Marraskuukin pääsi yllättämään

Miten aika on kulunutkaan muutaman viime kuukauden aikana, sitä ei saa kiinni juoksemallakaan. Lukuvuoden ensimmäinen koeviikkokin oli vasta korkeintaan kolme päivää sitten ja seuraava siintää jo kahden viikon päässä. Tuntuu myöskin siltä, kuin olisin kirjoittanut viimeisimmän tekstini tänne korkeintaan puolitoista viikkoa sitten, vaikka todellisuudessa tämän ja aikaisemman kirjoituksen väli on häpeälliset kaksi kuukautta. Olen tosin ollut historiallisen kiireinen koulujen alkamisen jälkeen ja selkeästi olen myös kadottamassa normaalin ihmisen ajantajun, joten ihmekös tuo.

Talvikin otti ja tuli. Eipä tuolla enää kamalasti lunta ole, valitettavasti, mutta toivotaan että se palailee pian takaisin. En nimittäin Skotlannissa (ei-yllättäen, mutta surukseni) kokenut kunnollista talvea, joten proper talvi varustettuna luuytimiin asti pureutuvilla pakkasilla ja metrin lumikinoksilla olisi erittäin tervetullut. Mulla oli ensimmäinen ajotunti juuri sinä päivänä, kun kaikki lumi ja loska olivat edeltävänä yönä jäätyneet herttaiseksi tappajajääpeitteeksi. Kyseisen ajotunnin olosuhteet tosin olivat etukäteen pelottavammat kuin itse ajotilanteessa, luojan kiitos.

Edellisviikonloppuna pidimme friikkiporukalla Harry Potter -teemasyömingit. Oli varsin mukavaa vain istua pöydän ääressä (tuvittain, luonnollisesti), puhua joutavia, pelata rikkinäistä puhelinta (tai, siis, Errolia, koska Harry Potter) ja ahtaa naamat täyteen herkullisia leivonnaisia, karkkia ja tietysti Valion vaniljakastiketta, jota varsinkin Korpinkynnen ja Puuskupuhin pöydänpää jumaloi yli kaiken. Itse kuulun siis Korpinkynteen, ihan virallisestikin (eli Pottermoren lajitteluhatun kautta, se on ultimaalinen totuus).

Voih, lunta. Ja kaunis (nope, nope, nope) Kaarinan vesitorni taustalla.

Tänään tiemme vei Klassikkon lukioon valokuvaus kakkosen merkeissä. Tehtävänämme oli kuvata kyseistä lukiota Juhiksen rehtorin valmistelemaan esitteeseen, joka esittelee Juhiksen ja Klassikon yhdistymistä. Pakko sanoa, että paikalla ei ollut kovinkaan innostunutta porukkaa. Rakennuksia on muutenkin hivenen tylsä kuvata, sillä niiden rakenteissa ei juurikaan ole eloa. Kiinnostavien kuvakulmien ja muotojen etsiminen tosin toi tehtävään suuresti mielekkyyttä.

Yllä on minun henkilökohtainen kannanottoni Juhana Herttuan lukion ja Klassikon yhdistämiseen. Kuvan ottopaikkana toimi Klassikon piha ja ko. laatikkorakennus tuolla taustalla komeileekin. Itse siis tulen suorittamaan lukion kolmosvuoteni Klassikossa, tai siis Turun Klassillisessa lukiossa. Mielestäni Turun lukioiden keskittäminen keskustaan muutamaksi jättilukioksi on typerää. Aamen.

Puistohuveja

Viime viikonloppuna Eino ajoi ja pala friikkiporukasta istui kiltisti takapenkillä. Kohteessa oli erittäin mukavaa, päästimme sisäiset lapsemme valloilleen ja ei ole varmaan koskaan viirottanut niin monta tuntia putkeen. Näimme tanssivien karhujen lisäksi äärettömän coolin jarrumiehen ja yhden työntekijän jonka nimi oli ehkä Puudeli. Vastaan tuli myös tyttö päällään Vote Saxon -huppari ja se ilahdutti suuresti Einoa ja Amaa. Kohtasimme jarrumiehen, Puudelin ja whovianin lisäksi jättihattaran, joka ei loppunut koskaan.

