Asioiden selkeyttämiseksi sanon, että olen tehnyt tämän postauksen äärimmäisen hysterian ja unenomaisen hattaratilan alaisena, joten pyydän, että pistätte juttujeni mahdollisen sekavuuden sen piikkiin. Jos selitykseni ei tästä vielä auennut, voin tarkentaa, että pääni sisällä pyörii alituiseen yksi sana, joka kuuluu näin:
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
Lauantaiaamuna matkamme hilpeä ja riemukas alkoi ja tämän kuvassa näkyvän siunatun auton renkaat suuntasivat kohti Lahden Salpausselän mäkihypyn maailmancupin joukkuemäken kilpailua. Tähän kyseiseen autoon olivat kuskin lisäksi ahtautuneet minun lisäksi Tuuli, Katri, Elina ja Eino. Matka tuntui kilometrimäärää ajatellessa kamalan pitkältä, 250 kilometriä kun oli, mutta ajallisesti se tuntui hurahtavan hetkessä.
Ajan saa hurahtamaan vallan helposti laulamalla mäkihyppyaiheisia lauluja, puhumalla vaan yleisesti rakentavasti kaikesta maan ja taivaan välillä ja pitämällä yhden ruokatauon jonka aikana maistoin ensimmäistä kertaa elämässäni paninia. Hysteria alkoi jo väreilemään ilmassa, kun Katri huomasi ikkunasta pienen siivun Salpausselän betonimäkeä, joka siis oli määränpäämme.
Kisatilanne oli hienompi kuin olin osannut kuvitella. Paikalla oli varmasti yli tuhat katsojaa ja me olimme ehdottomasti koko alueen parhaalla eturivipaikalla. Olimme myös varustautuneet kaikessa yksinkertaisuudessaan varsin loistavilla kylteillä, joilla kannustimme Suomea, Itävaltaa, Norjaa ja Thomas Morgensternin pipoa. Olimme sen reunustan melkein anoat Norja-kannattajat ja ehkä tämä oli osasyy siihen, kun maailmanennätysmies, norjalainen Johan Remen Evensen näki meidän kyltin niin se näytti meille peukaloa.
Toistan, ihminen, joka on hypännyt pisimmälle kuin KUKAAN KOSKAAN IKINÄ MILLOINKAAN huomioi meidän kannustuksen! Voin sanoa, että tästä riittää iloa äärettömän pitkäksi aikaa. Kisat huipentuivat luonnollisesti palkintojenjakoon, Matti Nykäsen hyppyrinnokalta vetämään yhteen biisiin ja tajuttoman hienoon musiikin kanssa yhteensopivaan ilotulitukseen. Voitti muuten Turun kultturipääkaupunkiavajaisten paukutukset aika kunnialla.
Näimme Janne Ahosen ja Adam Malyszin ennen kuin he lopettavat uransa ja olen siitä äärimmäisen onnellinen. Meidän mäkihyppykatselu-uramme taas ei todellakaan lopu, joten tulevia seikkailuja odotellessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti