Herätys

Kesäloma alkoi.

Sitä odotettiin kauan, se vitkutteli ja vänkyili mutta kaiken sen hidastelun jälkeen tämä useiden oppilaiden ja opiskelijoiden pyhä parin kuukauden helpotus päätti olla jalo ja saapua. Vihdoin.

Olo tuntuu kiittämättömältä, kun en vain yksinkertaisesti osaa olla siitä niin aurinkoisen leveästi hymyilevän iloinen kuin pohjimmiltani haluaisin. Pessimismi näyttää juurtuneen aivokuoreeni liian tiukasti.

Ulkona on äärimmäisen kaunista, meri ei ole enää liian kylmä ja voisin kävellä paljain varpain ovesta ulos suoraan rantaan jos vain haluaisin. Ei haittaa vaikken nukkuisi ollenkaan koska ei ole mitään minkä takia ylipäätään voisi joutua heräämään miltei tappavan aikaisin. Ei läksyjä, ei kokeita, ei turhaa stressattavaa.

Tässä päästäänkin siihen negatiivisen ajatusmallin ikiomaan ja näemmä varsin viihtyisään vuokrahuoneistoon pääni takaosassa. Sen sijaan, että nauttisin näistä aikaisemmin luettelemistani kiistämättä ihanista kesäloman osa-alueista, ajattelen kaikkea aivan muuta.

Läppärini virtajohto on rikki. En voi mennä juoksulenkille. Enimmäkseen siksi, että eilinen korkokenkävaellus ei sopinut mun jaloille. Saan pian päänsäryn. En saa asioita aikaan jotka pitäisi kaiken järjen mukaan saada. Kadotan kaiken. Tietokoneen hiirikin meni rikki. Olen epäonnistuja. Näemmä valittajakin. Ja lisään vain itse vettä omaan myllyyni.

Alan muuten pikkuhiljaa vakavasti harkita sellaista vaihtoehtoa, että joko sulkisin blogini niin, että vain kutsutut pääsisivät lukemaan sitä tai perustaisin sellaisen verkkopäiväkirjan jonka pyhittäisin pelkästään tälle viime viikkoina lisääntyneelle valittamiselle.

Osaisinpa olla iloinen jostakin, olla ahdistumatta kaikesta. Ja toisinaan ravistella itseäni kovakouraisesti tullakseni järkiini.

Kesäloma sentään alkoi.