Normipäivä - eli kiinalaisia, joulukoristeisiinhukkuminen ja törkypuheita norjaksi

Kuvia, vihdoinkin! Jopa mun kamerasta ja taidolla muokattuja, tiedän että te kaikki ootte kaivanneet tätä suuresti. Ja mähän en harrasta sarkasmia, mutta. Kuitenkin, jee! Oon parhaillaan mun Victorian, Annen tyttären luona ja pääsen käyttämään sen rajatonta nettiä joka tarkoittaa että voin vihdoin ladata kuvia Photobuckettiin ilman että siitä verotetaan mun omasta kukkarosta. Kunnollinen netti saapuu mun omaan kotiin neljästoista päivä, sen jälkeen rakentavien postausten (jos kehtaan ko. nimitystä näistä käyttää) tahti tulee rivakoitumaan huomattavasti.

Kuitenkin, voisin päivittää mun kuulumisia teille, en ookkaan tehnyt sitä toviin. Mulle kuuluu melkoisen messevää, viikonloppu alkoi ja sitä rataa. Koulussa meiltä vaaditaan esseitä ainakin kaks kertaa viikossa ja se osaa olla tosi stressaavaa mutta kuten tähänastisesta elostani olen huomannut, sitkeydellä selviää kaikesta. Ainakin melkein. Kuten ehkä ootte saattanut uutisista huomata, eilen täällä Skotlannissa oli ihan jäätävä myrsky, kaikki julkiset palvelut suljettiin kello kakstoista. Ei valittamista, oli ihan jees istua loppupäivä kotona ja juoda kaakaota samalla kun puut repiytyy juuriltaan ulkona. Kaikki on täällä jo aika lailla tosi arkista, normaalia. Enää ei juurikaan mistään saa niitä samanlaisia jumalautamäoonskotlannissatsiisuskraistkaikkionuuttaghgtlghfh!-viboja. Mä toisaalta tykkään mun arjesta täällä, varsinkin kun mulla on niin loistava perhe.

Tänään me mentiin tällä kyseisellä perhekokoonpanolla taivaalliseen kiinalaisbuffetravintolaan juhlistamaan suomalaisen Katin seitsemättätoista syntymäpäivää. Se ruoka siellä oli taivaallista, siis mmmm ah en keksi muita sanoja sille. Ennen kun me lähdettiin, me piipahdettiin Lauran luona ja jumaleissön niiden olohuone! Skotit tosiaankin ottaa joulun tosissaan, joidenkin talouksien ikkunat on niin täynnä vilkkuvia epilepsiavaloja että niiden asukkien silmät tulee välkkymään punavihersinioranssista vielä kaksi kuukautta joulun jälkeenkin.

Jostain syystä Lauran peilissä oli Norjan lippuja. Se oli jänskää. Mulla on muuten uusi pipo jonka sain kahdella eurolla yhdestä loistokaupasta. Tän pipolöydön ansiosta mun keltainen peruspipo on päässyt jäähylle hetkeksi, rakastan mun uutta vihreää ihanuutta.

Ostin muuten sukkahousutkin siitä ihanakaupasta. Minä - sukkahousuissa! Vieraassa maassa asuminen tosiaankin muuttaa ihmistä.

Me odotettiin bussia jotain nelkkyt minuuttia koska me ollaan evolapsia ja myöhästyttiin siita bussista johon meidän piti tähdätä.

Se tosin antoi aikaa valokuvaamiselle.

Perus bussipysäkkitaidetta by antisocial behaviour kids.Yleensä raaputusten lisäksi kaikilla bussipysäkeillä on poltettu sytkareillä muoviin jäätäviä onkaloita ja jotain jotka on olevinaan kuvioita.

