24.12.2011

Vuoden vanhempana jahtaan päivän myöhässä olevaa joulua

IMG_1222
Tähän aikaan vuodesta mun pitäisi olla tunkemassa tänne jouluaiheista tiesmitä, mutta valitettavasti bmun täytyy ilmoittaa suru-uutinen, että mun muistikortti, jolla oli kaikki mun tässä kuussa ottamani jouluaiheiset kuvat, meni rikki eikä suostu tunnistautumaan yhtään missään. Jouluhöpinää on siis tulossa mielin määrin myöhemmin. Olen löytänyt uudelleen Rubenin videotoiminnon ja olen parhaillaan tekemässä jouludokumentaatiojutskaa, jonka aion satavarmana julkaista täällä. Se tietenkin vaatii jouluaaton saapumisen ja ohimenemisen jotta voin editoida videon täysin valmiiksi. Ja tässä päästäänkin mun seuraavaan sydänkiveen – täällä jouluaatto on vasta kahdeskymmenesviides päivä.
IMG_2025
Tänään oli tosiaan viimeinen päivä koulua ja loma jatkuu tammikuun kahdeksanteen päivään saakka. Tätä on koko meidän tuhatpäinen koulu odottanut marraskuun alusta saakka ja viimeinen koulupäivä olikin suurinpiirtein juoksemista ympäri koulua ja laiskottelua. Itse olin koulussa kaksi tuntia, joiden aikana selasin koneella suomalaisia laatulehtiä ja kekkaloin kuvisluokassa. Yllä näkyy mun ja Carolinen tyrmäävät taideteokset jota me ollaan tovi tuhrittu – conversekuva on meikän ja neitokainen on Carolinen muotokuva. Molemmat luonnollisesti kesken.
IMG_2021
Meidän kuvisluokassa on upeiden taideteosten lisäksi myös ...luonnollinen kokoinen äärettömän kammottava kivipatsas. Me ollaan haaveiltu tällaisesta yhteiskuvasta sen kanssa siitä lähtien kun me nähtiin se ekaa kertaa. Tänään tuli vihdoin mahdollisuus toteuttaa tämä kuvanotto kenenkään huomaamatta – kaikki muut oli jossai muualla kekkaloimassa. Ja kyllä, tänään meillä oli univormuvapaa päivä, jos pohditutti.
IMG_1g240
Laikukas krokotiili keskellä Edinburghin vilkkaimpia ostoskatuja, olkaa hyvät.

1 kommentti: