13.9.2011

Olipa kerran tasan vuosi sitten

Photobucket
Rakas Amanda menneisyydestä, tietäisitpä vaan missä olet ja mitä tekemässä tasan vuoden päästä. Veikkaan, että olisit varmaankin aika iloinen.

Ihan pian mulle tulee kuukaus täyteen. En oo kertaakaan toivonut olevani kotona, en todellakaan. Myönnän, mulla on ollut täällä toisinaan vaikeaa, mutta kotiin en oo kertaakaan halunnut. Joskus on ollut sellainen olo, että en halua olla täällä, mutten kyllä Suomessakaan, se meni tosin aika nopeasti ohi. Huonoja päiviä ei kylläkään ole ollut paljoakaan verrattuna siihen, että olen täysin vieraassa maassa vieraiden ihmisten keskellä. Asenne auttaa naurettavan paljon, uskokaa pois.

Itseasiassa viimeksi mua on mun vaihtovuoden takia ahdistanut oikeasti äärettömän kunnolla viimeksi yli puoli vuotta sitten, kun vuottani alettiin maksamaan. Silloin olin täysin varma, että se oli surkea ja hutiloitu päätös jota tulen katumaan ja pitkään sekä hartaasti. Se olo meni ohi, kuten pöhköt olot usein menevät, ja onneksi olen tässä ja nyt.

Vaikka olen ollut täällä vasta kuukauden kymmenestä, voin sanoa oppineeni tästä jo paljon. Mun englanti on kehittynyt huimaa vauhtia, huomaan sen siitä, että ymmärrän joka päivä näiden nopeaa ja hassua aksenttia paremmin ja paremmin. Mulla on kaksi erityisen hyvää mittaria mun kehittymiselle - mun draamaryhmäläinen tyttö ja mun hostvanhempien lapsenlapsi, niiden aksentti ja puhenopeus on vertaansa vailla. Kun ensimmäisen kerran kuulin niiden puhuvan, en saanut sanaakaan selvää, nykyään ongelmia tuottaa vaan muutaman slangisanat, mutta alan päästä siinäkin kärryille, koulussa on onneksi ihmisiä jotka kääntää sitä slangia mullekin.

Mulla on ollut oman vaikeuteni tän perheen kanssa, mutta onneksi nekään ei ole olleet ylitsepääsemättömiä. Olen äärettömän onnellinen siitä, että pääsin juuri tähän perheeseen, me kaikki ollaan sellaisia, että me puhutaan jos joku painaa meidän mieltä. En koskaan oo pitänyt tuppisuisuuden harrastamisesta suuremmin ja on ihanaa, että sama tunne jaetaan täälläkin. Olen viettänyt viimeiset kaksi tuntia keskustellen hostäitini kanssa kaikesta taivaan ja maan väliltä, pidän hänestä niin paljon! Meillä on samanlainen huumorintaju ja kuten jo kerroin, me ollaan sovittukin puhuvamme kaikesta suoraan.

Täällä oon ymmärtänyt myös paljon paremmin sen, miten paljon ensivaikutelma voikaan erota todellisuudesta ja kuinka vääriä oletuksia voikaan muodostaa, kun ei tiedä faktoja. Tein, ehkä hieman hutiloiden, päätelmiä eräästä mun hostperheen jäsenestä, joka ei periaatteessa ole tämän perheen jäsen, mutta se puoliksi asuu tässä talossa. Muodostin tästä henkilöstä epämiellyttävän mielipiteen, joka pohjautuikin asioille, jotka multa tänään nyppäistiin pois ja mun piti muodostaa se mielipide uudelleen. Onneksi, voisin sanoa. Kaikki ei todellakaan ole niin mustavalkoista miltä se näyttää.

Mulla on muuten törkeän huono muisti. Unohdin tänään kouluun paperikassin, jossa oli kolme mun paritonta kenkää ja mun huivi, kuvistuntia varten. Tarvitsisin sellaisen kätevän muistipallon joillainen Nevillelläkin oli aikoinaan. Jos sellaisen saisi vaikka kaulakorun riipuksena, elämäni helpottuisi äärettömän paljon.

Yksi mun enkunryhmäläinen lainaa mulle huomenna kaksi leffaa jotka mun sen mukaan on pakko nähdä ollakseni hyvä ihminen - Titanicin ja Justin Bieber -elokuvan. Tulen varmasti kertomaan mielipiteeni ainakin jälkimmäisestä tänne, sen lupaan. Lupaan myös tehdä postauksen koulusta täällä niin pian kuin voin, sitä ollaankin muutamalta taholta jo pyydelty.

3 kommenttia:

  1. haa, en olekaan ainoa 15-16-vuotias nuori joka ei ole nähnyt Titanicia :) ja sulla on ihan törkeen kiva blogi! tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  2. hoh, mietinpä vaan, pitäisikö bannerissa olla tuossa ajatuskuplassa suomenlippu? :----D

    VastaaPoista
  3. Lina-Lotta: Pian niitä nuoria on taas yksi vähemmän, mä nimittäin aion katsoa sen Titanicin tän viikonlopun aikana. :---D Kiitoksia paljon, ihana kuulla! ♥

    Anonyymi: Toki ajatuskuplassa voisi olla Suomen lippu, mutta oikeasti se on Skotlannin.

    VastaaPoista