Me harrastetaan meidän omia extremeurheilulajeja. Yhdellä on kamera, kaksi juoksee keskelle tietä ja se yksi ottaa niistä kuvan. Välillä ne otokset on vallan onnistuneita ja mun mielestä toi ylläoleva on varsin mainio. Tiet täällä on muuten hassuja, useimmat niista on tosi huonokuntoisia ja niissä on sellasia ihmeellisia valkosia kiviä, mä otan tienpinnasta joku päivä kuvan ja postaan tänne, kiinnosti teitä sitten skotlantilainen tienpintarakenne tai ei.

Paikanpäällä oli... hauskaa, hih. Me ollaan loistava porukka.

Eva ja kurkkusilmälasit. Tossa ravintolassa oli suklaasuihkulähde ja yhdessä vaiheessa me dipattiin tuoretta kurkkua siihen. Oli aika erikoista, mutta ei ollenkaan pahaa. Oli ihan hyvää itseasiassa.

Mun taiteilema härö jäätelökäärme.

Ja koko porukka miinus Mick, joka otti kuvan. Caroline, Laura, meitsi, Eva, Kati, Victoria ja Anne.

And I-i will always love you-uu

Tämä on historiallinen postaus. Yksikään tämän merkinnän kuvista ei nimittäin ole minun ottamani. Sen sitä saa, kun jättää oman kameransa lojumaan makuuhuoneeseen, muut valtaavat sen ja sitä ei saakkaan ihan heti takaisin. En kai voi valittaa.

Eilen Carolinen luona järjestettiin hänen hostäidin lapsen aviomiehen synttärit ja koska tykkään kuokkia minulle ilmaistiin että voin tulla paikalle jos haluan, liityin juhlijakansaan. Kuvia itse juhlaosuudesta en tänne viitsi tunkaista. Ihan vain siksi että niissä esiintyy liikaa henkilöstöä jotka eivät ehkä halua naamavärkkejään satojen ihmisten tarkasteltaviksi.

Yllä yksi parhaista yhteiskuvista joka sisältää mut ja Carolinen. Voin valehtelematta sanoa, että Caroline on mun paras ystävä täällä ja me ollaan suunniteltu jo, et miten me ens kesänä järjestetään vierailut toistemme luokse. Haha, mua naurattaa kun tiedän, että se yrittää jossain vaiheessa kuitenkin kääntää tätä tekstiä ystäviemme Larry Pagen ja Sergei Brinin perustaman internetpalvelun kääntötoiminnolla (jota myös Google kääntäjäksi kutsutaan, mutta kukapa ei haluaisi toisinaan tunkea blogiteksteihinsä jotain muka-piilosivistävää) koska mainitsen sen nimen niin monta kertaa tässä ja se saa tulokseksi jotain ihan randomia.

Se on muuten hassua, miten Carolinen nimellä on mun päässä kolme eri muotoa. Ensimmäinen on sen nimi lausuttuna ihan suomalaisittain, toinen on sen englanninkielinen versio (Carolain lausuttaessa) ja kolmas on sen norjalainen muoto (joka lausutaan sellasella riikinruotsihtavalla aksentilla "Kha-ru-li-ne"). Oon epätoivoisesti yrittänyt opetella lausumaan sen nimeä norjalaisittain kohta kaks kuukautta ja edistystä on kieltämättä tapahtunut - aluksi norjalaisedustus nauroi itsensä tärviölle mutta nyt mulle suodaan jo tyytyväisiä nyökkäilyjä. Se on oikeasti vaikeampaa mitä voisi kuvitella.

Talosta löytyi myös synttärikakku, olihan kyseessä synttärijuhlat. Kun ilta eteni ja tunnelman jäykkyys hupeni (okei, tunnelma ei missään vaiheessa ollut mitään muuta kuin riemukas, halusin vaan saada tohon jotain rimmaavaa), ihmiset tajusi että sitä kakkua voi käyttää esim. aseena. Siellä siis jossain vaiheessa aikuisetkin ihmiset juoksi ympäri kämppää kakunpaloja käsissä ja yritti tahria sillä mahdollisimman paljon kaikkea liikkuvaa. Mä onneksi säästyin suuremmilta vahingoilta, toisin kuin eräät jotka sai kakkua mm. silmään ja joka puolelle päälysvaatteitaan, koska näytin uhkaavalta melkein yli laitojensa loiskuvan juomani kanssa aina kuin joku kakkuisa sattui lähettyvilleni. Yllä Anette ja Caroline demonstroivat miltä näyttää kun kakku lentää, lentää ja osuu kohteeseen.

Tätä veikkaan Lauran tai Evan huippuotokseksi. Carolinella on mielikuvituksellinen tapa kuivattaa sen pesusta tulleet sukat. Alla näkyy myös, että sillä on mielikuvituksellinen tietokonealusta, joka arvostaa tätä keksintöä suuresti.

Illan paras läppä: "Thank you for flying with Netherland Airlines, here's your free package of weed!"

Juhannus kaksituhattayksitoista ja kuinka paljon kiljumista siihen mahtuu

Juhannus oli ja täällä sitä juhlistettiin friikkiporukalla, josta olivat paikalla edustamassa lisäkseni Katri, Elina, Iippa, Eino ja Tuuli sekä Tuulin vahvistukseksi mukanaantuoma ystävätär Ronna.

Itse juhannuksen juhlistaminen tapahtui piknikillä joenrannassa, jota kansoitimme eri kokoonpanoilla tunteja yli puolenyön. Olimme, kuten aina missä ikinä sitten satummekaan olemaan, kävelevä musikaali - laulu raikui ties minkä kunniaksi ja usein. Varsinkin mäkihyppyteemaiset kipaleet kokivat suurta kulutusta. Kun vuorokausi oli vaihtunut, lauloimme syntymäpäiväonnittelut Simon Ammannille, Iippa ja Eino kiipesivät puuhun ja lauloimme Apulantaa ja tuutulaulun, kävelin yksin hiekkatiellä ja piirsin siihen spiraaleja laulaen kappaleita jotka saavat minut aina itkemään.

Kun seikkailumme siirtyivät taikametsän kautta sisätiloihin, esille tuli taas se piirre friikkiperheestämme jota rakastan paljon. Makoillessamme huoneessa jonka lattia oli vuorattu patjoilla, keskustelumme aiheet lipuivat täysin luontevasti asevelvollisuudesta jumalakäsityksiin, joista pääsimmekin sujuvasti Mikael Granlundiin, fanittamisen tasoihin ja mäkihyppääjiin.

Seuraavana päivänä katsoimme televisiosta yleisurheilua (Tommi Evilä on diiva, Andreas Thorkildsen taasen loistava, onko ihan pakko karjua kun tempaisee?), Merliniä (naiset ovat turhia ja pilaavat aina kaiken, kauhunkiljuntaa joka normaaleilla ihmisillä olisi syntynyt jostain ihan muusta) ja Selvytyjiä (Brett on ihana vaikka en ollut katsonut aikaisemmin kuin puoli jaksoa, lisää kiljuntaa koskemattomuudesta, budjetti hupenee kun tänä vuonna oli entisen kokon tilalla pallogrilli) ja tiesittekö muuten, näin kuudennen kerran, että Sebi sai paalupaikan?

Eräs keltainen vihko, joka myöhemmin muuttui haluan-olla-punainen-oranssiksi, koki myös palvontaa ja teimme realistisia oletuksia siitä, miten maailmanmestaruussijoituksia juhlitaan. Kerron myös teille, jotka ette aikaisemmasta lauseesta ymmärtäneet hölkäsen pöläystä, sen, että vihkoja sisältöineen voi oppia rakastamaan ja niihin voi jäädä koukkuun. Tunnustan itse kokeneeni vihkovieroitusoireita usein.

Onpa muuten suloinen sanapari - hölkäsen pöläys. Hölkäsen pöläys, hölkäsen pöläys, hölkäsen pöläys. Hih. Ei tosin voita söpöydessä ananasta, mutta läheltä liippaa. Taas uusi ihana sana: liipata. Jos jollekin ei ole muuten tullut selväksi tähän mennessä - rakastan suomen kieltä ja sanoilla leikkimistä, niiden kuuntelemista, maistelemista ja helistelemistä.

Mutta tosiaan, kerrassaan loistava juhannus, siis. Kiitän luojaani siitä, että tämä keskikesän juhla on... no, kirjaimellisesti keskikesän juhla, joten en tule missaamaan ensi juhannusta vaikka Iso-Britanniassa nopeasti pyörähdänkin.

Emme muuten syöneetkään Merliniä.

Vappu oli ajoissa, minä en

Tällä kertaa kuvat saavat luvan kertoa enemmän kuin sanat. Seurana oli friikit, ruokaa löytyi, Andiamo herätti sisäiset huippumallit ja kadunvarsilla törröttävät randomit pallot ovat loistavia poseiluavälineitä. Jenson Button on tuossa paperilapussa jota Tuuli haistelee.

Kesä tulee ja järkevä ajatustoiminta jää kevääseen.

Olemme outoja..

..ja se on aika kivaa. Lauantaina friikkiporukkamme kokoontui Elinan ja Katrin luokse viettämään näiden jalojen siskosten 17-vuotissyntymäpäiviä. Pukuteema löytyi tälläkin kertaa, aiheena oli sadut. Tämä postaus on ikäänkuin teaser siitä, mitä on tulossa, teen kattavan kuvapostauksen tästä hilpeästä tapahtumasta kunhan olen saanut kaikki kuvat koneelleni.

Allaolevasta kuvasta löytyy Barbie, Minni Hiiri, Lumikki, Nuuskamuikkunen, Legolas, Peter Pan, Peppi Pitkätossu, Roope Ankka, Nasu ja Mymmeli. Ei tosin tuossa järjestyksessä, vähän haastetta elämään. Näiden satuhahmojen takana olevat oikeat henkilöt kuuluvat vasemmalta oikealle seuraavasti; Hetti, Ama, Eino, Elina, Isla, Casey, Katri, Irina, Iippa ja Tuuli.

En tiedä, kerronko sitä tarpeeksi usein kenellekään, että nämä ihmiset, jotka tuossa kuvassa näkyvät, ovat ihan tajuttoman höpösiä. Mitä olisikaan elämä ilman sitä tunnetta, että tietää saavansa majava-, halaus- tai vaikka ficcikeskusteluseuraa silloin kun vain haluaa. Kiitän näitä ihmisiä sydämeni pohjasta. On ihanaa, että maailmasta löytyy otuseläväisiä, joiden voin täysin puhtaalla omatunnolla sanoa olevan aivan yhtä outoja kuin minä itsekin olen.

Hyvää syntymättömyyspäivää

Viime viikon perjantaina tapahtui eräs suhteellisen positiivinen asia nimeltä mun synttärijuhlat, vähän myöhässä tosin, vuosiahan täytin jo joulukuun puolella. Mukana oli kaikki friikit ja pitihän näihinkin kesteihin saada jokin isompi teema - näissä pippaloissa se oli Liisa Ihmemaassa. Jos jotain me friikit rakastamme niin teemapukeutumisjuhlia!

Katri toi varsin ihastuttavia pehmisvaahtokarkkeja jotka suloisenherkullisen ulkonäkönsä lisäksi myös maistuivat taivaallisilta, kiitos siis niistä!

Illan ohjelmaan kuului ihan perusmenoa meille. Oltiin kaikkien tuntemaa, legendaarista rikkinäistä puhelinta, joka synnytti ainakin yhden lentävän lausahduksen jota tullaan kuulemaan meidän suistamme varmasti pitkään. Ja kun sanon pitkään, myös tarkoitan sitä. Olimme myös toista perinteistä leikkiä nimeltä..

..tuolileikki! Se oikeasti on ihan tajuttoman hauskaa, itse olin ollut tuolileikkiä viimeksi jossain ala-asteaikaisissa synttärikekkereissä, joten huvituksen lisäksi tämä toi myös nostalgisia muistoja mieleen.

Ah, ihmiset, hankkikaa itsellenne ystäviä, joiden kanssa voitte olla tuolileikkiä ja rikkinäistä puhelinta ja pukeutua hassusti. Se kannattaa ihan elämänlaadunkin takia.

Katri tekemässä ruokaa! Kuulemma niin muistamisen ja ikuistamisen arvoinen asia, että kynnelle kykenevät kameranomistajan käskettiin tallentamaan tämä tapahtuma. Noita vispiläosia muuten etsittiin hartaasti ja rakkaudella, joku oli päättänyt kätkeä ne alimman laatikon takanurkan alle.

Jätän arvoitukseksi sen, mitä tässä otoksessa tapahtuu. Seuraavassa kuvassa taas näkyy mun aiheuttaman tapahtumaketjun tuotos:

Kyllä, se on juurikin sitä minkä varmasti arvasitte jo. Kello on jotain kymmenen aamulla ja tuo kasa sisältää pohjalla Caseyn, keskivaiheilla Tuulin ja noin kahdeksan peittoa ja saman verran tyynyjä.

Einon tulevaisuudessa häämöttäviä synttäreitä odotellessa.

Mä kuulun liittoon!

Selvisin hengissä koeviikosta ja mun uusi jakso on varsin mukava: saksaa, terveystietoa, luovaa kirjoittamista, matikkaa, bilsaa ja historiaa. Ja kaksi yhdeltä päättyvää päivää, olen ehkä jaksotaivaassa.

Kuitenkin viime lauantaina, kun edellinen jakso oli vasta päättynyt, meitä friikkejä kutsui velvollisuutemme osallistua ystäviemme Elinan ja Katrin äidin viisikymppisille, me kaikki, Einoa lukuunottamatta, nimittäin olimme mukana juhlissa esitettävässä näytelmässä. Juhlavieraille oli jopa hommattu oma bussi juhlapaikalle, joka oli hieman Turun keskustaa kauempana.

Mä näyttelin tässä näytelmässä isää, hahmoni oli varsinkin puvustukseltaan aivan loistava. Koska ennen näytelmää juhlapaikalla oli niin paljon kaikkea häsellystä, hörpellystä ja häslinkiä, otin vain muutaman kuvan upeasta asustani. Ja niissä muutamassa asukuvassa olin onneksi osannut tarkentaa oikein, joten kovin hyvälaatuista otosta kledjuistani ei valitettavasti ole.


Islan ja Tuulin rooliasut olivat myös loistavia, hihii. Näytelmä meni loistavasti. Mä olin takahuoneessa näytelmän musiikkivastaava ja vaikka yleensä sähellän kaikkialla, liikaa ja toistuvasti, niin nyt onnistuin hoitamaan dj:n hommani kiitettävästi vaikka päinvastaista pelkäsinkin.

Näytelmä ei ollut juhlien ainoa ohjelmanumero, ei todellakaan. Juhlien ohjelmaan kuului esimerkiksi jumppaesitys, sumpaa, onnittelukuoro ja työväenlaulukaraokea, joka oli tajuttoman hauskaa! En osannut 90-luvun lapsena luonnollisestikaan biiseistä kuin muutaman, mutta niihin joita en osannut, pääsi mukaan tajuttoman helposti.

Sumpa oli tajuttoman hauskaa, koko juhlaväki oli mukana ja vatsalihakset sai nauruntyrskähdysten myötä paljon töitä. Muutenkin pippalot olivat äärimmäisen onnistuneet, kävimme syvällisiä keskusteluja yllättäen mäkihypystä ja myös politiikasta. Sivistyin myös hieman kun sain tietää, että Oras Tynkkynen ei olekaan meidän vaalipiirissä, snif.

Juhlien aikana myös tehtiin muutamia suuria oivalluksia, räväköitä kokeiluja ja rajatrepiviä tutkimuksia. Alla Eino tutkii, että millaisen kuvan saa omasta pärstästään jos kuvaa sen perinteiseen tyyliin - juomalasin läpi.

Tässä taas jännitetään tilannetta, jossa oli epävarmaa pääseekö Morgi-muovimuki Schlieri-muovimukin luokse vain Einon kameran, Anselmin zoomilla työntämällä. Pääsi kyllä.

Ajattelin lopettaa tämän postauksen kahteen postauksen hyvin lopettavaan kuvaan. Toinen kuva on täällä siksi, koska Iipan synttäreissä pitämä mekko on hirmuisen hieno ja Iippa vielä teki sen itse, kaavoittikin. Oi, tykkään siitä erittäin kovasti.

Hansan Europehousen mallinuket ovat äärimmäisen pelottavia. En ihmettele loppuunmyyntiä, nuohan karkottavat ne vähäisetkin asiakkaat pois.

Koska Azkaban on vain rakennus

Tämän viikon perjantaina me friikit olimme äärimmäisen ovelia. Koska ystävämme Hetti täytti jo 17 eikä pitänyt itse juhlia, me päätimme tehdä sen! Hetiltä salaa ja yllätyksenä, tosin. Sehän on ihan tunnettu fakta, että velhot tulevat täysi-ikäisiksi 17-vuotiaina, joten juhlien teemaksi valittiin mun läpällä heitetyn ehdotuksen pohjalta Harry Potter.

Pippalot järjestettiin Islalla ja menettelimme niin, että päästyämme koulusta me kaikki hiipparoitsimme Islan kotiin, pukeuduimme teemaan sopivasti. Hetin, jonka kanssa Isla siis oli sopinut vain ihan normaalisti hengaavansa koulun jälkeen oli tarkoitus soittaa kun hyppää bussiin kohti Islan kämppää ja me olisimme olleet häntä vastassa bussipysäkillä.

Tässä kohtaa tapahtui fail numero yksi. Hetti vahingossa köröttelikin bussillaan sen linjan päätepysäkille, jolloin Islan äiteineen lähti noutamaan juhlakalua sielä parin kilometrin päästä. Me menimme Islan pihalle vastaan.

Itse yllätys onnistui hyvin, Hetti oli täysin puun takaa yllätetty ja ei aluksi kuulemma edes tunnistanut meitä rooliasujemme takaa. Hyvää syntymäpäivää -veisut heitettyämme ja hieman repeiltyämme olimme suuntaamassa askeleemme pakkasesta takaisin sisälle.

Tässä kohtaa tapahtui fail numero kaksi. Avaimet olivat unohtuneet sisälle ja lähimmät vara-avaimet olivat yli puolen tunnin ajomatkan päässä. Ja ulkona oli kylmä! Kenelläkään meistä ei ollut edes kunnollista takkia, pipoista puhumattakaan. Täten sitten ahtauduimme autoon lämmittelemään!

Meitä tosiaan oli autossa kymmenen, kolme etupenkillä, viisi takapenkillä ja minä ja Tuuli takaluukussa.

Takaluukusta kuvattua materiaalia auton tilavuudesta. Odottelimme, että joku toi meille Kyröstä (?) vara-avaimen ja pelasimme laulupelejä autossa kököttäessämme. Voin sanoa, että jos istut auton takaluukussa yli puoli tuntia, paikat tulevat olemaan hieman jumissa. Kuitenkin pääsimme sisälle taloon kun vara-avain saapui! Tälle failien yhteenliittymälle tulemme kyllä nauramaan ja kauan.

Itse Gilderoy Lockhart ojensi lahjamme Hetille. Lockhartin lisäksi Islan luona seikkailivat Pansy Parkinson, Draco Malfoy, Scabior, Rita Luodiko, Dudley, professori Pimento ja Bellatrix, joita voitte tämän postauksen kuvista bongailla mielenne mukaan.

Dudley suorittaa parhaillaan toimintoa "I whip my Lockhart's hair back and forth". Ja ei, en jostain maagisesta syystä ole löytänyt kuvanmuokkausohjelmastani mustavalkoisia kuvia tuottavaa toimintoa vaan jostain syystä tämä otos löytyi kamerastani jo mustavalkoisena. Ilta oli kyllä ylipäätään aivan loistava. Purjo pääsi mukaan vaikka mihin, sitä käytettiin mikrofoonina, kitarana ja posessed by a ghost -tanssiliikkeen viuhkana.

Oi kyllä, taikasauvan pitämisote kuuluu hahmoon. Tälläkin kertaa muuten olimme sana kerrallaan -tarinaa, jossa selvisi että Päivi olikin Frank ja joku hirtti The Pipon, en muista että kuka tämän hirmuteon teki. Ehkä Henry Lau.

Pakko sanoa, että mun ystävät on ihania, just niin sopivan sekopäisiä että on ihan okei puhua Akateemisessa kirjakaupassa roskiksen pohjalle kolmistaan ja huhuilla sieltä Kiinaan ja ahtautua kymmenen hengen voimin autoon ja vilkutella sieltä ohi ajavalle, repeilevälle hiekoitusmiehelle.

Seuraavat teemapippalot onkin sitten mun synttärit ensi kuussa. Hihii.

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Apua, nyt on herranjestas jo vuosi 2011! Tapani mukaan tuun evottamaan ton vuosiluvun kirjoittamisessa harvinaisen kauan. Se tuntuu hassulta sanoakin: kakstuhattaykstoista. Hui. Niin ne vuodet vierii, ensi vuonna mä oon ollut jo iät ja ajat Briteissä ja oon täysi-ikäinen.

Kuitenkin tänä uutenavuotena vietin kaksi yötä ystäväni Einon luona, mukana sekoamassa olivat myös kourallinen muita friikkejä. Haha, hauskaa oli. Mua väsyttää koska uudenvuoden aattona mentiin nukkumaan joskus puol seitsemän, mutta ei haittaa.

Einolle matkustimme bussilla ja matka oli hauska. Ulkonakaan ei ollut niin kylmä.



Aliasta tuli pelattua muutamaankin otteeseen, se on hauskaa kuin mikä. Muutamia lentäviä selittyksiäkin tuli, kuten esimerkiksi se, että Outokumpu on Einon mielestä hullu ja pieni paikka. Uusia sanojakin tapamme mukaan tuli kehiteltyä, kuten takanainen.


Teimme pitsaa, jota myöhemmin söimme.


Tämä kuva on kökösti rajattu ja tärähtänyt, mutta silla on pointti! Katsokaa kuinka ison poninhännän saan vetäistyä! Eww, en tykkää mun hiuksien ylipituudesta ollenkaan. Tekisi mieli ottaa sakset ja napsaista tuon poninhännän pituinen pätkä pois.


Ensimmäinen asia minkä vuonna 2011 teimme, oli tähtisadetikuilla sohiminen ja Tylypahkaan hyppääminen. Kahden päivän aikana myös katsoimme mäkihyppyä, Raw'ta, puhuimme monta tuntia putkeen ja paljon, nauroimme kuin hullut, kiipesimme tajuttoman korkean lumikasan päälle Valintatalon pihalla ja potkukelkkailimme epäonnistuneesti.


Elina vastaan minä.



2011! Vaikka nämä kuvat olisivat kuinka kliseisiä ja kliseisesti toteutettuja niin sisäisen kliseidentoteuttajani on aina unelmoinut tällaisten kuvien ottamisesta ja nyt se pieni unelma toteutui!

Raketeista en ottanut kuvia juurikaan, sillä moiset räjähtävät värisylkäisyt eivät meikäläistä ole koskaan kiinnostanet kovinkaan paljoa. Tämän huomaa luultavasti siitä, että aaton onnistunein ilotulituskuva on tämä:

Mutta tosiaan, hyvää uutta vuotta kaikille ja muistakaa tehdä uudenvuodenlupauksia! Mä ajattelin tänä vuonna jopa toteuttaa omani.