kouluun.
Koska sinne juuri nyt haluan ihan kamalasti.
Tiedän, missä sielunotukseni tulevat siellä olemaan.
Ylihuomenna lähdemme Lahteen.
Ylihuomenna. Sille on jo oma sana.
Se ei ole enää ensi kuussa, ensi viikolla tai kolme päivän päästä.
Se on ylihuomenna ja naurattaa kun ajattelen sitä.
Vihdoinkin.
Rakastan sitä faktaa, että
mulla on lähelläni pöhköjä hassuja täysin pähkähulluja otuksia.
Ne sujauttaa kirjastonkirjan väliin salaisuuden jossa on sydämiä
kieriskelee lattialla
leikkii majavaa ja linnunmunaa
ja lyö itseään viholla naamaan koska tuntui siltä.
Ja tietenkin siksi koska vihko on pyhä.
Voisin vain muuttua pelkäksi hymyksi
ja liimautua vaikkapa kevääntulon sulattamaan lumeen.
Pyrähtäisin lentoon jos osaisin.
Oikeastaan, mähän osaan.
9.3.2011
Google, maailman lahja bloginpitäjille
KUTEN jokainen bloggerissa omaa virtuaalipäiväkirjaansa pitävä henkilö varmasti tietää, on olemassa eräs hauska asia, johon ylläpitäjä pääsee käsiksi bloginsa backstagella. Tämä kyseinen hauska asia on nimeltään TILASTOT, joka ystävällisesti ilmoittaa blogissa käyneiden määrän, kävijöiden maat ja myös esimerkiksi sen, millä Googlen hakusanoilla blogiin on löydetty.
NÄMÄ kyseiset hakusanat aiheuttavat äärimmäistä hilpeyttä ja piristävät kummasti Aman päivää tuon tuosta. Ajattelin jakaa kanssanne muutamia hakusanojen helmiä, joille nauran edelleen.
WWW ANTTI TUISKU - kyllä, Ananasmania on täysin oikea paikka löytää Antti Tuiskun omat kotisivut, olenhan herrasta valtavan paljon täällä kirjoitellut.
JUKKA RASILA HOMO - tämä jaksaa hämmentää mua edelleen syvästi. Syvästi.
BUSSIKUSKIN HATTU (x2) - come on, ihmiset. Kaksi kertaa tällä hakusanalla? Miksi te googlaatte bussikuskien hattuja? Ei niillä edes ole moisia, paitsi siviilissä, ja silloinkin se on ihan bussikuskien itse päätettävissä että käyttääkö päähinettä vai ei.
ELOSSA RAAHAUTUMINEN - tämä ei kyllä vaadi selityksiä. Siitähän blogissani on syvemmällä tasolla kyse aivan täysin. Laittaa vaan miettimään, että mitä tällaista googlaava ihminen odottaa saavansa tuloksiksi. Elossaraahautumisohjeita? Mä puolestani suosittelisin lääkäriä.
MANGA PIKNIK - kyllä, järjestän niitä joka viikonloppu manga_ystävieni kanssa.
AIKA LENTÄÄ - lentäähän se.
ARVOITUKSIA KOULULAISILLE (x7) - seitsemän kertaa. Seitsemän kertaa! Toivon, että etsijät löysivät täältä hakemansa. Näitä tätä googlaavia tulee edelleen mun blogiin aika säännöllisesti.
Ja lopuksi olen säästänyt ehdottoman suosikkini, joka kuuluu näin:
DROMEDAARI-ISÄ! En vaan kestä, mikä ihmisiä oikeasti mietityttää kun ne googlailee tällaista?
Siinä oli kaikki tällä kertaa! Päätän tämän postauksen kuvaan, joka on vaan yksinkertaisesti liian ihana. Kyllä, fanityttöilen epäsopivissa kohdissa silloin kun haluan. Kiitos hei.
