15.12.2011

Englannintunnilla kirjoitettua

Ihmiset täällä on sitä mieltä että kahdeksan tuntia unta kouluviikon aikana on paljon. Sen ei pitäis olla mutta siitä on tullut sellaista mullekin.

Mua väsyttää ja mä joudun etsimään syitä itselleni iltaisin miksi mä seuraavana aamuna en voi jäädä nukkumaan jotta saisin itseni zombioutumaan kouluun.

Koulu on väritontä ja tuntuu lattealta. Tai oikeastaan ei, ei se tunnu miltään, se tykyttää epämiellyttävänä, välillä purskauttaa mustesäilionsä rintalastan alle eikä siivoa sitä itse. Joskus muste imeytyy, huijaa että on poissa mutta oikeasti valehtelee.

Mun nimi on muuttunut pelästykseksi mun korvassa, sen kuuleminen on nykyään painajainen. Se painajainen soittaa kongia, hiipii salaa selän taakse ja kumauttaa. Pelästys tuntuu varpaanpohjissa saakka.

Viereisellä tietokoneella piirretään maasturia Paintilla ja musta tuntuu samalta tavallaan. Voisin maasturin sijaan piirtää oikeassa mittakaavassa mun reitin kotiin ja jäädä sinne.

3 kommenttia:

  1. Waa
    toivottavasti saisit jotain piristystä
    ei nyt vuotta Briteissä voi olla peloissaan.

    VastaaPoista
  2. tosi söpö blogi sulla :) ihanan tyttömäinen tai sillee! toi banneri on kiva, mil oot tehny sen ja mite?

    tsekkaa munki blogi, www.blognamedsweet.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Torstai: Joulu ja sen mukanaantuoma loma ainakin tulee tuomaan piristystä, se on ihan varmaa. (---: Kyllä mä tästä, kaikilla on vähän synkemmät hetkensä.

    Iina: Oih, kiitoksia, arvostan kehujasi! Bannerin oon tehnyt Gimpillä, kuten teen mun kaikki muutkin muokkaukset.

    VastaaPoista