7.4.2011

"Mr. Ocean, what do you do for a living?"

Ja 30 päivää -haaste jatkuu! Tälle päivälle pamahti suhteellisen hankala kohta, lempileffaa on hankala määrittää kun katson hirveästi elokuvia ja suosikeissani on elokuvia paljon. Päätin tehdä jonkinlaisen jouston ja kompromissin, esittelen yhden ulkomaisen ja yhden kotimaisen lempielokuvani!

Suomalainen lempielokuvani on Dome Karukosken ohjaama Napapiirin sankarit.
Kävin katsomassa kyseisen pätkän leffateatterissa muutaman friikkitoverini kanssa ja oi, pidin kovasti! Elokuvan huumori puri muhun ja nauroin melkein koko ajan ties mille, elokuvan yleistunnelmakin oli äärimmäisen hilpeä! E yhtään ihmettele, miksi Napapiirin sankarit on menestynyt hyvin ulkomaisia elokuvafestivaaleja myöten, sehän on lähes silkkaa neroutta!

Napapiirin sankareissa oli myös aimo roiskaus kerrassaan loistavia näyttelijöitä, se nostaa sen pisteitä luonnollisesti entisestään. Kari Ketonen teki loistavan suorituksen sivuroolissa ja pönkitti asemaani lempinäyttelijöideni joukossa. Jasper Pääkkönen ja Timo Lavikainen, joka teki suhteellisen samanlaisen roolin aikaisemmassa elokuvassaan Helmiä ja sikoja, eivät myöskään tuottaneet pettymystä. Iloisen yllätyksen taas tarjosi Jussi Vatanen, joka tulikin myöhemmin tutummaksi Putouksen toisesta tuotantokaudesta.

Ulkomainen suosikkini on yhdysvaltalainen Ocean's Eleven, ohjaajanaan Steven Soderbergh.

Ocean's Eleveniin törmäsin täysin vahingossa, olin Anttilassa etsimään törsäyskohdetta viidelle eurolleni, jotka halusin kuluttaa johonkin. Etsin Brokeback mountainia, mutten löytänyt sitä. Onneksi. Ostin sen sijaan nimittäin Ocean's Elevenin pelkästään sen takia, että sen kansi vaikutti mielenkiintoiselta ja muutama kaverini oli sanonut katsoneensa sen. Elokuva on Napapiirin sankarien tapaan komedia, pidän kepeistä leffoista jotka voi katsoa vaikka kolme kertaa putkeen jos haluaa. Elokuvassa rosmot huijaavat isoa kihoa ja sen kerronta huijaa katsojaa jatkuvasti, ah!

Tämän leffan näyttelijäkaarti ei sisällä mitään suoranaisia mielinäyttelijöitäni, mutta hyvää työtä Brad Pitt, Matt Damon, George Clooney ja kumppanit kuitenkin tekivät. Henkilöhahmojen kirjavuus, erilaisuus ja paljous iskivät ja olen katsonut Ocean's Elevenin niin monta kertaa, etten enää edes muista. Kaksi seuraavaa osaa, mielikuvituksellisesti Ocean's Twelve ja Ocean's Thirteen, ovat myöskin mainiota, eivät tosin edeltäjänsä tasoisia. Katsomisen arvoisia kuitenkin.

day 02 — your favorite movie / day 03 — your favorite television program / day 04 — your favorite book / day 05 — your favorite quote / day 06 — whatever tickles your fancy / day 07 — a photo that makes you happy / day 08 — a photo that makes you angry/sad / day 09 — a photo you took / day 10 — 15 random fact about you / day 11 — something you're looking forward to / day 12 — whatever tickles your fancy  / day 13 — a fictional book  / day 14 — a non-fictional book / day 15 — a fanfic / day 16 — a song that makes you cry (or nearly) / day 17 — an art piece (painting, drawing, sculpture, etc.) / day 18 — whatever tickles your fancy / day 19 — a talent of yours / day 20 — a hobby of yours / day 21 — a recipe / day 22 — a YouTube video / day 23 — a place you've travelled to / day 24 — whatever tickles your fancy / day 25 — your day, in great detail / day 26 — your week, in great detail / day 27 — this month, in great detail  / day 28 — this year, in great detail / day 29 — hopes, dreams and plans for the next 365 days / day 30 — whatever tickles your fancy

1 kommentti:

  1. mäkin haluaisin kattoo Oceans's Eleven:in ;__; oon yrittäny olla silleen et tämmöset teinityttöjen lempparikomistusnäyttelijät ei iskis muhun mut herranjestas, onhan tuo Brad Pitt nyt niin syötävän hyvännäkönen... ヽ(X ▽ X'')ノ

    VastaaPoista