NÄMÄ kyseiset hakusanat aiheuttavat äärimmäistä hilpeyttä ja piristävät kummasti Aman päivää tuon tuosta. Ajattelin jakaa kanssanne muutamia hakusanojen helmiä, joille nauran edelleen.
WWW ANTTI TUISKU - kyllä, Ananasmania on täysin oikea paikka löytää Antti Tuiskun omat kotisivut, olenhan herrasta valtavan paljon täällä kirjoitellut.
JUKKA RASILA HOMO - tämä jaksaa hämmentää mua edelleen syvästi. Syvästi.
BUSSIKUSKIN HATTU (x2) - come on, ihmiset. Kaksi kertaa tällä hakusanalla? Miksi te googlaatte bussikuskien hattuja? Ei niillä edes ole moisia, paitsi siviilissä, ja silloinkin se on ihan bussikuskien itse päätettävissä että käyttääkö päähinettä vai ei.
ELOSSA RAAHAUTUMINEN - tämä ei kyllä vaadi selityksiä. Siitähän blogissani on syvemmällä tasolla kyse aivan täysin. Laittaa vaan miettimään, että mitä tällaista googlaava ihminen odottaa saavansa tuloksiksi. Elossaraahautumisohjeita? Mä puolestani suosittelisin lääkäriä.
MANGA PIKNIK - kyllä, järjestän niitä joka viikonloppu manga_ystävieni kanssa.
AIKA LENTÄÄ - lentäähän se.
ARVOITUKSIA KOULULAISILLE (x7) - seitsemän kertaa. Seitsemän kertaa! Toivon, että etsijät löysivät täältä hakemansa. Näitä tätä googlaavia tulee edelleen mun blogiin aika säännöllisesti.
Ja lopuksi olen säästänyt ehdottoman suosikkini, joka kuuluu näin:
DROMEDAARI-ISÄ! En vaan kestä, mikä ihmisiä oikeasti mietityttää kun ne googlailee tällaista?
Siinä oli kaikki tällä kertaa! Päätän tämän postauksen kuvaan, joka on vaan yksinkertaisesti liian ihana. Kyllä, fanityttöilen epäsopivissa kohdissa silloin kun haluan. Kiitos hei.
taikasanat:
fanityttöilen,
höpötän,
mäkihyppy,
random
8.3.2011
Pikku-Hildeään rakastaen
ALLAOLEVA kappale tiivistää tämänhetkiset kiinnostuksenkohteeni täysin. Biisikin on kaikenlisäksi hyvä ja osuvasti sanoitettu, ainakin näin laulun teemaan addiktoituneena. Pahoittelen tässä täysin julkisesti osalle ystävistäni sitä, miten mun suusta tuleva materiaali liittyy suurimman osan puheajastani mäkihyppyyn. Pakko sanoa, että en kuitenkaan syyllisty tähän paheeseen yksin, omistanhan myös aikaisemmissa postauksissa mainitun mäkihyppyfanaatikkoporukkani.
MÄKIHYPPY hiipi tajuntaani katalasti vallitsevaksi kapasiteetinviejäksi melkein varkain. Saan kiittää siitä ystävääni Einoa, minkä ovelan otusystävän omistankaan. Aluksi ajattelin, että no onhan tämä ihan hauskaa katsottavaa, kommentaattorien letkautukset olivat hassuhkoja ja koko laji omituisen absurdi. Kun olin katsonut televisiosta muutamat ensimmäiset kisani, mäkihyppytarraajaksikin kutsuttu olio alkoi kiemurrella aivopoimuihini ja tässä sitä ollaan - täysin tähän jaloon lajiin kilahtaneena.
KILAHTANEISUUDESTANI kertoo se, että voin keskustella mäkihypystä kyllästymättä äärimmäisen kauan. Kolme tuntia mäkihyppykeskustelua ei tuota mulle yhtään mitään ongelmia. Tuskin aiheuttaisi pidempikään aika, en ole tähän asti ehtinyt moista kenenkään kanssa kokeilemaan. Pitäisi varmaan. Jos puheeni häirintyneestä mielentilastani eivät jotakuta vakuuta, voin kertoa sen, että puhelimeni taustakuva ja soittoääni ovat myös valikoitu tämän jumalten urheilulajin mukaan, kuten myös koulutuntieni tylsyystaideteokset. Ja tumblrini.
JA KYLLÄ, tämän viikon lauantaina meitä kutsuu Lahden Salpausselkä ja mäkihypyn maailmancupin osakilpailun joukkuemäki. Olen siitä niin äärimmäisen innoissani, että jos en kykene fyysisen minäni kautta hyppimään tai muuten vaan hysteerisesti räpeltämään innostuksesta ympäriinsä, suoritan näitä samoja toimintoja henkisesti. Tätäkin kirjoittaessani hymyilen kuin mikäkin idiootti. Täysin mäkihyppykilahtanut idiootti.
JOS lukijoissani piileskelee mäkihyppyotuksia, HIHKUKAA, HEILUKAA ja HUUDELKAA olemassaolossanne! Haluan ehdottomasti tietää jos jossakussa teistä asuu samanlainen hyppyotus kuin ruudun tällä puolella.
MÄKIHYPPY hiipi tajuntaani katalasti vallitsevaksi kapasiteetinviejäksi melkein varkain. Saan kiittää siitä ystävääni Einoa, minkä ovelan otusystävän omistankaan. Aluksi ajattelin, että no onhan tämä ihan hauskaa katsottavaa, kommentaattorien letkautukset olivat hassuhkoja ja koko laji omituisen absurdi. Kun olin katsonut televisiosta muutamat ensimmäiset kisani, mäkihyppytarraajaksikin kutsuttu olio alkoi kiemurrella aivopoimuihini ja tässä sitä ollaan - täysin tähän jaloon lajiin kilahtaneena.
KILAHTANEISUUDESTANI kertoo se, että voin keskustella mäkihypystä kyllästymättä äärimmäisen kauan. Kolme tuntia mäkihyppykeskustelua ei tuota mulle yhtään mitään ongelmia. Tuskin aiheuttaisi pidempikään aika, en ole tähän asti ehtinyt moista kenenkään kanssa kokeilemaan. Pitäisi varmaan. Jos puheeni häirintyneestä mielentilastani eivät jotakuta vakuuta, voin kertoa sen, että puhelimeni taustakuva ja soittoääni ovat myös valikoitu tämän jumalten urheilulajin mukaan, kuten myös koulutuntieni tylsyystaideteokset. Ja tumblrini.
JA KYLLÄ, tämän viikon lauantaina meitä kutsuu Lahden Salpausselkä ja mäkihypyn maailmancupin osakilpailun joukkuemäki. Olen siitä niin äärimmäisen innoissani, että jos en kykene fyysisen minäni kautta hyppimään tai muuten vaan hysteerisesti räpeltämään innostuksesta ympäriinsä, suoritan näitä samoja toimintoja henkisesti. Tätäkin kirjoittaessani hymyilen kuin mikäkin idiootti. Täysin mäkihyppykilahtanut idiootti.
JOS lukijoissani piileskelee mäkihyppyotuksia, HIHKUKAA, HEILUKAA ja HUUDELKAA olemassaolossanne! Haluan ehdottomasti tietää jos jossakussa teistä asuu samanlainen hyppyotus kuin ruudun tällä puolella.
7.3.2011
Kiitos, RKP-mies
Tulossa harvinaisen tekstipainoitteinen postaus, tänään olen tekstituulella.
Tänään oli loistava päivä ja haluaisin jakaa päivän loistavuuden myös teidän kanssanne. Päiväni yhteenlaskettu fiiliskeskiarvo oli suurinpiirtein sivulla näkyvän gifin luokkaa, jossa Norjan mäkihyppymaajoukkueen Anders Jacobsen esittelee huimia tanssitaitojaan. Tunnelma on siis suhteellisen korkealla.
Vaikka viikonloppuna multa jäi yksi yö välistä, se ei mitenkään hidastanut meikäläistä tänäaamuna kun ponkaisin kuudelta ylös kuin mikäkin vieteri - ensimmäinen ajatukseni nimittäin oli, että pääsen taas näkemään friikkiystäväni! Koulukin on nykyään varsinaista juhlaa, riennän sinne aamuisin kummallisen mielissäni.
Koulupäivä sujuikin suhteellisen rattoisasti mäkihyppyturinoiden merkeissä ja viimeinen tunti jäi pois! Sen päälle osui varsin onnekkaasti nimittäin lukiossamme järjestetty vaalipaneeli, jossa useamman puolueen edustajat keskustelivat keskenään annetuista aiheista. Tuokio oli varsin mielenkiintoinen ja pakko sanoa, että puolueiden edustajat eivät ainakaan lieventäneet päähäni pinttyneitä ulkonäkö- ja puhetapastereotypioita näiden kyseisten ryhmien edustajista. RKP:n norjalaissyntyinen mies oli äärimmäinen piristys!
Koulun jälkeen suuntasimme suurella porukalla Robert's coffeehen, jossa kävimme pitkät tuokiot keskusteluja ties mistä. Väen pikkuhiljaa vähentyessä keskustelunaiheiden teematkin vaihtuivat ja mun on aivan pakko sanoa, että tänään käydyt useamman tunnin jutustelut olivat äärimmäisen vapauttavia ja kaivattuja. Jos jotain asiaa rakastan ihmiselämässä, niin pitkiä, syvällisiä ja luottamuksellisia keskusteluja johon kaikki osallistuvat.
Toistan edelleen samaa mitä sanoin myös viime postauksessa - samalla aivolähetintaajuudella olevat ystävät ovat yksi tämänhetkisen elämäni perusedellytys.
6.3.2011
Mäkihyppyiltamat - "Juhlita koskaan ei Gregorin häitä"
Heti aluksi sanon kaikille ohjeen, jonka olen varmasti kertonut myös aikaisemmin - hommatkaa itsellenne omituisia, sekopäisiä ja täysin haksahtaneita kavereita. Se kannattaa, ihan mielenterveydenkin kannalta.
Mulla on tällaisia ystäviä ja se on äärettömän ihanaa. Se tuli taas todistettua, kun perjantaina hilauduimme Einon, Elinan ja Katrin kanssa Tuulille pitämään rankasti mäkihyppypainoitteista iltaa. Kameraa en tietenkään tajunnut ottaa mukaani, muiden kameroiden sisältöä en jaksa odottaa lähetettäväksi. Alla oleva kuva on piirretty iltpäivän hysteerisinä tunteina Tuulin toimesta.
Katsoimme kaksi mäkihyppyaiheista leffaa, suomalaisen Matin ja korealaisen Take offin, jonka opetus oli se, että jos itse olet saanut kipsin jalkaasi koska kaaduit sumun takia, älä pistä kehitysvammaista yhdeksänvuotiasta pikkuveljeä asialle. Lauantaina katsoimme myös vähän MM-Osloa ja pidimme sekä mäkihyppytreenit että viralliset kuvaukset meidän omaa mäkihyppyjoukkuettamme varten.
Yllä näette Vieras-Korean virallisen mäkihyppyjoukkueen yhteiskuvan. Joukkueen sponsorina toimii kuka muukaan kuin Red bull!Ilta venyi yöksi ja yö vahingossa aamuksi ja heh, mä en nukkunut ollenkaan, kuten ei moni muukaan. Tuli sitten sellaiset noin 40 tunnin valvomiset mutta ei haittaa kun ei ainakaan vielä ole tullut migreenikohtausta. Viesti teille, joukkuetoverini: ootte ihan mahtavia vaikka Morgi onkin kuningas Harald.
Olen laajentanut otettani internetin ihmeellisessä maailmassa, nyt mut löytää myös TUMBLRISTA.
taikasanat:
elän,
mäkihyppy,
ystäväiset
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)