Koulukin sitten alkoi tänään. Pelotti bussimatkalla hieman, se tosin oli turhaa. Muutaman viikon päästä varmaan tuntuu siltä, etten olisi Juhiksesta pois ollutkaan. Juhis on muuten paras lukio maan päällä. Itken karvaita kyyneleitä, kun meidät ensi vuonna yhdistetään Klassikkoon.

Ps. Enää 76 päivää ja Assassin's Creed III julkaistaan. En tosin jaksaisi odottaa päivääkään.

Skottimaan ylänummilla jalo sieluni vaeltaa, osa 3/3

Heh, pakko myöntää että olin täysin unohtanut näiden kuvien olemassaolon. Eihän ne ehtineet kuin parisen kuukautta mun Flickr-tilillä homehtua, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, right? Mun unohdus kuitenkin mahdollistaa sen että pääsen nyt värittämään kuvatylsää virtuaalipäiväkirjaani kamerani tuotoksilla.

Nämä kauniit maisemat mä kolmen viikon päästä tuun sitten jättämään. On aika ristiriitaiset fiilikset, sillä en tiedä pitäiskö mun olla surullinen lähtöni takia vai iloinen kotiinpaluuni vuoksi. No, tänne varmaankin tulen ennen lähtöäni parkumaan, silloin sitten nähdään millaiset on fiilikset. Ei sitä oikeastaan voi ennustaa että miltä musta tuntuu. Kun mä lähdin tänne syksyllä, luulin että olisin parkunut kuin pikkuvauva ja ollut tajuttoman jännittynyt. No, kumpikaan noista ei tapahtunut, siksi en tiedä että mitä tämäkään tuo tullessaan.

Kevät pukeutuu Portobelloon

Tänään me mentiin Edinburghin lähikaupunkiin Portobelloon, joka on kuuluisa sen upeasta hiekkarannasta. Siellä tosiaan oli tajuttoman kaunista ja joku meistä kuvailikin sitä sanomalla, että se on sellainen kaupunki jossa silmät ja sielu lepää, kaikkialla on vaan niin idyllistä. Sääkin oli meille suotuisa ja kevät on todellakin jo täällä. Antaa kuvien puhua puolestaan!










Samalta reissulta mukaan tarttui enemmänkin kuvia, niitä levittelen tänne myöhemmin!

Iltakuulumispalasia ja hitaasti takaisinhiipivä yskä

x Olen kuunnellut tätä biisiä kun lenkkeilen. Se pitää mut juoksemassa vaikken jaksaisi – rytmi, basso, melodia, ne on sanoinkuvaamattoman täydellinen yhdistelmä tahdonvoimamusiikkiin.

jälkikommentti: en tiedä miksi, mutta mulla ainakin tuo ylläoleva youtubejuttu alkoi vammaamaan yllättäen, pahoittelen. no, pääseepä siitä ainakin sit youtubeen kuunteleen.

x Opettajien etunimien selvillesaaminen on edelleen niin huvittavaa kun on kutsunut niitä puoli vuotta Ms/Mrs/Mr + sukunimi -yhdistelmällä. Kuka olis tiennyt, että huumoriveikkoryhmänohjaajaopen etunimi onkin Billy tai että tiukkapipo-opon nimi on Ross? Hihi.

x Olen kuollut lempibändilleni aina vaan uudelleen ja uudelleen. Olen huomannut, että voin kuunnella tätä bändiä aamusta iltaan ja en vain kykene kyllästymään.

x Mun design-kurssin päättötyönä teen albumijulistetta tälle kyseiselle bändille, se tulee olemaan epic! Me ei tuntien aikana muuten saada kuunnella musiikkia, mutta mä sain opettajalta salaisen luvan kuunnella musiikkia kunhan pidän kuulokkeet mun hiuksien alla – se siis tarkoittaa että kaks tuntia kouluajastakin saan näiltä herroilta korvan- ja silmänruokaa.

x Pelkään, että tulen taas kipeäksi. Suomessa en ollut flunssassa melkein koskaan mutta täällä jumalat tuntuu rankaisevan mua pikkuisestakin huivivapaasta alueesta mun kaulassa. Eikä täällä ole edes pakkasta! Tiedättekö sen tunteen kun nieleminen tuntuu epämiellyttävän työläältä muttei kuitenkaan satu? Se yleensä edeltää jäätävää kurkkukipua ja mulla on tuntunut tollaiselta jo monta päivää.

x Jostain syystä mun unentarve on vähentynyt muutamalla tunnilla. Illalla yleensä menen yhdentoista aikaan nukkumaan ja herään kahdeksalta, mutta en saa unta ennen kahtatoista ja herään seitsemän, puoli kahdeksan maissa. En toki valita, tuntuu vain hieman oudolta kun tämä ei oo yhtään mun tapaista.

x Ylihuomenna on maaliskuu, hui! Se tarkoittaa sitä, että maaliskuun puolessavälissä me lätkitään viikonlopuksi ETS:n (meikän paikallisjärjestö) järjestämälle ylämaamatkalle, jossa kierrellään mm. Loch Nessillä ja Harry Potter -maisemissa.

Täällä talvi on keltainen

Eli neljän tunnin kävelymatka Arthur's seatillä, Edinburghin korkeimmalla kohdalla. Huipulla tuuli.

Menisin uudelleenkin.

Edinböri ja pieni suklaapuoti

Eilen mun luvattu kaupunki kutsui taas, tällä kertaa sitä koluttiin viiden henkilön voimin. Kuten sanoin eilen, meidän oli tarkoitus mennä ACTA-mielenosoitukseen, mutta se koko tapahtuma osoittautui liian epäjärjestäytyneeksi ja sekavaksi, puhumattakaan porukan vähyydestä. Tämän takia me ei jaksettu siellä enää norkoilla, vaan viidentoista minuutin pohdiskeluajan jälkeen me lähdettiin seikkailemaan muualle. Sinänsä aika harmi, että protestia ei järjestetty, olisin halunnut osallistua. Helsingissä vastaavan mielenosoituksen järjestäminen onnistui lähes kolmensadan hengen voimin, mutta täällä se epäonnistui, pah.

Itseämme lohduttaaksemme taivalsimme sitten keskustan toiselle laidalle pikkuruiseen suklaakauppaan. Tämä kyseinen suklaakauppa oli aivan ihana! Valitettavasti mulla on siitä vain kaksi kelpoista kuvaa, koska kaikki tämän postauksen kuvat on otettu norjalaistoverini toimesta hänen omalla kamerallaan ja sen puodin epävaloisuus riiteli aika pahasti peruspokkarin kanssa. Huomenna menen tosin kaupunkiin uudestaan. Tällöin minä plus Ruben aiomme tehdä suklaakauppaan vierailun yhdessä, tämä luonnollisesti tarkoittaa että kuvia tulee valumaan tännekin. Täten suklaapuodista pölisen enemmän huomenissa!

Edinburghissa on muuten joka puolella puhelinkoppeja! Niitä ei kyllä Suomessa nää ollenkaan mutta täällä moisia löytyy tuplat vähintään jokaisesta korttelinkulmasta. Puhelinkoppien soveltuvuus herpderpkuvien ottamiseen testattiin myös norjatoverin kanssa. Toimii hyvin. Testattu on sekin, että puhelinkoppiin mahtuu neljä henkilöä kun vähän vetää vatsaa sisään. Viisi menee jos se viides on pieni. Tykkään muuten mun kynsistä kovasti, hoho.

Kävelymatkalla suklaapuodille me huomattiin että The Festival Theatressa oli meneillään Talentin alkukarsinnat! Munmuistaakseni brittiversiota tästä kyseisesti sarjasta tulee toisinaan Suomen toosastakin ulos. Me ei kuitenkaan voitu ainoostaan ohittaa tätä tapahtumaa vaan me tarkoilla silmillämme tutkiskeltiin jonottavaa porukkaa ja yritettiin painaa mieleemme kaikki voitokkailta näyttävät kasvot, että voidaan sitten tulevaisuudessa sanoa, että mä tiesin ton jo ennen kun se voitti talentin.

Allaoleva kuva on loistava, koska Caroline hymyilee kauniisti ja on muutenkin kokovartalonätti ja mä vaan näytän siltä kuin olisin juuri tajunnut että jätin vahingossa valkosipuliranskanleivän uuniin ja uunin päälle kun lähdin kotoota tai et missasin mun lennon Suomeen tai jotain muuta vastaavan kamalaa. Totuus ei tällä kertaa kylläkään oo tarua jänskempää, mä oikeesti vaan pistän keskittyneesti hiuksiani. Tämä kuva siis todistaa sen, että suurin osa mun ja norjatoverin yhteiskuvista epäonnistuu koska aina kun toinen edustaa niin toinen todellakaan ei.

Alla Laura ylittää katua ja on muutenkin vaan tosi hurja. Siinä näkyy myöskin hypereksoottinen kakskerroksinen bussi. Täällä valtaosa busseista on siis double-deckereitä, yksikerroksiset on käytössä vaan silloin, kun tuulet on järkyttävissä lukemissa ja ei haluta ottaa sitä riskiä että kaksikerroksinen bussi kellahtaisi kumoon. Allaoleva bussi on näköjään kuviointien perusteella 15... Me kerran Carolinen kanssa otettiin se kun oltiin tulossa koulusta ja saatiin sitten kolmen tunnin ekstrareissu kun ei bussin ja meidän päämäärät oikeen kohdannut.

Täällä bussihommelit on muutenkin erilaisia kuin Suomessa. Busseissa ei ikinä ole muuta kuin etuovi, joka tuottaa ihan liikaa hankaluuksia, varsinkin yksikerroksisissa. Yksikerroksiset kun on yleensä ihan täyteenpakattuja ja porukka seisoo, yritäppä sitten päästä ihan takatakarivistä bussin etuosaan kun bussin keskikäytävää tukkii kolmekymmentä henkeä kuin säilykepurkissa. Busseissa ei myöskään voi ostaa lippua seteleillä, raha pitää olla tasan ja siellä ei saa vaihtorahaa. Ja vielä! Busseja ei tarvi heilauttaa pysäkille, riittää kun astuu askeleen pysäkiltä kadullepäin kun näkee ko. ajoneuvon lähestyvän.

Bussinsisältö kakkoskerroksesta, naiset ja herrat! Hurjaa.

Rakastan Edinburghia aina vaan enemmän

Tänään toinen mun lempikaupungeista sai taas taas yhden vierailun lisää, kun päätettiin käydä spontaanisti piipahtamassa siellä. Rakastan rakastan rakastan sitä, että täällä busseja menee jotain kymmenen minuutin välein arkipäivisin kaupunkiin vaikka semilandella asunkin, se sallii pysäkille randomisti kävelemisen ilman ikuisuuksia kestävää odottelua sateessa.

St. Andrew's Squarella, eli näin suoraan suomennettuna Pyhän Anteron Neliössä, Edinburghin keskustassa on pystytetty jonkunlainen valokuvanäyttely! Siel on esillä kaikkee sairaan huikeeta, enimmäkseen kuvia jotka on otettu mikroskoopeilla, superkaukoputkilla tai vaikka röntgenlaitteilla. Olisin halunnut pyöriä siellä pidempään mutta muilla oli niin suuri nälkä et mut revittiin aika nopeasti sieltä pois. Ruoka meni taiteen edelle.

Tällä kertaa ruoka tosiaankin oli taidetta täyttävämpää ja älyttömän hyvää! Halpaakin vielä, massiivinen annos kana-kinkku-tofu-katkarapu-paisti-vihannes-nuudelihöskää oli vaan jotain neljä euroa! Herranjestas, tohon paikkaan me tullaan kyllä menemään uudestaan. Me saatiin jopa ilmaseks vihreetä teetä juomaks.

Pahoittelen valtavan pitkää jättikuvaa, vakuutan että se on erittäin oleellinen! Halusin jakaa kanssanne tämän massiivisen pylväspatsaan aikaisemminkin mainitulla Pyhän Anteron Neliöllä. Se siis on tosi korkea ja jotain kolmesataa vuotta vanha, huijui.

Tämä tolppa on puistossa, jossa kymmenet Occupy Edinburgh (LINKKI!) -aktivistit telttaili neljä kuukautta! Siis mitä? Puisto oli kuitenkin täynnä telttoja ja erilaisia kylttejä ja me toivottiin että ne olis ollut siellä vieläkin et me oltais saatu siitä  keskellä kaupunkia olevasta teltta-armeijasta kuvia, mutta ne oli vissiin vähän aikaa sitten lätkiny menemään, kun Edinburghin valtaapitävät ei enää oikein tykkäillyt tästä protestista keskellä keskustaa.

Ainoo merkki protestoijien aikaisemmasta paikallaolosta oli telttojenmuotoiset kuivuneet kohdat ruohossa ja kravatit tuon pylväspatsaan alaosassa olevien kotkien kaulassa. Noita kotkia on siis neljä ja niillä kaikilla on söpönväriset kravatit. Se tuo aivan ihanaa piristystä tylsänharmaaseen tolppaan, ainakin mun mielestä. Ainakin mä toivon, että vaikka aktivistit lähti niin kravatit jäis pidemmäkskin aikaa.

Huomenna lähden muuten itsekin mielenosoitukseen ja leikkimään Skotlannin kansalaista. Keskustassa nimittäin alkaa kahden maissa ACTA:n vastainen protesti ja mun toverit Caroline ja Laura lähtee ainakin mukaan.

Kolme tuntia keskellä vihreää

Tänään neljän iloisen hobitin, mukaanlukien Laura, Caroline, Eva ja minä, tie vei kävelylle läheisille nummille. Me oltiin maisemien perusteella ihan varmoja että jossain vaiheessa me törmätään Tylypahkaan - yhdessä vaiheessa meidän kännyköissä ei ollu signaalia, ihan selkeä merkki Tylypahkan läheisyydestä! - mutta me jouduttiin kuitenkin pettymään. Saattaa ehkä johtua siitä, että viisi kuudesosaa Skotlannista on tismalleen samannäköistä. Signaalitomuus taas johtui luultavasti siitä, että me oltiin keskellä ei-mitään, mutta aina voi toivoa.

Kuvavyöry!

Nyt on tammikuu. En arvosta tätä värimaailmaa täällä, kun kuitenkin on ihan tajuttoman kylmä.

Tämä kyltti esti meitä kiipeämästä yhdelle tosi korkealle kukkulalle - siellä siis oli armeijan harjoitusalue ja sen kukkulan päällä oli jäätävän kokoinen punainen tolppa punaisella lipulla ilmoittamassa että sen takana on sotaharjoitus käynnissä.

Lampaita! Me mentiin niin lähelle niitä kun pystyttiin ja aina välillä jähmetyttiin pidätetystä naurusta hytkyviksi patsaiksi kun joku isoista mieslampaista isoine sarvineen kääntyi yllättäen katsomaan meitä vihaisesti.

Lisää lampaita! On niin epäreilua kun norjalaisillakin on lampaita mut meillä Suomessa ei itkuparku.

Random kyltti ja vieressä vielä randomimpi eläjä joka kirjaimellisesti tunkee jokaiseen kuvaan mitä joku koittaa ottaa.

Me katsotaan maisemaa analyyttisesti. Ja ei, en ole raskaana, mä seison etukenossa ja mulla oli kolme hupparia päällekäin (ei, äiti, mulla ei oo edelleenkään takkia).

Järvi keskellä sitä kaikkea. Sen nimeä ei muistanut meistä kukaan, joten me nimettiin se Loch Ochiksi.

Puukansaa. Eva poseerasi tollee mielenkiintosesti puusta roikkumalla jotain viis minuuttia ja vaati, että otan siitä kuvan tollee. No, tapansa kullakin.

Jos toi kuva jatkuisi kymmenen senttiä vasemmalle, mun kotikaupunki (tai ennemminkin -kylä) näkyisi siellä, ihan näin superoleellisena infona.