Itseämme lohduttaaksemme taivalsimme sitten keskustan toiselle laidalle pikkuruiseen suklaakauppaan. Tämä kyseinen suklaakauppa oli aivan ihana! Valitettavasti mulla on siitä vain kaksi kelpoista kuvaa, koska kaikki tämän postauksen kuvat on otettu norjalaistoverini toimesta hänen omalla kamerallaan ja sen puodin epävaloisuus riiteli aika pahasti peruspokkarin kanssa. Huomenna menen tosin kaupunkiin uudestaan. Tällöin minä plus Ruben aiomme tehdä suklaakauppaan vierailun yhdessä, tämä luonnollisesti tarkoittaa että kuvia tulee valumaan tännekin. Täten suklaapuodista pölisen enemmän huomenissa!
Edinburghissa on muuten joka puolella puhelinkoppeja! Niitä ei kyllä Suomessa nää ollenkaan mutta täällä moisia löytyy tuplat vähintään jokaisesta korttelinkulmasta. Puhelinkoppien soveltuvuus herpderpkuvien ottamiseen testattiin myös norjatoverin kanssa. Toimii hyvin. Testattu on sekin, että puhelinkoppiin mahtuu neljä henkilöä kun vähän vetää vatsaa sisään. Viisi menee jos se viides on pieni. Tykkään muuten mun kynsistä kovasti, hoho.
Kävelymatkalla suklaapuodille me huomattiin että The Festival Theatressa oli meneillään Talentin alkukarsinnat! Munmuistaakseni brittiversiota tästä kyseisesti sarjasta tulee toisinaan Suomen toosastakin ulos. Me ei kuitenkaan voitu ainoostaan ohittaa tätä tapahtumaa vaan me tarkoilla silmillämme tutkiskeltiin jonottavaa porukkaa ja yritettiin painaa mieleemme kaikki voitokkailta näyttävät kasvot, että voidaan sitten tulevaisuudessa sanoa, että mä tiesin ton jo ennen kun se voitti talentin.
Allaoleva kuva on loistava, koska Caroline hymyilee kauniisti ja on muutenkin kokovartalonätti ja mä vaan näytän siltä kuin olisin juuri tajunnut että jätin vahingossa valkosipuliranskanleivän uuniin ja uunin päälle kun lähdin kotoota tai et missasin mun lennon Suomeen tai jotain muuta vastaavan kamalaa. Totuus ei tällä kertaa kylläkään oo tarua jänskempää, mä oikeesti vaan pistän keskittyneesti hiuksiani. Tämä kuva siis todistaa sen, että suurin osa mun ja norjatoverin yhteiskuvista epäonnistuu koska aina kun toinen edustaa niin toinen todellakaan ei.
Alla Laura ylittää katua ja on muutenkin vaan tosi hurja. Siinä näkyy myöskin hypereksoottinen kakskerroksinen bussi. Täällä valtaosa busseista on siis double-deckereitä, yksikerroksiset on käytössä vaan silloin, kun tuulet on järkyttävissä lukemissa ja ei haluta ottaa sitä riskiä että kaksikerroksinen bussi kellahtaisi kumoon. Allaoleva bussi on näköjään kuviointien perusteella 15... Me kerran Carolinen kanssa otettiin se kun oltiin tulossa koulusta ja saatiin sitten kolmen tunnin ekstrareissu kun ei bussin ja meidän päämäärät oikeen kohdannut.
Täällä bussihommelit on muutenkin erilaisia kuin Suomessa. Busseissa ei ikinä ole muuta kuin etuovi, joka tuottaa ihan liikaa hankaluuksia, varsinkin yksikerroksisissa. Yksikerroksiset kun on yleensä ihan täyteenpakattuja ja porukka seisoo, yritäppä sitten päästä ihan takatakarivistä bussin etuosaan kun bussin keskikäytävää tukkii kolmekymmentä henkeä kuin säilykepurkissa. Busseissa ei myöskään voi ostaa lippua seteleillä, raha pitää olla tasan ja siellä ei saa vaihtorahaa. Ja vielä! Busseja ei tarvi heilauttaa pysäkille, riittää kun astuu askeleen pysäkiltä kadullepäin kun näkee ko. ajoneuvon lähestyvän.
Bussinsisältö kakkoskerroksesta, naiset ja herrat! Hurjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti