1.9.2011

Merkintöjäni ensimmäisiltä päiviltä

18.8.2011

Istun nyt huoneessani ja tuntuu vähän omituiselta. Hostäitini May on aivan kerrassaan herttainen ja ihana, en tiedä että näytänkö nälkäiseltä, mutta varmaan näytän. May nimittäin rahtaa eteeni jatkuvasti ruokaa, herranjestas se rahtaa eteeni sitä ruokaa! Paljon. Ensimmäisenä päivänäni täällä ehdin jo syödä papuja ja paahtoleipää (parempaa kuin olisin odottanut), kolme minipiirasta ketsupilla (yksi niistä, sellainen pyöreä ja hassu, maistui liisterille mutta enhän minä olisi voinut jättää syömättä), rasvaisen friteeratun valkosipulikalamöykyn (kuulostaa äärimmäisen epämääräiseltä mutta se oli ihan hyvää) kera perunamuusipallojen (oi kyllä, epäilin että se muusi oli muotoiltu lautaselleni jäätelökauhalla) ja keitettyjen kasvisten. Tämän lisäksi olen syönyt vanukkaan ja suklaavaniljajäätelön, ehkä jossain vaiheessa opin kieltäytymään koska tällä ruokamäärällä pikkuhiljaa räjähdän. Ihan vielä varmistukseksi sanon, että en siis todellakaan syönyt tuota kaikkea ruokamäärää kerralla.

Jotenkin tosi tyypillistä multa, että aloitan ensimmäisen tekstini Skotlannista kertomalla ruuasta. Voisinhan kertoa paljon jostain muustakin. Vaikka siitä, että Helsinki-Vantaalla mun olo tuntui myös omituiselta, jotenkin tietämättömältä että miten ihmeessä pitäisi ihan tosissaan reagoida siihen, että nyt mä muutan vuodeksi muualle ja tuun näkemään mun läheisiä vaan muodostuneina pikseleistä. Kun menin turvatarkastuksen läpi, mulla oli niin käsittämätön nälkäikäväkuplaomituisuusolo ettei mitään rajaa. Kaakao eikä kroisantti eikä varsinkaan se kaakao maistunut miltään kun ravitsin itseni ykkösterminaalin kahvilassa. Voin kuvitella miten eksyneeltä näytin siellä, mutta onneksi löysin mun koneeseen helposti. Nukahdin jo ennen kun tuvavyön merkkivalo sammui nousun jälkeen, kolmen tunnin yöunet ja niin edelleen. Sama juttu Tukholma – Edinburgh -koneessa, nukuin kuin tukki. Niskavaivainen tukki. En oikein saanut nojattua päätäni mihinkään järkevään ja tulokset on todellakin sen mukaiset. Siellä koneessa oli muuten ruotsalaiset kaksospojat jotka näytti erittäin vahvasti siltä, että niiden vanhemmat oli Alex Turner ja Jackson Rathbone ja mua hymyilytti kun oivalsin sen. Edinburgh Airportin lennonjohtotorni näytti pippurisirottimelta ja sekin hymyilytti, oikeastaan Iso-Britannian ilma-alaan saavuttuani kaikki sai mut virnuilemaan typerästi.

Kun olin saanut yllättävän nopeesti mun matkalaukun, Colin ja May oli mua vastassa uloskäynnillä, niillä oli valkoinen paperi missä luki ”Amanda”. Loanhead on vaan viidentoista minuutin matkan päässä Edinburghista, taktisesti mittasin reissuun kuluneen ajan puhelimellani. Loanhead on aivan ihana kaupunki, May nauroi kun kulutin koko matkan Loanheadin läpi suunnilleen nenä autonikkunassa. Joku päivä livahdan kuvausreissulle, en käsitä näiden talojen suloisuutta! Colinin ja Mayn talo on paritalon yläkerraksi aika iso – kolme makuuhuonetta, vessa, olohuone ja keittiö. Mun huone taitaa olla ainut missä ei oo kokolattiamattoa keittiön lisäksi. Vessa plus kokolattiamatto -yhdistelmää en oikein ymmärrä, mutta maassa tietenkin maan tavalla. Mun huone on tosi tilava, isompi kuin mun huone Suomessa ja mulla on täällä vaatekaappi, jättimäinen lipasto, konepöytä, peili, televisio ja sänky. Purin jo mun kamat ja tä näyttää hieman enemmän kotoisalta kun nään tuttuja asioita ympärillä. Annoin tuliaiset jo ensimmäisenä päivänä. Niihin sisältyi kaksi muumimukia (Muumipappa ja Muumimamma), Aalto-maljakko, kuvapainoitteinen Finland-kirja ja salmiakkia sekä suklaata. Salmiakit tosin annettiin heti pienien maistamisten jälkeen takas mulle, ei kuulemma maistunut. Mulle maistuu, joten en valita.

Täällä asuu vielä viikon kaksi ranskalaisvaihtarityttöä, eli tällä hetkellä tässä talossa asuu kolme vaihtaria. Maylla ja Colinilla on aikaisemminkin ollut vaihtareita niiden luona tosi paljon, varmaan viisi jos mua eikä ranskalaisia ei oteta laskuihin mukaan. Näiden naapurissa on myös yksi vaihtari, saksalainen Laura ja sinne tulee tyttö Norjasta 25. päivä. Mun mielestä on tajuttoman mukavaa, että tässä ihan lähellä on muitakin vaihtareita, me ollaan kuitenkin samassa tilanteessa ja saadaan tarvittaessa toisiltamme vertaistukea. Hostisän, -äidin ja ranskalaisten lisäksi tähän perheeseen kuuluu myös ihana uroskissa (nimeltään Wolly tai Willy tai Willow tai jotain vastaavaa, luoja tietää miten se oikeasti kirjoitetaan, mutta jotenkin noin ne sen ainakin lausuu), joka tunkee syliin ja vastaa maukumalla jos sille puhutaan tiettyyn sävyyn.

Näiden aksentti on äärimmäisen jännittävä. Se kuulostaa hauskalta, mutta näiden puhetta pitää tosiaankin kuunnella tarkkaan jos haluaa saada selvää jostain. Mayn aksentti ei ole niin paha (en tiedä että yrittääkö ne mun takia puhua selkeämmin vai ei) kuin esimerkiksi Colinilla (ei sekään ole nyt niin hirveän paha mutta riittävän) ja näiden naapurilla (sillä saksalaisvaihtarihostilla). Olen ehtinyt sitä Suomeen joillekin vuodattamaankin, mutta luulin ihan oikeasti sen puhuvan ruotsia kun se keskusteli Mayn kanssa! En saanut valehtelematta selvää puolistakaan mitä se puhui ja kiitän onneani että tässä perheessä artikuloidaan mun mittapuulla suhteellisen normaalisti. Suhteellisen. Tiedän että totun siihen, tietenkin totun, mutta näin alkuun olo tuntuu vähän puusta pudonneelta kun oon aina pitänyt mun englannin kuulonymmärtämistä tosi hyvänä. Voin vaikka lyödä vetoa, että kun tuun takas Suomeen, kukaan ei ymmärrä mun englannista yhtään mitään koska oletettavasti väkisinkin tuun omaksumaan tän aksentin täällä.

Äsken katsoin Emmerdalea Mayn kanssa, siinä oli joku alkoholistiin vivahtava nuorimies joka sai postissa sen exän morsiuspuvun. Se mies veti mekon päälleen ja lähti lähimpään pubiin ja nauroimme Mayn kanssa, se oltiin oikeasti saatu hauskaksi kohtaukseksi. Toisena päivänäni joskus lounasaikaan (en kyllä tosiaankaan tiedä, mikä täällä on lounasaika koska musta jotenkin tuntuu, että se ei ole yhdeltätoista kuten Suomessa) mä ja May lähdetään Edinburghiin kiertelemään kaikkia vanhoja linnoja, vanhaa kaupunkia ja kauppoja, May sanoi että viettämällä tyttöjen päivä me tutustutaan toisiimme paremmin. Odotan sitä innolla, kuten sanoin, May on aivan ihana ja me molemmat rakastetaan historiaa, joten Edinburghin reissusta tulee varsin oiva. Muille kuin friikeille tämä ei sano mitään, mutta May on oikeasti sellainen ihminen, että voisin esitellä sille huoletta Pikku-Simin suuren seikkailun ja se vaan nauraisi vilpittömästi huvittuneena, muutama seikka on todistanut sen mulle aika vahvasti. Se myös kehui mun taustakuvaa ylistävähköin sanankääntein. Colin on myös mukava, se teki mulle mun ensimmäisen aamupalan täällä ja se seuraa jalkapalloa. Sen, tai oikeastaan koko tämän perheen, lempijoukkue on Rangers. Kukaan ei kertonut siitä mulle mutta päättelin siitä kaikesta Rangers-roinasta jota noiden autossa ja yhdessä huoneessa on. Olo tuntuu aika hienolta, kun tiesin sen joukkuueen jo etukäteen ja tiesin, että se pelaa Scottish premium leaguessa. Tuli myös kuningasolo, kun katsoin Colinin kanssa urheilu-uutisia ja tiesin toisenkin jalkapallojoukkueen, Heartsit, joka uutisissa esiintyi. Koska mulle tulee hyvä olo leijumisesta, tiedän myös sen, että Heartsien koko nimi on Heart of Midlothian. Takaan, että vuoden päästä oon superekspertti skotlantilaisessa jalkapallossa. Musta tuntuu siltä, että munkin on pakko alkaa kannustaa Rangerseja, vaikka olin jo valinnut itselleni toisen lempijoukkueen etukäteen (okei, sen valintaperusteena oli, että sen toisen joukkueen maalivahdin sukunimi oli Martin, joten ehkä tä on parempi näin).

~ x ~

20.8.2011

Päivä kolme, kauppareissu kaksi – ensimmäinen mies kiltissä bongattu.

~ x ~

21.8.2011

Olen tulossa kipeäksi. Vaihtovuoteni neljäntenä päivänä. Ei kovinkaan kivaa. Saattaa tietenkin olla niin, että mun tämänhetkinen oloni on mennyt aamulla pois, mutta en usko. Mun kurkku on kipeä ja tunnen kuinka räkä alkaa pakkautumaan mun särkevään päähän, voisin luonnehtia tätä jokseenkin epämukavaksi. En ymmärrä että mistä oon oikeen tän olon saanut, mä oon tosi harvoin kipeä ja täällä ollessani oon aina ollut kaulahuivi kaulassa ja paksu huppari päällä kun oon mennyt ulos. Toivon, niin toivon ettei tästä tuu mitään pahempaa koska mulla alkaa koulukin pian. Saa nähdä et mihin tää tästä kehittyy.

Tosiaan, neljäs päivä täällä. Huomaan toisinaan ajattelevani jo englanniksi. En tee sitä ollenkaan tietoisesti, välillä vain havahdun siihen, että nyt on mun puheen lisäksi mun pääkoppakin saanut englanninkieliset dubbaukset. Saan näiden aksentistakin koko ajan enemmän selvää, mikä on varsin loistava asia.

Taidan edelleenkin näyttää nälkäiseltä, koska ruoka-annokset tuntuu vain kasvavan ja multa kysytään vähintään tunnin välein että kai muistan että voin mennä hakemaan ruokaa keittiöstä jos mulle vaan tulee nälkä.

~ x ~

22.8.2011

Voi flunssa-rakkaani, tulithan sinä sittenkin. ♥ Mulla on oletettavasti myös kuumetta. En oo mitannut mut tuntuu aika vahvasti siltä.

~ x ~

24.8.2011

Tänään tuli viikko täyteen. Puhelu Suomesta oli sen ajan erittäin ilahduttava, mutta sen jälkeen mua kotimaassanikin hihasta nykinyt (itsepäinen, typerä, osittain aiheetonkin ja kaikin puolin ärsyttävä) ahdistus palasi. Halusin jotain muuta tekemistä että mun ajatukset menisi jonnekin muualle, avasin television. Yritys yksi – levottomuudet jatkuvat Afrikassa. Yritys kaksi – dokumentti naisesta joka kuolee toisen jalan amputaation takia. Yritys kolme – tuoretta kuvaa libyalaisesta sairaalasta joka on täynnä kuolleita. Neljäs yritys kaatuu siihen, että saippuasarja on niin huono ettei sitä voi edes katsoa tuntematta suurta tuskaa. Ei kovinkaan mukavaa. Koska mulla ei ole nettiä tällä hetkellä, soittaisin jollekulle, mutta Suomessa kello on aivan liikaa ja mun soittamat puhelut maksaa liian paljon. Ei siinä mitään, maksaa mulle soitetut puhelutkin paljon. Ärsyttävää. Olen tietenkin iloinen siitä, että May on jo muutama päivä sitten aloittanut netin hommaamisen, en mä oo ärsyyntynyt kehenkään ihmiseen ja tiedän ettei tän talouden netittömyys oo millään tavalla kenenkään vika, en mä sitä, mut mua ärsyttää.

Mun oloa ei mitenkään suuremmin paranna se, että huomenna on mun ensimmäinen koulupäivä ja mua jännittää ihan törkeästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti