Seitsemän kuukautta jäljellä, hui

Miten paljon hässäkkää voidaankaan saada netin läsnäsaamikseksi. Paljon, kuuluu vastaus, sillä netin on tähän talouteen pitänyt saapua jo kuukausia. Kun saapumispäivä vihdoin tuli, selvisi että nettiä pitäisi odottaa vielä neljä pitkää viikkoa. Siinä vaiheessa kyllästyin ja ostin itselleni oman nettitikun, skypettömyys, naamakirjattomuus ja etenkin blogittomuus alkaa kuukauden jälkeen jo hippasen ärsyttelemään. Nettitikkuni ei tietenkään suostu toimimaan mun omalla koneellani, sain lainaan Carolinen toisen läppärin (kyllä, sillä ruojakkeella on kaksi läppäriä, mihin tämä maailma on menossa) ja sillä netteilen kunnes se langaton vihdoin saapuu hamassa tulevaisuudessa. Tätä tekstiä tosin kirjoitan mun omalla koneella koska norjalaisessa koneessa äät ja ööt on häiritsevän erilaisia. Tunnen oloni harvinaisen nörtiksi kun olen kahdella koneella yhtä aikaa mutta elämä on. Tein muuten hienon innovatiivisen keksinnön, musiikinkuuntelukokemukseni parantamiseksi tein mun ja Carolinen koneille samat soittolistat ja soitan niitä molemmilta koneilta samaan aikaan, ihankuin omistaisin kaiuttimet! Aina toisinaan tajuan kuinka hienoa on omistaa rakentava elämä.

Mitäs mä tässä nyt kertoisin. Elämä täällä sujuu ihan hyvin, mun uusi perheeni on kerrassaan ihana, se siis koostuu minusta, hostäidistäni Annesta, Carolinesta ja kolmesta kissasta (joista yksi, tietenkin kissoista valtavin, yrittää jatkuvasti tunkea mun näppäimistölle, en arvosta näitä yrityksiä). Tässä talossa on jatkuvasti elämää, joka päivä Annen tyttäriä tai ystävättäriä pukkaa vierailuille ja ne kaikki on kerrassaan herttaisia. Enää mun ei tarvitse pelätä että millä tuulella May on kun tulen kotiin ja kestää huutoa siitä, kun unohdin sammuttaa vessan valot. Täällä mä saan maalauttaa mun huoneen yhden seinän minkä väriseksi ikinä haluan, valitsin turkoosin.

Ruben on sanonut sopimuksensa irti ja se saa sydämeni vuotamaan suuria kyyneleitä. Siksi kuvapuoli saattaa olla hieman heikohko tulevina viikkoina, snif. En tajunnut kuinka paljon Ruben mulle merkitsi ennen kuin hän päätti sairastua, mulla oli tapana raahata se mukaan kaikkialle että saisin mahdollisimman paljon mun vaihtovuodesta ikuistettua mutta näemmä kohtalo on päättänyt toisin. Pitää varmaan viedä herra johonkin korjausliikkeeseen ellei hän päätä yllättäen alkaa toimimaan. Epäilen tätä kyllä vahvasti.

Ostin vähän aikaa sitten itselleni huvin vuoksi mekon. Tämä tapaus oli harvinaisen outo, sillä en ole koskaan laskenut itseäni mekkoihmisten joukkoon. Näemmä täällä siihen on syntynyt poikkeus, käytin nimittäin viime viikolla mekkoa koulussa ensimmäistä kertaa ikinä. Vapaa-ajallakin nämä lahkeettomat vaatekappaleet on löytäneet tiensä päälleni. Housuttomuus on hassu tunne, positiivisella tavalla tietenkin. Mun tavoitteena on laajentaa mun mekko- ja hamevarastoa täälläollessani, nyt kun vihdoin olen tajunnut niiden valovoiman. Sukkahousutkin ostin vähän aikaa sitten. Ymmärrän nyt täysin mitä tarkoitetaan kun sanotaan että vaihtovuosi muuttaa ihmistä.

Sekalaisia pikkuasioita viime päiviltä: ostin Lidlistä rypälemehua ja se oli hirveän pahaa (sainkin mun draamaryhmäläisten naurut kun ne näki mun naaman kun maistoin sitä ekaa kertaa), tein päätöksen kasvattaa mun hiukset pitkiksi (saa nähdä kuinka kauan sekin päätös pitää mutta yritetään), olen analysoinut näytelmiä joita en ollut ehtinyt lukemaan, yrittänyt epätoivoisesti pitää huoneeni siistinä, löytänyt porsaanreikiä koulun koneiden hupisivustojenblokkaussysteemissä, tavannut kolmekymmentä saksalaista samaan aikaan ja epäonnistunut kravattisolmussa lukemattomia kertoja. Olen myös aloittanut vastaamaan teidän esittämiinne kysymyksiin.

Long time no see, toivottavasti välimatka ensi postaukseen ei veny niin pitkäksi kuin tämän ja edellisen väli venyi.