5.12.2010

Minä ja sisäinen taiteilijani

Olen aikaisemminkin esitellyt kuvataiteellisia tuotoksiani ja nyt niitä olisi taas tulossa hieman lisää. Kuten jokainen tietää, koulussa on toisinaan tylsää. Mä olen kehittänyt tylsyyden torjumiseen oivallisen tavan - piirroksen jota voi jatkaa lähes loputtomiin. Rakastan pientä graafista näperrystä ja sen huomaa esimerkiksi tästä:
Photobucket
Tämä kyseinen kuva ei siis ole valmis, tarkoituksena on saada tuota näperrystä koko aanelonen täyteen mutta mielestäni tuo on siinä vaiheessa että voin tunkea sen tänne teidän pällisteltäväksenne. Ja kyllä, olen katsonut Hevosmiesten killan Youtubesta, siitä kuvan tekstit.

Jostain kiintolevyni Jounin syövereistä löysin vuosi sitten tekemäni otuspiirroksen joka sopii tähän joulunalusaikaan melkoisen loistavasti. Ja ei, käsialani ei ole enää noin lapsenomainen. Naurattaa, tämä piirros kuvaa niin täydellisesti mun hämärähköjä mielenliikkeitäni.
Photobucket
Onhan se nyt aika suloinen. Ainakin mun mielestäni, olenhan itse tämän kyseisen lahjojentuojakettuolion piirtänyt. Huomatkaa myös suuri kärsivällisyyteni puukynillä värittämisessä.

Löytyi sieltä Jounin syövereistä kettuolion lisäksi muutakin. Muutakin tarkoittaa tässä tapauksessa hömelön ystäväni Einon tekemiä gifejä. Nämä gifit on siis tehty vuonna 2007 ja jälkikin on ainakin osittain sen mukaista. Aww, sanon mä.
Photobucket
Photobucket
Kerrassaan valloittavan suloisia! En kestä. Ja koska olen mielivaltainen ja huonon huumorintajun omaava bloginpitäjä niin päätin tunkea tämänkin postauksen loppuun jotain ei-niin-rakentavaa.
Photobucket
Photobucket
Kiitos, aamen ja hyvää joulukuun viidettä päivää! Muistakaa katsoa Linnan juhlat huomenna ja nauraa kaikille toivottomille pukufeilauksille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti